§ 7/2026 Vaikuttavien peruspalvelujen kehittäminen synteettisen tietoaineiston ja julkisen sekä yksityisen sektorin kumppanuuden avulla

Lataa 

22177/2025

Päätöspäivämäärä

25.2.2026

Päätöksen tekijä

Tutkimus- ja kehitysjohtaja

Päätöksen perustelut

Strateginen ohjaus ja järjestäminen - tehtäväalueen toimintasäännön (vs. konsernijohtajan päätös 23.2.2026) luvun 5.1 mukaan projektin omistaa ja omistajan päätöksenteosta vastaa toimivaltansa perusteella kyseinen tehtäväalueen, vastuualueen tai vastuuyksikön johtaja, jonka alaista toimintaa tai palvelua projektilla pääosin muutetaan, kehitetään tai uudistetaan, ellei muualla ole toisin määrätty.

Projektin toimivaltainen viranhaltija on tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson.

Projektissa osatoteuttajina toimivat Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu, sekä Veil.ai.Oy. Projektin kumppaneiden kanssa on laadittu yhteistyösopimus.

Esitys

Valmistelijan yhteistiedot  

Ulriika Leponiemi, projektipäällikkö, p. 044 472 2590, ulriika.leponiemi@pirha.fi

Esitys 

Hankkeessa testataan ensimmäistä kertaa synteettisen tietoaineiston luomista Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja perusterveydenhuollon asiakasdatasta. Algoritmeilla ja simulaatioilla tuotetaan keinotekoinen, synteettinen, aineisto, mikä ​jäljittelee oikeaa dataa, mutta ei sisällä henkilötietoja.​ Tämä mahdollistaa datan jakamisen ilman tietosuojaongelmia. Synteettisen datan soveltuvuutta palvelujen ja vaikutusten mallintamiseen testataan simulaatioilla. Hankkeen tavoitteena on luoda synteettisen datan varanto ja harjoitella sen avulla innovaatiotoiminnan yhteistyötä yritysten kanssa.

Päätös

Päätän, että Vaikuttavien peruspalvelujen kehittäminen synteettisen tietoaineiston ja julkisen sekä yksityisen sektorin kumppanuuden avulla - projekti toteutetaan ajalla 1.11.2025-31.10.2026, TKIO-vastuualueella. Projektiin osallistuu asiantuntijoita myös tietojohtamisen yksiköstä, sekä Sisä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Projektia rahoittaa: Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, euromäärä 80 500 ja rahoituspäätöksen diaarinumero 601001. Koko projektin kokonaiskustannusarvio on 208 000 euroa, josta Pirhan osuus on 115 000 euroa. Sitra rahoittaa Pirhan osuudesta 80 500 euroa ja hyvinvointialueen omarahoitusosuus on 34 500 euroa. Omarahoitusosuudesta vastaa TKIO-vastuualue, KP50400, P60854.

Projektirahoitus on rahoituspäätöksessä mainittujen ehtojen mukaisesti käytettävissä 31.10.2026 saakka.

Projektin toimivaltainen omistaja on Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja.

Projektipäälliköksi nimetään Ulriika Leponiemi, projektipäällikkö ajalle 03.11.2025 - 31.10.2026 (työehtosopimus HYVTES-sopimus, työaikamuoto osa-aikainen, työtunnit 10.88 h/vko, työaikaprosentti 30.00 %).

Projektiryhmään kuuluvat projektin alkaessa: 

Pirha Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja
Pirha Ulriika Leponiemi, projektipäällikkö
Pirha Satu Halttunen, kehittämiskoordinaattori
Pirha Leena Hakkarainen, datapäällikkö
Pirha Emil Ackerman, tietojohtaja
Pirha Riikka Sujamo, tietojohtamisen suunnittelija
Pirha Minna Kuusela, vastaava sosiaalihuollon johtaja
Sisä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Anna Pekkarinen, kehittämispäällikkö
Pirha Timo Rahkonen, data-analyytikko
Tampereen yliopisto  Tapio Visakorpi, vararehtori
Tampereen yliopisto  Mark van Gils, professori
Tampereen yliopisto  Antti Kallonen, projektipäällikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu Ari Sivula, vararehtori
Tampereen ammattikorkeakoulu  Susanna Seitsamo, johtaja
Tampereen ammattikorkeakoulu  Arja Halkoaho, yliopettaja
Tampereen ammattikorkeakoulu  Lea Saarni, yliopettaja
Business Tampere Oy Ilona Raitakari, asiakkuusvastaava
Tampereen kaupunki  Monna Salmi, erityisasiantuntija

 

Projektipäällikön esihenkilönä toimii Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja.

Projektin ohjausryhmänä toimii Tampereen terveysekosysteemin ohjausryhmä.

Projektin vastuullinen talousasiantuntija on Taia Kiiskilä.

Projektin laskentatunnistetiedot ovat; kustannuspaikka 50400, projektinumero P60854, toiminto 8837.

Projektiin liittyvät hankintapäätökset tehdään hankintojen toimivallan mukaisesti (päätösvallan vastuumatriisi). Projektiin liittyvissä hankinnoissa noudatetaan Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintaohjetta ja hankinnoista päättää viranhaltija hankintavaltuuksien mukaisesti.

Tilaamisoikeudet sekä tulojen ja menojen hyväksymisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa ovat projektipäälliköllä ja omistajalla projektin budjetin puitteissa. Projektin menojen ja tulojen hyväksyntäoikeudet ovat omistajalla lukuun ottamatta hankintoja.

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle. Projektiin liittyvien laskujen hyväksynnässä noudatetaan tehtäväalueiden toimintasääntöjä.

Allekirjoitus

Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue