Esitys
Oikeusministeriön rahoittamassa Risteys-hankkeessa kohdennetaan työskentelyä 18–29 -vuotta täyttäneille vakaviin rikoksiin syyllistyneille nuorille. Tavoitteena on tarjota rinnalla kulkevaa, intensiivistä tukea vakavia tai toistuvia rikoksia tekeville nuorille. Työskentelyn painopisteenä on joustava ja yksilöllisesti räätälöitävä työskentely nuoren kanssa ja nuoren saattaminen hänen palvelutarpeidensa mukaisiin palveluihin, kuten päihde-, mielenterveys-, asumis- ja kuntoutuspalveluihin. Kehittämistyötä tehdään osana asiakastyötä. Työtä tehdään asiakkaan elinympäristöissä. Työssä tehdään viranomaispäätöksiä ja käytetään julkista valtaa.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 3 §:n ja 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys.
Sosiaalityöntekijän tehtävässä edellytetään osaamista sosiaalihuollon lainsäädännöstä, tuntemusta palvelujärjestelmästä sekä kokemusta työikäisten sosiaalityöstä tai täysi-ikäisten jälkihuollon sosiaalityöstä. Lisäksi tehtävässä edellytetään hyvää ja selkeää kirjallista ja suullista ilmaisua suomen kielellä. Eduksi katsotaan kokemus/osaaminen päihde- ja mielenterveystyöstä, liikkuvasta ja monipaikkaisesta sosiaalityöstä sekä vankierityisestä sosiaalityöstä.
Sosiaalityöntekijän määräaikainen virka 31.12.2027 saakka on julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet-sivuilla osoitteessa www.pirha.fi, Kuntarekryssä sekä Työmarkkinatorilla, hakuavain Pirha-01-3818-25. Hakuaika oli 21.8.-4.9.2025.
Virkaa haki määräajassa 13 henkilöä. Hakijoista yhdeksän (9) täytti kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin viisi (5) hakijaa, joista kaksi (2) ei päässyt haastatteluun. Näin ollen palvelupäällikkö ja kehittäjäsosiaalityöntekijä haastattelivat ryhmähaastattelussa 17.9.2025 kolme (3) hakijaa.
Palvelupäällikkö esittää, että sosiaalityöntekijän määräaikaiseen (Risteys-hanke, projekti P10121) virkaan, virkanumero 48390-0504, valitaan ajalle 3.112025 - 31.12.2027 sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Jasmin Kailio kuuden (6) kuukauden koeajalla.
Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin, jossa on huomioitu henkilöhaastattelu, työkokemus, ammattitaito, yhteistyö- ja kehityskykyisyys, asiakirjoista saadut selvitykset sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot. Valittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija täytettävään virkaan.