18045/2026
Vastuualuejohtajan päätäntävalta virkaan ottamisessa perustuu Hallintosääntö § 45 Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 § ja 8 § Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 §
Valmistelija: Johtava sosiaalityöntekijä Elina Koivisto, etunimi.i.sukunimi@pirha.fi
Nuorten rikosasioiden sosiaalityöntekijän työskentelyn painopisteenä ovat Pirkanmaalaiset 15-17-vuotiaana rikokseen syyllistyneet nuoret. Työntekijä toimii tarvittaessa nuoren kuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä sekä rikosseuraamuslaitoksen osalta sosiaalihuollon edustajana ja arvioi nuoren ja perheen kanssa mahdollisista tuentarpeista ja toimenpiteistä. Rikosprosessin osalta otetaan yhteyttä nuoren kotiin tai tavataan perhe kuulustelun yhteydessä. Sosiaalityöntekijä kohtaa asiakkaan perheineen, ohjaa heitä oikeudellisissa käytännöissä ja kartoittaa elämäntilannetta sekä mahdollista tuen tarvetta, jos lapsi ei ole jo sosiaalitoimen asiakkuudessa. Sosiaalityöntekijä osallistuu nuoren ja perheen kanssa rikosprosessiin, jossa keskeisenä tehtävänä on valvoa lapsen edun toteutumista.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) § 7 mukainen pätevyys.
Johtava sosiaalityöntekijä esittää täytettäväksi suoratäyttönä sosiaalityöntekijän määräaikaisen viransijaisuuden, virkanumero 48390-0085, ajalle 17.8.2026-15.3.2027 ja viransijaisuuteen valittavaksi sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Minttu Hellmania.
Minttu Hellmanilla on viransijaisuuteen tarvittava koulutus, osaaminen ja työkokemus. Minttu Hellman on esittänyt 12.6.2026 rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukaisen rikosrekisteriotteen.
Päätän, että Erityisten sosiaalipalvelujen vastuualueen sosiaalityöntekijän määräaikaiseen viransijaisuuteen, virkanumero 48390-0085, valitaan ajalle 17.8.2026-15.3.2027 sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Minttu Hellman, koeaikaa ei aseteta.
Minttu Hellman on esittänyt 12.6.2026 rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukaisen rikosrekisteriotteen.