Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta, kokous 17.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 IKI2035-puolivuotisraportti 7-12/2025

21331/2023

Valmistelija

  • Katja Hakkarainen, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, katja.hakkarainen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2023 § 319 IKI2035-ohjelman toimeenpantavaksi. Ohjelman toimeenpanosta raportoidaan aluehallitukselle ja aluevaltuustolle puolivuosittain. Ensimmäinen puolivuotinen raportoidaan aina 1.1.–30.6. aikaväliltä ja toinen puolivuotinen 1.7.–31.12. aikaväliltä. Raportoinnin poikkileikkausluvut otetaan 30.6. ja 31.12. siten kuin ne tilastoista saadaan. Poikkileikkausluvulla tarkoitetaan tässä raportissa kyseisenä päivämääränä palvelussa olleiden asiakkaiden lukumäärää. Pääsääntöisesti raportoinnissa ei käytetä ns. pitkittäislukuja, eli yhden vuoden aikana raportoitavassa palvelussa olleiden asiakkaiden yhteenlaskettuja määriä.

IKI2035-ohjelman toimeenpano eteni pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti. Ikääntyneille annettavien palvelujen määrää lisättiin ja monipuolistettiin samalla kun ennaltaehkäisevien palvelujen merkitys korostui.

Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen asiakasmäärät nousivat hieman. Ympärivuorokautisessa asumisessa (v. 2025) eri asiakkaita oli n. 6600, joista uusia asiakkaita oli n. 2000. ​Yhteisöllisessä asumisessa (v. 2025) eri asiakkaita oli n. 1000, joista uusia n. 700. Myös kotihoidon kokonaisasiakasmäärä nousi, erityisesti yli 80-vuotiaiden asiakasmäärän osalta. Vuonna 2025 kotihoidossa oli eri asiakkaita n. 8600, joista uusia asiakkaita oli n. 3300 (sisältää myös alle 65-vuotiaat). ​Omaishoidon tukea myönnettiin n. 560 uudelle asiakkaalle (sisältää myös alle 65-vuotiaat) vuonna 2025.

Haasteena palveluverkkosuunnitelman etenemisessä laitoshoidon osalta oli edelleen sopivien korvaavien tilojen puute. Oman palvelutuotannon vahvistuminen asumisen palveluissa oli suunniteltua hitaampaa sopivien tilaratkaisujen puuttuessa.​

Liitteenä olevalla IKI2035-raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2025 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2025.

Ehdotus

Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta päättää merkitä IKI2035-kehittämisohjelman raportin 7–12/2025 ja käydyn keskustelun tiedoksi.

Päätös

Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta päätti

  1. merkitä IKI2035-kehittämisohjelman raportin 7–12/2025 ja käydyn keskustelun tiedoksi sekä
  2. valtuuttaa puheenjohtajiston työstämään IKI2035-kehittämisohjelman raportista 7–12/2025 valiokunnan lausunnon, joka lisätään muistion liitteeksi. 

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijoina kehittämispäällikkö Karja Hakkaraista ja kehittämissuunnittelija Mari Jokelaa.

Valiokunta kiitti kattavasta raportista ja keskusteli laitoshoidon tavoitteista, paikkaresursoinnin riittävyydestä, ostopalveluiden kustannuksista sekä toimitilojen saatavuuden ongelmista. Keskustelussa esillä olivat rahoituksen riittävyys ja jakautuminen, omaisten hoitotuki sekä yhteiskunnan rakennemuutoksen tuomat vaatimukset kulttuurisesti moninaisemmalle ja yhdenvertaiselle hoidolle. Valiokunta keskusteli ikäihmisten toimintakyvyn säilymisen seurannasta ja tehtävien päätösten vaikutuksista ikääntyneiden arkeen.

Valiokunta keskusteli monituottajuuden haasteista, ennaltaehkäisevän työn toteutumisesta ja järjestöavustuksista. Asiakasohjauksesta toivottiin mittaristoa, joka kertoisi ohjauksesta ennaltaehkäisevään toimintaan ja järjestöihin. Palveluntuottajien kanssa tehtävän yhteiskehittämisen todettiin olevan vähäistä saadun palautteen mukaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun ja ikäihmisten palvelujen suunnittelun kytkentää pidettiin myönteisenä ja valiokunta esitti olevansa kiinnostunut IKI2035-kehittämistyöstä.

Lisäksi keskusteltiin siivoussetelin käyttöönotosta, palvelujen saamisen mahdollisuudesta ennen RAI-arviointia, lähitoreihin liittyvistä esteettömyys- ja saavutettavuuskartoituksista, sekä liikkumisen tuen ruuhkien purkamisesta. Lopuksi valiokunta keskusteli ikääntyneiden määrän kasvusta vuoteen 2035 ja palvelutarpeisiin vastaamisesta sekä esitti toiveen näkymästä asiakasmäärien ja palvelujen jakautumisesta Pirkanmaan kunnissa.

Muistion liitteeksi korjattu päivitetty IKI2035-kehittämisohjelman raportti 7–12/2025.

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).