§ 65/2025 Sosiaaliohjaajan määräaikaisen viran täyttäminen, Omaan kotiin hanke, P10091

Lataa 

28885/2025

Päätöspäivämäärä

28.10.2025

Päätöksen tekijä

Vastuualuejohtaja, erityiset sosiaalipalvelut

Päätöksen perustelut

Päättäjän nimike päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu

Hallintosääntö § 45
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 § ja 8 §
 

Esitys

Valmistelija: Palvelupäällikkö Sanna Vartio, etunimi.sukunimi@pirha.fi

Työikäisten asiakasohjauksen asumisneuvonnan yhteyteen asemoituvan Omaan kotiin -hankkeen sosiaaliohjaaja työskentelee asumissosiaalisen työn keinoin erilaisten asumisen ongelmien parissa. Tavoitteena on asiakkaiden asumisen turvaaminen ja asunnottomien asuttamisessa tukeminen. Asumisneuvonnan sosiaaliohjaajan työnkuvaan kuuluu mm. palvelutarpeen arviointien ja toimeentulotukipäätösten laatimista sekä asiakkaan tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien järjestämistä. Työtä tehdään liikkuvalla työotteella niin toimistolla kuin asiakkaan elinympäristöissä, avoimessa asumisneuvonnassa ja asiakkaan kotona. Työtä tehdään vahvasti verkostossa, yhteistyössä erityisesti vuokranantajien kanssa. Sosiaaliohjaaja osallistuu myös asumisneuvonnan työmuodon kehittämiseen ja hankkeen raportointiin.

Sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosionomin, kuntoutuksen ohjaajan tai geronomin pätevyys. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Edellytyksenä on voimassa oleva ajokortti työn liikkuvuuden vuoksi. Tehtävän työskentelyalueena on erityisesti Nokia ja Sastamala.

Valitun tulee olla rekisteröitynyt Valviran ammattirekisteriin. Asiakaslähtöisyys, hyvät vuorovaikutustaidot ja aktiivinen työote ovat ominaisuuksia, joita valitulta odotetaan. Eduksi katsotaan asumisneuvontatyön ja aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön kokemuksen sekä päihde- ja mielenterveystyön osaaminen. Hyödyksi on myös muu kielitaito, toimeentulotukiosaaminen sekä Pirkanmaan palveluverkon tuntemus. 

Sosiaaliohjaajan määräaikainen virka, virkanumero 48337-0225, on julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet-sivuilla osoitteessa www.pirha.fi ja kuntarekryssä, hakuavain Pirha-01-4739-25. Hakuaika oli 3.10.2025 – 19.10.2025.

Virkaa haki määräajassa 93 henkilöä. Hakemuksia ei tullut myöhässä, eikä kukaan ei perunut hakemustaan hakuaikana. Hakijoista 76 täytti kelpoisuusvaatimukset. Palvelupäällikkö ja kehittäjäsosiaalityöntekijä haastattelivat kahdeksan (8) hakijaa. Haastattelut toteutettiin kahtena ryhmähaastatteluna 23.10.2025.

Tehdyn ansiovertailun pohjalta tähän määräaikaiseen virkaan ansioitunein hakija oli sosionomi Liisa Koivisto.

Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin,​ jossa on huomioitu henkilöhaastattelu,​ työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot. Valittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija täytettävään määräaikaiseen virkaan. 

Palvelupäällikkö esittää, että sosiaaliohjaajan määräaikaiseen virkaan, virkanumero 48337-0225, ajalle 7.11.2025 – 30.6.2026 valitaan sosionomi (AMK) Liisa Koivisto. Koeaika on puolet työsuhteen kestosta.

Ensimmäiselle varasijalle valitaan sosionomi (AMK) Miia Meriläinen ja toiselle varasijalle sosionomi (AMK) Sanni Uusitalo.

Päätös

Omaan kotiin -hankkeen, P10091, sosiaaliohjaajan määräaikaiseen virkaan, virkanumero 48337-0225 ajalle 7.11.2025 – 30.6.2026 valitaan sosionomi (AMK) Liisa Koivisto. Koeaika on puolet työsuhteen kestosta. Tehtävä sijoittuu työikäisten asiakasohjauksen asumisneuvonnan yhteyteen.

Allekirjoitus

Taru Herranen, vastuualuejohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue