2767/2022
Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 62 §:n mukaan tukipalvelujohtaja päättää alaisensa palvelutuotannon ja tehtäväalueen osalta sopimusten hyväksymisestä.
Tukipalvelujen toimintasääntö osa II, luku 5 / toimialuejohtaja päättää alaisensa toiminnan osalta tavaroiden ja palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta enintään 600 000 euroon saakka (pl. keskitetyt hankinnat)
Valmistelijan yhteystiedot
Rakennusinsinööri Jukka Sertamo, p. 044 975 3371, etunimi.sukunimi@pirha.fi
Hankinnan kuvaus
Tuomi Logistiikka Oy käynnisti syksyllä 2022 sisäilmasto- ja kosteusteknisten kuntotutkimusten ja kuntoarvioiden puitejärjestelyn kilpailutuksen Pirkanmaan hyvinvointialueen käyttöön kahden (2) vuoden sopimuskaudelle.
Kyseessä oli hankintalain (1397/2016) mukainen EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankintamenettelynä hankintalain 32 §:n mukainen avoin menettely.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kiinteistöjohtaja Petri Laurikka teki 19.01.2023 hankinnasta hankintapäätöksen § 01/2023. Päätöksen mukaisesti sopimus tehtiin kolmen toimijan kanssa ja hankintaan sisältyi optio sopimuksen jatkamisesta kahdella yhden (1) vuoden optiokaudella. Optiot otettiin huomioon tarjouspyynnössä ja hankinnan ennakoidun arvon laskennassa.
Caverion Suomi Oy (0146519-2) on ostanut Kiwa Inspecta Oy:ltä (1787853-0) kiinteistöjen ja rakenteiden tutkimus- ja konsultointipalvelut 1.9.2023. Pirkanmaan hyvinvointialue on kiinteistöjohtajan päätöksellä 02.11.2023 § 68/2023 hyväksynyt sopimuksen siirron Kiwa Inspecta Oy:lta Caverion Suomi Oy:lle.
Optiokausi 2 esitetään otettavaksi käyttöön entisin ehdoin Sirate Group Oy:n (2496984-4), Caverion Suomi Oy:n (0146519-2) ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n (0211382-6) kanssa.
Asiakirjojen julkisuus
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään Tuomi Logistiikka Oy:n sähköisessä arkistossa. Asiakirjapyynnöt tulee osoittaa osoitteeseen hankintapalvelut@tuomilogistiikka.fi.
Sopimuksen omistaja ja vastuuhenkilö
Sopimuksen omistaa Pirkanmaan hyvinvointialueen Toimitilapalvelut toimialue ja vastuuhenkilönä toimii rakennusinsinööri Jukka Sertamo.
päätän, että sisäilmasto- ja kosteustekniset kuntotutkimukset ja kuntoarviot hankintaa jatketaan esityksen mukaisesti optiokaudelle 2 6.2.2026-5.2.2027, Sirate Group Oy (2496984-4), Caverion Suomi Oy (0146519-2) ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy (0211382-6) kanssa.