Nuorisovaltuusto, kokous 18.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Nuorisovaltuuston vapaavalintaiset edustajat

Perustelut

Aluehallitus on kokouksessaan 23.1.2023 (§ 19) päättänyt, että se oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan neljällä vapaavalintaisella edustajalla.

Oheismateriaalina on esimerkkejä nuorisovaltuustojen hakumenettelyistä. Suunnittelija Katri Lindberg esittelee asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Nuorisovaltuusto käy lähetekeskustelun neljän vapaavalintaisen edustajan hakuprosessista ja päättää aloittaa vapaiden paikkojen hakuprosessin.

Päätös

Merkittiin lähetekeskustelu neljästä vapaavalintaisesta paikasta tiedoksi. Avataan hakuprosessi esitetyn mukaisesti.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Katri Lindberg esitteli hakumenettelyä kokouksessa. Keskustelun aikana ehdotettiin, että hakemukset voisivat olla myös videon muodossa. Lindberg selvittää teknistä toteutusta. Mikäli se ei ole mahdollista, niin edetään esityksen mukaisesti.

Merkittiin, että Sanni Salkosalo poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.