§ 16/2023 Yhteisrahoitteisen yhteistyösopimuksen solmiminen RAI-vertailukehittämisestä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa

Lataa 

2401/2023

Päätöspäivämäärä

3.2.2023

Päätöksen tekijä

Sote-johtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 22 §.

Esitys

RAI-välineistön alilisensointisopimuksen solmineet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjä- ja tuottajaorganisaatiot voivat halutessaan sitoutua yhteistyöhön THL:n kanssa tietotuotteiden ja niitä koskevien palveluiden edelleen kehittämiseksi ja jatkojalostamiseksi. Yhteistyö voi koskea myös uusien tietotuotteiden tai palvelujen kehittämistä. 

Voimassa oleva yhteistyösopimus on edellytys esimerkiksi RAI-johtoryhmään, RAI-asiantuntijaryhmiin, RAI-erityisasiantuntijavalmennukseen tai muihin vertailukehittämisen projekteihin osallistumiselle ja yhteisrahoitteisen RAI-vertailukehittämisen yhteistyökumppaneille suunnattujen RAI-vertailutietokantojen käytölle.

Yhteistyö palvelee yhteistyökumppanin oman toiminnan tarpeita, mutta samalla se myös edesauttaa yhteistyökumppanin edustaman toimialan yleisempiä tieto- tai kehittämistarpeita. Yhteistyön tuloksina syntyvillä tuotteilla tai palveluilla pyritään parantamaan yhteistyökumppanin ja toimialan kykyä huolehtia palveluidensa laadusta, kohdentumisesta, tuloksellisuudesta ja tuottavuudesta aiempaa paremmin.
Yhteistyötä tehdään projektimuotoisena kehittämis- tai tutkimustyönä, johon osallistuvat aktiivisesti kumpikin sopijapuoli. Yhteistyökumppani rahoittaa yhteistyötä määritellyllä rahoitusosuudella, jonka lisäksi se osallistuu yhteistyöhön esimerkiksi työpanoksellaan, antamalla asiantuntemustaan tai osallistumalla RAI-vertailukehittämisen johtoryhmätyöskentelyyn. THL osallistuu yhteistyöhön muun muassa antamalla asiantuntemustaan ja osallistumalla johtoryhmätyöskentelyyn.

Yhteistyö on luonteeltaan jatkuvaa ja sen sisältö kehittyy yhteistyökumppanin tarpeiden mukaan. Yhteistyö toteutetaan projekteina, joiden tarve, kohde, tavoitteet, keinot ja tuotokset kuvataan yhteistyön jatkuvasti täydentyvässä toteuttamissuunnitelmassa.

Yhteistyön ohjausta ja valvontaa toteuttaa johtoryhmä.Yhteistyön kohteina voivat olla yhteistyökumppanien tarpeiden mukaan RAI-osaamisen kehittäminen, jonkin RAI tietotuotteen tulkintaan, soveltamiseen tai jatkojalostamiseen liittyvä kehittäminen, RAI-välineistön käyttötapoihin liittyvä asiakasprosessien kehittäminen, (Suomessa) uuden 
interRAI -välineen käyttöönottoon liittyvä kehittäminen, RAI-vertailutiedon ja RAI- tietotuotteiden sisältöjen kehittäminen, tietotuotteiden käytettävyyden kehittäminen, muu RAI-vertailutiedon kehittäminen, RAI- tutkimusyhteistyö.

THL laatii vuosittain yhteistyön toteuttamissuunnitelman, esittelee suunnitelman ja toiminnan toteutumisseurannan johtoryhmälle ja asettaa nämä yhteistyökumppanien saataville.

Sopimuksen voimassaoloaika: voimassa toistaiseksi.
Kustannukset ajalla 1.1.-31.12.2023 enintään: Pirkanmaan hyvinvointialue 80 000 euroa.
 

Päätös

Hyväksytään Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) välinen yhteistyösopimus RAI-vertailukehittämisestä.

Kustannukset enintään 80 000 euroa maksetaan kustannuspaikalta 40000 (Ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjan hallinto ja yhteiset).

Allekirjoitus

Taru Kuosmanen, sosiaali- ja terveysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue