Aluehallitus, kokous 7.9.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 243 Liikkeenluovutuksen valmistelun käynnistäminen Tammenlehväkeskus Oy:n kanssa

24938/2026

Valmistelija

  • Sanna Mäki, TOIMIALUEJOHTAJA, sanna.maki@pirha.fi
  • Marjut Keskivinkka, OSTOPÄÄLLIKKÖ, marjut.keskivinkka@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueella on Tammenlehväkeskus Oy:n kanssa voimassa oleva sopimus laitoskuntoutuspalvelujen tuottamisesta. Sopimus siirtyi Tampereen kaupungilta hyvinvointialueelle sen perustamisen yhteydessä. Uuden hankinnan vaihtoehtona on yhdessä palveluntuottajan kanssa tunnistettu mahdollisuus selvittää toiminnan siirtämistä liikkeenluovutuksella. Sairaalapalvelulinja on arvioinut edellytyksiä järjestää Tammenlehväkeskuksen laitoskuntoutustoiminta osana hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Toiminnan mahdollinen siirtäminen voisi vahvistaa palvelujen integraatiota, yhdenmukaistaa toimintamalleja ja johtamista sekä tukea palvelujen kehittämistä osana lähisairaaloiden kokonaisuutta. Nykyinen palvelujen hankintasopimus päätettäisiin liikkeenluovutuksen yhteydessä.

Toiminnassa käytettävien tilojen vuokraamisesta tehtäisiin erillinen sopimus Tammenlehväsäätiö sr:n kanssa.

Liikkeenluovutuksen valmistelu

Liikkeenluovutus koskisi Tammenlehväkeskus Oy:n neljää kuntoutusyksikköä: Amuri 2:ta (erikoissairaanhoidon jatkokuntoutus), Amuri 3:a (ortopedinen kuntoutus), Atalaa (neurologinen kuntoutus) ja Lappia (erikoissairaanhoidon jatkokuntoutus). Yksiköissä on yhteensä 80 asiakaspaikkaa. Liikkeenluovutus kattaisi kuntoutusyksiköiden toiminnan sekä toiminnassa käytettävien tilojen vuokrasopimuksen.

Kuntoutusyksiköiden asiakkaat ovat Pirkanmaan hyvinvointialueen asukkaita.

Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluvien yksiköiden henkilöstöresurssi on tällä hetkellä noin 110 henkilötyövuotta. Yksiköiden toiminta on vakiintunutta, ja toimitilat vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Näistä lähtökohdista on perusteltua selvittää kuntoutusyksiköiden toiminnan siirtämistä Pirkanmaan hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi liikkeenluovutuksella.

Mahdollisen liikkeenluovutuksen toteuttaminen edellyttää yksityiskohtaista valmistelua. Valmistelussa selvitetään henkilöstö- ja talousvaikutukset, toiminnan järjestämisen edellytykset, sopimusjärjestelyt, tilaratkaisut sekä muut muutoksen toteuttamiseen liittyvät kysymykset.

Valmistelun aikana käydään tarvittavat neuvottelut luovuttavan osapuolen eli Tammenlehväkeskus Oy:n kanssa ja laaditaan päätöksenteon edellyttämät selvitykset.

Liikkeenluovutuksen valmistelu esitetään käynnistettäväksi yhteistyössä Tammenlehväkeskus Oy:n kanssa siten, että toiminta voisi siirtyä Pirkanmaan hyvinvointialueen omaksi palvelutuotannoksi arviolta 1.4.2027 alkaen. Mahdollinen liikkeenluovutus tuodaan valmistelun valmistuttua erikseen aluehallituksen päätettäväksi.

Hallintosäännön 36b §:n mukaan aluehallitus päättää liikkeenluovutuksista, joissa hyvinvointialue on vastaanottajana ja valmisteluvaiheessa on tiedossa, että siirtyvä henkilöstön määrä on vähintään 25 henkilötyövuotta.

Oheismateriaalina diaesitys.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää käynnistää liikkeenluovutuksen valmistelun yhteistoiminnassa Tammenlehväkeskus Oy:n kanssa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana toimieluejohtaja Sanna Mäki. 

Aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja Petra Schulze Steinen esitti, että valmistelussa arvioidaan henkilöstö- ja talousvaikutusten lisäksi liikkeenluovutuksen vaikutukset Pirkanmaan hyvinvointialueen kuntoutuspalvelujen tulevaan palvelurakenteeseen ja palveluverkkoon, mukaan lukien lähisairaaloiden työnjako, palvelutarpeen kehitys sekä Tammenlehväkeskuksen toiminnan ja tilojen pitkän aikavälin tarve. 

Schulze Steinenin esitys raukesi kannattamattomana. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).