Esitys
Valmistelija: Palvelupäällikkö Mari Selin-Kivenvuori, etunimi.sukunimi@pirha.fi
Työikäisten asiakasohjauksen asumisneuvonnan yhteyteen asemoituvan Omaan
kotiin - hankkeen sosiaaliohjaaja työskentelee asumissosiaalisen työn keinoin
erilaisten asumisen ongelmien parissa. Tavoitteena on asiakkaiden asumisen
turvaaminen ja asunnottomien asuttamisessa tukeminen. Asumisneuvonnan
sosiaaliohjaajan työnkuvaan kuuluu mm. palvelutarpeen arviointien ja
toimeentulotukipäätösten laatimista sekä asiakkaan tarvitsemien palvelujen ja
tukitoimien järjestämistä. Työtä tehdään liikkuvalla työotteella niin toimistolla kuin
asiakkaan elinympäristöissä, avoimessa asumisneuvonnassa ja asiakkaan kotona. Työtä tehdään vahvasti verkostossa, yhteistyössä erityisesti vuokranantajien kanssa. Sosiaaliohjaaja osallistuu myös asumisneuvonnan työmuodon kehittämiseen ja hankkeen raportointiin.
Sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosionomin, kuntoutuksen ohjaajan tai geronomin pätevyys. Valitun tulee olla rekisteröitynyt Valviran ammattirekisteriin. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Edellytyksenä on voimassa oleva ajokortti työn liikkuvuuden vuoksi.
Asiakaslähtöisyys, hyvät vuorovaikutustaidot ja aktiivinen työote ovat ominaisuuksia, joita valitulta odotetaan. Eduksi katsotaan osaaminen asumissosiaalisesta työstä, aikuissosiaalityöstä, päihde- ja mielenterveystyöstä, toimeentulotukiosaaminen sekä oman auton käyttömahdollisuus. Hyödyksi on myös muu kielitaito ja Pirkanmaan palveluverkon tuntemus.
Sosiaaliohjaajan määräaikainen virka, virkanumero 48337- 0225, on julistettu
haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet- sivuilla osoitteessa www.pirha.fi ja kuntarekryssä, hakuavain Pirha-01-3665-26. Hakuaika oli 8.6. – 22.6.2026.
Virkaa haki määräajassa 42 henkilöä. Hakijoista 39 täytti kelpoisuusvaatimukset.
Palvelupäällikkö ja kehittäjäsosiaalityöntekijä haastattelivat kolme (3) hakijaa.
Palvelupäällikkö esittää, että sosiaaliohjaajan määräaikaiseen virkaan,
virkanumero 48337- 0225, ajalle 1.9.2026 – 5.9.2027 valitaan kuntoutuksen ohjaaja (AMK) Erja Vilén kuuden (6) kuukauden koeajalla.
Valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin, jossa on huomioitu
henkilöhaastattelu, työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot.
Valittu henkilö on taidoiltaan ja kyvyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija
täytettävään määräaikaiseen virkaan.