Yksilöasioiden jaosto, kokous 4.2.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 83 Yksilöasioiden jaoston talouden toteuma tammi-joulukuu / 2025

2837/2025

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Vanhusneuvoston budjetti vuodelle 2025 on 38 061 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä vanhusneuvoston vuoden 2025 talousarvio. 

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää merkitä vanhusneuvoston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Vanhusneuvosto päätti 

  1. merkitä vanhusneuvoston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi, ja 
  2. antaa kommentin, että vaikuttamistoimielinten kokouspalkkiot on nostettava asianmukaiselle tasolle. 

Kokouskäsittely

Vanhusneuvosto totesi keskustelussaan, että vaikuttamistoimielinten kokouspalkkiot tulisi nostaa asianmukaiselle tasolle, ja halusi jättää tämän kommenttina päätökselle. 

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Vammaisneuvoston budjetti vuodelle 2025 on 37 761 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä vammaisneuvoston vuoden 2025 talousarvio. 

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää merkitä vammaisneuvoston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Vammaisneuvoston jäsen Riitta Palomäki liittyi kokoukseen pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Aluevaltuuston budjetti vuodelle 2025 on 1 305 764 euroa. Aluehallituksen budjetti vuodelle 2025 on 378 984 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen vuoden 2025 talousarviot.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, KONSERNIJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talousarviot vuodelle 2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Yksilöasioiden jaoston budjetti vuodelle 2025 on 57 924 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä yksilöasioiden jaoston vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Esittelijä

Sari Mellin, PALVELUPÄÄLLIKKÖ, sari.mellin@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää merkitä yksilöasioiden jaoston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Henkilöstöjaoston budjetti vuodelle 2025 on 60 671 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä henkilöstöjaoston vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Esittelijä

Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää merkitä vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Monipalveluvaliokunnan budjetti vuodelle 2025 on 76 034 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä monipalveluvaliokunnan vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Monipalveluvaliokunta päättää merkitä monipalveluvaliokunnan vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Nuorisovaltuuston budjetti vuodelle 2025 on 37 632 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä nuorisovaltuuston vuoden 2025 talousarvio. 

Ehdotus

Esittelijä

Eemeli Tuominen, Pirha nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eemeli.tuominen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä nuorisovaltuuston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Asiakkuus- ja laatujaoston budjetti vuodelle 2025 on 49 621 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä asiakkuus- ja laatujaoston vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Esittelijä

Taru Kuosmanen, SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA, taru.kuosmanen@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä asiakkuus- ja laatujaoston vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suvi Liimatainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Konserni- ja toimitilajaoston budjetti vuodelle 2025 on 58 683 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä konserni- ja toimitilajaoston vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kontio, KONSERNIJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää merkitä vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan budjetti vuodelle 2025 on 68 375 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta päättää merkitä tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Valiokunnan keskusteluun nousi muun muassa valiokuntiin tulevat muutokset valtuustokauden vaihteen jälkeen ja niiden vaikutus vuoden 2025 talousarvioon. 

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan budjetti vuodelle 2025 on 62 287 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta päättää merkitä hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

1. varapuheenjohtaja Jori-Pekka Träskbäck poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana 17:30. 

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Demokratiakokonaisuuden vuoden 2025 talousarvion lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. Valtuustokauden vaihtumiseen liittyvät määrärahavarauksien tarkennukset huomioidaan touko-kesäkuun aikana tarvittaessa toimielinkohtaisilla talousarviomuutoksilla.

Demokratiakustannuksia seurataan ja raportoidaan kokonaisuutena, mutta seurantaa tulee tehdä myös toimielinkohtaisesti. Kokoustapojen suunnittelulla toimielin pystyy kohdentamaan budjettiaan haluamiinsa asioihin.

Vähän palveluita käyttävien valiokunnan valiokunnan budjetti vuodelle 2025 on 48 133 euroa. Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuodessa.

Liitteenä vähän palveluita käyttävien valiokunnan vuoden 2025 talousarvio.

Ehdotus

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päättää merkitä vähän palveluita käyttävien valiokunnan vuoden 2025 talousarvion tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 8 991  € ja 13,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan talouden toteumaraportti 1.1. – 31.3.2025.

Ehdotus

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta päättää merkitä tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Asian käsittelyn yhteydessä käytiin läpi vastaus viime kokouksessa esiin nousseeseen kysymykseen liittyen viranhaltijoiden palkkoja suhteessa toimielinten talousarvioon: Pirkanmaan hyvinvointialueella ei kohdenneta viranhaltijoiden palkkoja toimielimille, kuten valiokunnalle. Viranhaltijoiden määrällä valiokunnissa ei siten ole merkitystä valiokuntien kustannuksiin. Talousarviossa ja talouden toteumissa esitetyt henkilöstökulut muodostuvat pelkästään luottamushenkilöille maksettavista kokouspalkkioista ja ansionmenetyskorvauksista.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 3.3.2025 § 79.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen vuoden 2025 talousarviot.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talousarviot vuodelle 2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 7 465  € ja 15,5 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Vähän palveluita käyttävien valiokunnan talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vähän palveluita käyttävien valiokunnan talouden toteumaraportti 1.1. – 31.3.2025.

Ehdotus

Vähän palveluita käyttävien valiokunta päättää merkitä vähän palveluita käyttävien valiokunnan talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 13 106 € ja 22,6 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Yksilöasioiden jaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä yksilöasioiden jaoston talouden toteumaraportti 1.1. - 31.3.2025. 

Ehdotus

Esittelijä

Kaisa Taimi, PALVELUJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää merkitä yksilöasioiden jaoston talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 15 015 € ja 24,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan talouden toteumaraportti 1.1. – 31.3.2025.

Ehdotus

Hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta päättää merkitä hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 11 306 € ja 22,8 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteumaraportti 1.1. – 31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Taru Kuosmanen, SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA, taru.kuosmanen@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi
Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 14 334 € ja 23,6 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Henkilöstöjaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä henkilöstöjaoston talouden toteumaraportti 1.1.-31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Iina Toivonen, HALLINTOASSISTENTTI, iina.toivonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 5 843 € ja 15,5 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Nuorisovaltuuston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä nuorisovaltuuston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Eemeli Tuominen, Pirha nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eemeli.tuominen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä nuorisovaltuuston talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Pykälän käsittelyn jälkeen siirryttiin käsittelemään § 78.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Aluevaltuuston toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 273 260 € ja 20,9 %:a talousarviosta ja aluehallituksen toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 65 514 € ja 17,3 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumat ovat talousarvion ​mukaiset. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarviot riittävät toimielimien toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportit 1.1.-31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, KONSERNIJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee talouden toteumat 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 12 643 € ja 25,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Konserni- ja toimitilajaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä konserni- ja toimitilajaoston talouden toteumaraportti 1.1.-31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kontio, KONSERNIJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 15 468  € ja 20,3 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Monipalveluvaliokunnan talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä monipalveluvaliokunnan talouden toteumaraportti 1.1. – 31.3.2025.

Ehdotus

Monipalveluvaliokunta päättää merkitä monipalveluvaliokunnan talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Anu Kallio, SUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ, anu.kallio@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 5 331 € ja 14,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Vammaisneuvoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vammaisneuvoston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 31.3.2025.

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää merkitä vammaisneuvoston talouden toteuman 1-3/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 19.5.2025 § 155.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportit 1.1.-​31.3.2025.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee talouden toteumat 1-​3 /2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 14 150 € ja 37,2 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Vanhusneuvoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vanhusneuvoston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.6.2025.

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää merkitä vanhusneuvoston talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että tämä asiakohta käsiteltiin asiakohdan 65 jälkeen, ja tämän jälkeen siirryttiin käsittelemään asiakohtaa 66. 

Valmistelija

Anu Kallio, SUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ, anu.kallio@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 13 963 € ja 37 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Vammaisneuvoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vammaisneuvoston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.6.2025.

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää merkitä vammaisneuvoston talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Vammaisneuvoston jäsen Pia Tirronen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Iina Toivonen, HALLINTOASSISTENTTI, iina.toivonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 11 632 € ja 30,9 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Nuorisovaltuuston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä nuorisovaltuuston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Eemeli Tuominen, Pirha nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eemeli.tuominen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä nuorisovaltuuston talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset aluevaltuuston osalta ovat raportointikaudella yhteensä 517 475 € ja 39,6 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset aluehallituksen osalta ovat raportointikaudella yhteensä 125 526 € ja 33,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumat ovat talousarvion ​mukaiset. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielinten toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportti 1.1.-30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, KONSERNIJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talouden toteumat 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katariina Jortikka, HALLINTOASSISTENTTI, katariina.jortikka@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 24 585 € ja 40,5 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.6.2025.​ Henkilöstöjaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä henkilöstöjaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 25 352 € ja 51,1 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuma ei ole talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio ei riitä toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteumaraportti 1.1.– 30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Tuukka Salkoaho, STRATEGIAJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 23 804 € ja 40,6 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Konserni- ja toimitilajaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä konserni- ja toimitilajaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kontio, KONSERNIJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelysssä 25.8.2025 § 241.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportti 1.1.-​30.6.2025.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talouden toteumat 1-​6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 27 804 € ja 47,0 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.6.2025.​ Yksilöasioiden jaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä yksilöasioiden jaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.6.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Kaisa Taimi, PALVELUJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-6/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset aluevaltuuston osalta ovat raportointikaudella yhteensä 910 548 € ja 69,8 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset aluehallituksen osalta ovat raportointikaudella yhteensä 203 702 € ja 53,8 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumat ovat talousarvion ​mukaiset. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielinten toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportti 1.1.-30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, KONSERNIJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talouden toteumat 1-9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katariina Jortikka, HALLINTOASSISTENTTI, katariina.jortikka@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 38 770 € ja 63,9 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Henkilöstöjaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä henkilöstöjaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Aija Tuimala, HR-JOHTAJA, aija.tuimala@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää merkitä tiedoksi henkilöstöjaoston talouden toteuman 1-9/2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Iina Toivonen, HALLINTOASSISTENTTI, iina.toivonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 17 259 € ja 45,9 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Nuorisovaltuuston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä nuorisovaltuuston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Eemeli Tuominen, Pirha nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eemeli.tuominen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä nuorisovaltuuston talouden toteuman 1-9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Pykälän käsittelyn jälkeen siirryttiin käsittelemään § 127.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 44 931 € ja 77,6 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Yksilöasioiden jaoston talouden toteuma ei vastaa talousarviota tarkasteltavalta kaudelta. Talousarvion ylitys johtuu ylimääräisistä kokouksista aiheutuneista kustannuksista. Kokoukset ovat olleet välttämättömiä oikaisuvaatimusten ruuhkan purkamiseksi. On todennäköistä, että toimielimen talousarvio ylittyy kuluvan vuoden aikana.

Liitteenä yksilöasioiden jaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Marjut Takanen, PALVELUPÄÄLLIKKÖ, marjut.takanen@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää merkitä tiedoksi yksilöasioiden jaoston talouden toteuman 1-9/2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Johanna Sola, SUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ, johanna.sola@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 18 814 € ja 49,8 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Vammaisneuvoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vammaisneuvoston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.9.2025.

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää merkitä vammaisneuvoston talouden toteuman 1-9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 35 828 € ja 72,2 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Tuukka Salkoaho, STRATEGIAJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää merkitä asiakkuus- ja laatujaoston talouden toteuman 1-9/2025 tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Jaoston keskustelussa nousi esiin palveluiden ostojen osuus; mitä se sisältää ja miksi se on niin suuri. Asia selvitetään ja vastaus toimitetaan jaostolle seuraavassa kokouksessa. 

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Katri Lielahti, HALLINTOASSISTENTTI, katri.lielahti@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 38 614 € ja 65,8 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.3.2025.​ Konserni- ja toimitilajaoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä konserni- ja toimitilajaoston talouden toteumaraportti 1.1.-30.9.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kontio, KONSERNIJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024 sekä varautuminen valtuustokauden vaihtumiseen. 

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 18 625 € ja 48,9 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut, koulutuskulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-30.9.2025.​ Vanhusneuvoston talouden toteuma on talousarvion ​mukainen. Talousarvion tasaisen toteumaennusteen mukaan talousarvio riittää toimielimen toimintaan talousarviovuonna.

Liitteenä vanhusneuvoston talouden toteumaraportti 1.1.2025 – 30.9.2025.

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää merkitä vanhusneuvoston talouden toteuman 1-9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 27.10.2025 § 299.

Liitteenä aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumaraportti 1.1.-​30.9.2025.

 

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aluehallituksen ja aluevaltuuston talouden toteumat 1-​9/2025 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Aluevaltuuston puheenjohtaja Jari Andersson palasi tämän asian alussa johtamaan kokousta ja 1. varapuheenjohtaja Johanna Loukaskorpi siirtyi omalle paikalleen.

Valmistelija

  • Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
  • Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.12.2024 § 135 hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Demokratiakustannukset sisältyvät vuoden 2025 talousarviossa strateginen ohjaus ja järjestäminen -tehtäväalueen talousarvioon. Kustannukset ovat tehtäväalueella hallinnon toimialueen talousarviossa. Toimielinten vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut arvio toimielinten toteutuvista kustannuksista vuodelta 2024.  

Kunkin toimielimen talouden toteumasta raportoidaan ko. toimielimelle 3–4 kertaa vuoden 2025 aikana. Raportointiaikataulussa huomioidaan kokouspalkkioiden, ansionmenetyskorvausten, matkakulujen ja muiden kulujen maksatusaikataulut sekä kirjanpitokausien valmistuminen.

Toteutuneet kustannukset ovat raportointikaudella yhteensä 59 591 € ja 102,9 %:a talousarviosta. Toteutuneet kustannukset jakautuvat henkilöstökustannuksiin (kokouspalkkiot ja ansionmenetyskorvaukset sivukuluineen), palvelujen ostoihin (kokoustarjoilut, matkakulut, ICT-kulut sekä mahdolliset asiantuntijapalvelut ja luentopalkkiot) sekä muihin toimintakuluihin (vuokrakulut). Kustannuksissa on mukana kokouspalkkiot, ansionmenetyskorvaukset sekä matkakustannukset maksatuskaudelta 1.1.-31.12.2025.​ Yksilöasioiden jaoston talouden toteuma ei vastaa talousarviota tarkasteltavalta kaudelta. Talousarvion ylitys johtuu ylimääräisistä kokouksista aiheutuneista kustannuksista. Kokoukset ovat olleet välttämättömiä oikaisuvaatimusten ruuhkan purkamiseksi.

Yksilöasioiden joaston talouden toteumaraportti 1.1. – 31.12.2025 on liitteenä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sini Seppälä, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, sini.seppala@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää merkitä talouden toteuman 1-12/2025 tiedoksi.