Aluehallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Tesoman hyvinvointiallianssin muutossopimuksen ja toisen sopimusjakson tavoitekustannuksen hyväksyminen

1688/2023

Valmistelija

  • Anniina Tirronen, Hankintajohtaja, anniina.tirronen@pirha.fi

Perustelut

Tesoman alueen 23 000 asukkaan hyvinvointipalvelut on tuotettu Tampereella vuoden 2018 huhtikuusta lukien allianssimallilla, jossa Tampereen kaupunki ja Mehiläinen-ryhmittymä (Mehiläinen Terveyspalvelut Oy, Mehiläinen Oy ja Mehiläinen Hoivapalvelut Oy ovat sopineet 10-vuotisesta tiiviistä yhteistyöstä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen allianssi hyvinvointipalvelujen alalla. Allianssin palveluihin kuuluvat neuvola, hammashoito, terveyskeskus, sosiaalityö, kotihoito, palveluasuminen, kirjasto, nuorisotila, kahvila ja neuvonta. Kolmannen sektorin pääkumppanina toimii Setlementti Tampere ry. Allianssin ensimmäinen, vajaan neljän vuoden mittainen sopimusjakso päättyi vuoden 2021 lopussa.

Koska allianssin palvelut koostuvat sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle siirtyneistä että Tampereen kaupungin järjestämisvastuulle jäävistä palveluista, ei sopimuksen siirtäminen Pirkanmaan hyvinvointialueelle olisi mahdollistanut allianssin palvelukokonaisuuden säilymistä ennallaan. Jotta allianssin tavoitteiden mukainen asukkaiden hyvinvointia ja aktiivisuutta tukeva toiminta voisi jatkua, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue ja Mehiläinen-ryhmittymä neuvottelivat ehdoista ja periaatteista, joilla Pirkanmaan hyvinvointialue tulee sopimukseen tilaajaosapuoleksi kaupungin rinnalle. Ehdot on kirjattu päätöksen liitteenä olevaan 27.11.2017 allekirjoitetun Tesoman hyvinvointipalveluiden toteutusvaiheen allianssisopimuksen muutossopimukseen. Sopimus on allekirjoitettu ehdollisena vuoden vaihteessa. Sopimus sitoo Mehiläinen-ryhmittymää heti, mutta tilaajaosapuolia vasta, kun niiden sopimuksen hyväksymistä koskevat toimivaltaisten viranomaisten päätökset ovat lainvoimaisia. Alkuperäinen Tesoman hyvinvointiallianssin toteutusvaiheen sopimus on asiakirjoissa.

Koska hyvinvointialueuudistus ajoittui keskelle toista sopimusjaksoa (2022-2024), tavoitekustannusta ei sopimuksen mukaisesti vahvistettu toiselle sopimusjaksolle, vaan ainoastaan vuodelle 2022. Vuoden 2022 tavoitekustannusosuus oli 15 842 783 euroa. Allianssin johtoryhmän esitys vuosien 2023-2024 tavoitekustannusosuudeksi on 16 516 000 euroa vuodelle 2023 ja 17 218 000 euroa vuodelle 2024. Tavoitekustannus on laskettu oletuksella, että palveluasumisen (jatkossa yhteisöllinen asuminen) kapasiteetti nousee 3 paikalla ja että laissa ikäihmisten asumispalveluille säädetty henkilöstömitoitus tulee voimaan laissa säädetysti 1.4.2023 alkaen. Mikäli mitoitus lainsäädännön muutoksen johdosta poistuu tai sen voimaantuloa lykätään, tavoitekustannusta lasketaan muutosta vastaavasti. 

Tavoitekustannuksen alittuessa palveluntuottaja on oikeutettu allianssisopimuksen mukaiseen bonukseen ja tavoitekustannuksen ylittyessä palveluntuottajalta peritään sopimuksen mukainen sanktio. Käytännössä siis kustannusten ylittyessä vastuu ylityksestä jaetaan tilaajaosapuolien ja palveluntuottajan kesken (vastuunjako 50 %/50 %, palveluntuottajan sanktio on kuitenkin aina enintään sen laskuttaman palkkion suuruinen) ja kustannusten alittuessa saatu hyöty jaetaan (47 % tilaajalle, 47 % palveluntuottajalle ja 6 % henkilöstön palkitsemiseen). Muutossopimuksessa on sovittu, että toisen sopimusjakson tavoitekustannuksen alituksesta maksettavasta bonuksesta vastaavat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue suhteessa 1/3 Tampereen kaupunki ja 2/3 Pirkanmaan hyvinvointialue perustuen kummankin tilaajaosapuolen vastuulla olleen sopimuskauden pituuteen. Palveluntuottajalta tavoitekustannuksen ylityksestä mahdollisesti perittävä sanktio jaetaan tilaajaosapuolten kesken niiden palveluntuottajalle maksamien palkkiosummien suhteessa. Ensimmäisellä sopimusjaksolla asetettu tavoitekustannus alitettiin noin 12 prosentilla ja näin ollen palveluntuottaja oli oikeutettu sen mukaiseen bonukseen.

Avaintulostavoitteet, joihin allianssin palvelujen vaikuttavuuteen liittyvä bonus-sanktiomalli perustuu, on vahvistettu koko sopimusjaksolle 2022-2024 (liitteenä). Sopimusjaksojen avaintulostavoitteissa suoriutumisesta palvelutuottajalle maksettavan bonuksen suuruus perustuu bonuspooliin, joka on sopimuksen mukaan kolme (3) miljoonaa euroa koko sopimuskaudelle (kaikille kolmelle sopimusjaksolle) eli noin 2 % sopimuskauden kustannusraamista. Muutossopimuksessa on sovittu, että avaintulostavoitteiden ylittymisestä toisen sopimusjakson osalta mahdollisesti maksettavista bonuksista vastaavat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue suhteessa 1/3 (Tampereen kaupunki) ja 2/3 (Pirkanmaan hyvinvointialue). Avaintulostavoitteiden alittumisesta palveluntuottajalta mahdollisesti perittävä sanktio jaetaan Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kesken niiden palveluntuottajalle maksamien palkkiosummien suhteessa.

Päätöstoimivalta 

Ostettavan palvelun osuus hyvinvointiallianssissa on 2023-2024 noin 17,3 miljoonaa euroa. Sopimus jatkuu tämän jälkeen vielä kolmivuotisella sopimusjaksolla. Hallintosäännön 62 §:n mukaan aluehallitus päättää tavara/laite- ja palveluhankinnoista, joiden arvo ylittää 10 milj. euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää, että

  • Tesoman hyvinvointiallianssin 28.12.2022 ehdollisena allekirjoitettu muutossopimus hyväksytään,
     
  • Tesoman hyvinvointiallianssin toisen sopimusjakson vuosien 2023-2024 tavoitekustannukset 16 516 000 vuodelle 2023 ja 17 218 000 euroa vuodelle 2024 hyväksytään. Mikäli laissa asumispalveluille säädetyn henkilöstömitoituksen voimaantulo lykkääntyy, tavoitekustannusta lasketaan muutosta vastaavasti,
     
  • Tesoman hyvinvointiallianssin avaintulostavoitteet toiselle sopimusjaksolle ja tulokset 1. sopimusjaksolta merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Olga Haapa-aho, Lauri Lyly ja Anna-Kaisa Ikonen ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyssä (HL 28 § 1 mom 5 kohta) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyydet todettiin. 

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijoina sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasta ja hankintajohtaja Anniina Tirrosta, jotka poistuivat ennen päätöksentekoa.

Merkittiin, että varajäsen Perttu Jussila saapui kokoukseen § 57 käsittelyn ajaksi, varsinaisen jäsenen ollessa esteellinen.

Tiedoksi

Taru Kuosmanen, Eeva Torppa-Saarinen, Jukka Karjalainen, Päivi Tryyki, Titta Pelttari, Juha Vasala, Maritta Närhi, Tarja Soukko, Mari Ollinpoika, Tanja Welin, Lauri Savisaari/Tampereen kaupunki, Leena Viitasaari/Tampereen kaupunki, Joonas Turunen/Mehiläinen, Riikka Helminen/Mehiläinen, Marko Helenius/Mehiläinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo

Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere

Käyntiosoite: Biokatu 12,​ 3. krs,​ kirjaamo

Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 -​ 14.30.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.