§ 99/2022 Palvelun tilaaminen Telia Finland Oyj:ltä - Puheviestinnän käyttöönottoprojektin toteutus

Lataa 

860/2022

Päätöspäivämäärä

29.12.2022

Päätöksen tekijä

Tukipalvelujohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö §22

Esitys

Lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) 25 §:n mukaisesti hyvinvointialueille siirtyvät kuntien sote-palveluita ja pelastustoimea koskevat sopimukset 1.1.2023 lukien lähtökohtaisesti suoraan lain nojalla yleisseuraantona.

Voimaanpanolain 25 §:ssä säädetään mahdollisuudesta sopia sopimusten siirtymisestä hyvinvointialueen ja kunnan välillä edellä mainitusta pääsäännöstä poiketen toisin. Tämä voi tulla kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa siirtymässä oleva sopimus liittyy sote-palveluiden lisäksi myös kunnan muihin kuin hyvinvointialueelle siirtyviin tehtäviin tai kun toisin sopiminen katsotaan muutoin tarkoituksenmukaiseksi.

Hämeenkyrön kunta, Kangasalan kaupunki, Lempäälän kunta, Nokian kaupunki, Oriveden kaupunki, Pirkkalan kunta, Tampereen kaupunki, Vesilahden kunta ja Ylöjärven kaupunki ovat kukin solmineet 16.2.2021 Telia Finland Oyj:n kanssa asiakaskohtaisen sopimuksen teleoperaattoripalveluista (Dnro 459/2021, tietohallintojohtaja 26.01.2021, § 12). Sopimukset perustuvat Hansel Oy:n Teleoperaattoripalvelut 2020-2024 puitejärjestelyyn. Asiakaskohtaisia sopimuksia on käytetty osittain sote-palveluissa. Asiakaskohtaisten sopimusten luvussa 14 ”Sopimuksen siirto” on todettu, että Puitesopimuksen luvun 32 ”Sopimuksen siirto” mukaisesti Asiakkaalla on oikeus siirtää asiakaskohtainen sopimus joko osittain tai kokonaan toiselle yksikölle tai sellaiselle kolmannelle osapuolelle, jolle Asiakkaan tehtävät joko kokonaan tai osaksi siirtyvät edellyttäen, että tämä on Hansel Oy:stä annetussa laissa (1096/2008) määritelty Hanselin Asiakas. Ja edelleen on sovittu, että siirtoon liittyvistä käytännön toimenpiteistä sovitaan erikseen Hanselin, Toimittajan ja niiden yksiköiden kesken, joita uudelleenjärjestely koskee.

Asiakaskohtaisten sopimusten siirtämisistä osittain hyvinvointialueelle on sovittu asiakaskohtaisilla muutossopimuksilla ja asiakaskohtaisella palvelusopimuksella 4.10.2022. Hyvinvointialue voi hyödyntää sopimusta vastaavassa laajuudessa kuin mitä sopimuksen siirtävällä Asiakkaalla oli oikeus sitä hyödyntää.

Pirkanmaan hyvinvointialueen rakentaminen edellyttää kommunikaatiopalveluiden toteutustöitä, joista Telia on antanut tarjouksensa. Tarjous sisältää mm. suunnittelua, projektin johtamista, toimitusta sekä toteutusvaiheen muuta asiantuntijatyötä arviolta 205 henkilötyöpäivää arvoltaan 107 625 euroa.

Telia Finland Oyj on verkkoyhteyksiensä lisäksi monipuolinen ICT-talo.

Päätös

Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelun tueksi Telia Finland Oyj:ltä tilataan palvelua enintään hintaan 107 625 euroa.

Allekirjoitus

Pekka Erola, tukipalvelujohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue