Vammaisneuvosto, kokous 13.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Vammaispalveluiden myöntämisperusteet harkinnanvaraisissa palveluissa ja kuljetuspalveluissa

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on kertaalleen hyväksynyt kuljetuspalveluita ja harkinnanvaraisia palveluita koskevat yhtenäiset myöntämisperusteet syksyllä 2022. Uuden vammaispalvelulain voimaantulon viivästyttyä on nämä myöntämisperusteet nyt valmisteltu uudestaan päätöksentekoon nykyisen vammaispalvelulain mukaisesti. Syksyllä hyväksyttyihin asiakirjoihin on näin ollen tehty joitain muutoksia. Myöntämisperusteet on tarkoitus käsitellä aluehallituksessa siten, että ne tulisivat mahdollisuuksien mukaan voimaan jo 1.3.2023 lähtien. Vammaissosiaalityön vastuualuejohtaja Sonja Vuorela esittelee kokouksessa myöntämisperusteita. 

Ehdotus

Kuullaan ja merkitään tiedoksi vammaissosiaalityön vastuualuejohtaja Sonja Vuorelan alustus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin ja vammaisneuvosto päätti laatia lausunnon.

Vammaisneuvosto toteaa lausuntonaan, että kuljetuspalveluita ja harkinnanvaraisia palveluita koskevissa myöntämisperusteissa tulee huomioida vahvemmin yksilöllinen tarve.

Kuljetuspalveluita koskevissa myöntämisperusteissa tulee huomioida toiminnalliset lähikunnat. Kuljetuspalveluita koskevissa päätöksissä tulee huomioida yksilöllinen tarve, mikä voi näyttäytyä esimerkiksi linja-autokortin tarpeena kuljetuspalvelumatkojen rinnalla. Ehdotetaan, että tarvittaessa voitaisiin myöntää 1–3 pikamatkaa kuukaudessa äkillisten tilanteiden varalle.

Matkan aikana kohtuullisessa pysähtymisessä sekä saattajan mukaan ottamisessa esitetään sallituksi ajoreitin varrelta poikkeamiseksi 1–2 kilometrin pituista matkaa.

Taksinottomahdollisuus tolpalta Tampereen rautatieasemalla ja linja-autoasemalla koetaan syrjivänä osaa Pirkanmaan hyvinvointialueen paikkakuntien vammaisia henkilöitä kohtaan. Tolpalta taksinottoon tuli lisäkannanotto sähköpostitse jälkikäteen. Taksinottomahdollisuus tolpalta Tampereen rautatieasemalla ja linja-autoasemalla palvelee kuitenkin myös muiden kuntien vammaisia. Tällöin tulee huomioida, että myös ei-rajanaapurikuntien vammaisten henkilöiden tulee saada käyttää kyseisiä tolppia liikkuessaan junalla ja linja-autolla. Liikkumisen palvelujen sujuvuuden ja taksin tilauksen ja joustavuuden turvaamiseksi toivotaan uusia näkökulmia mietittäväksi ja otettavaksi käyttöön. Lisäksi toivotaan helposti käytettävää palautejärjestelmää kyyteihin liittyen. Liikkumisen palveluista päätöksiä tehtäessä tulee käyttää yksilöllistä harkintaa ja joustoa, jotta voidaan varmistaa yhdenvertaisuuden toteutuminen.

Vammaispalvelun harkinnanvaraisten palveluiden ja taloudellisen tuen myöntämisperusteissa tulee huomioida yksilöllinen tarve esimerkiksi auton hankinnassa ja sen vaihtotarpeessa. Auton käyttökuntoisuutta arvioitaessa on huomioitava, että auton tulee olla luotettavassa kunnossa. Tukihenkilön tulee voida tukea vammaista henkilöä myös kotona, eikä ainoastaan kodin ulkopuolella. Tukihenkilötoimintaa myönnettäessä tulee arvioida henkilön yksilöllistä tarvetta iästä riippumatta.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjanpitäjä Annamari Tuominen valmistelee kokouksessa käydyn keskustelun perusteella lausunnon, joka lähetetään sähköpostitse hyväksyttäväksi puheenjohtaja Tuija Kaivannolle, varapuheenjohtaja Esko Jantuselle sekä kokouksen pöytäkirjantarkastajille Kari Pajariselle ja Mika Tolvaselle.

Merkittiin, että kokouksesta poistuivat jäsenet Hannu Salonpää, Pirjo Virtanen, Anne Beresford ja varajäsen Tero Ala-Ajos pykälän käsittelyn aikana.

Merkittiin, että Sonja Vuorela poistui kokouksesta § 7 jälkeen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).