Perustelut
Pelastustoimen palvelutasopäätös on keskeinen hyvinvointialueen asiakirja, jossa määritellään hyvinvointialueen pelastustoimen palvelut sekä päätetään niiden kehittämisen tavoitteista.
Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 613/2021 3 §:n mukaisesti hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutason tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia ja muita uhkia. Lisäksi palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon toiminta valmiuslain (1552/2011) 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja niihin varautuminen.
Pelastustoimen palvelut on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla, ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti (pelastustoimen järjestämislaki 3 §).
Palvelutasopäätöksen laatimisesta säädetään pelastustoimen järjestämislain 6 §:ssä. Palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta säädetään tarkemmin sisäministeriön asetuksessa 1225/2022.
Pelastustoimen järjestämislain 6 §:n mukaisesti aluevaltuusto päättää pelastustoimen palvelutasosta. Ennen palvelutasopäätöksen hyväksymistä tulee hyvinvointialueen pyytää Lupa- ja valvontaviraston lausunto palvelutasopäätöksestä. Lisäksi hyväksytty palvelutasopäätös tulee toimittaa Lupa- ja valvontavirastolle.
Pelastustoimen palvelutasopäätöstä on esitelty valmisteluvaiheessa Pelastus- ja ensihoitopalveluiden johtoryhmissä sekä hyvinvointialueen johtoryhmässä 8.4.2026. Hyvinvointialueen yhteistoimintaelin käsitteli kokouksessaan 2.6. palvelutasopäätöksen luonnosversiota. Tulevaisuus- ja turvallisuusvaliokunnan käsittelyn jälkeen palvelutasopäätös toimitetaan Lupa- ja valvontaviraston lausuttavaksi 12.6.2026. Käsittely jatkuu hyvinvointialueella syksyllä. Pelastustoimen palvelutasopäätöksestä päättää aluevaltuusto marraskuussa 2026.
Liitteenä Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2027-2030 (ei julkinen, luonnos). Oheismateriaalina esitysmateriaali sekä koontitaulukko.
Päätösehdotus
Tulevaisuus- ja turvallisuusvaliokunta päättää
- merkitä tiedoksi Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027 - 2030 luonnoksen,
- antaa asiasta mahdollisen lausunnon ja
- tarkastaa pykälän kokouksessa.