Perustelut
Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 23 §:n mukaan hyvinvointialue voi järjestää liikkumista tukevia palveluja henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi.
Sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea voidaan Pirkanmaan hyvinvointialueella järjestää kuljetuspalveluna, saattajapalveluna sekä julkisten liikennevälineiden käytön ohjauksella ja ohjatulla harjoittelulla.
Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut ovat määrärahasidonnainen palvelu eikä niiden järjestämiseen ole hyvinvointialueella ehdotonta velvoitetta. Esteetön julkinen joukkoliikenne, mukaan lukien kutsu- ja palveluliikenne, ovat aina kuitenkin ensisijaisia vaihtoehtoja.
Aluehallitus on hyväksynyt sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumisen tuen palvelujen myöntämisperusteet 15.12.2025 § 356.
Myöntämisperusteisiin esitettävät muutokset
Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen myöntämisperusteiden sanamuotoja esitetään täsmennettäväksi siten, että myöntämisperusteet kattaisivat Pirkanmaan hyvinvointialueella käytössä olevat sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevien palvelujen järjestämistavat eivätkä ainoastaan kuljetuspalveluna järjestettävää palvelua. Myöntämisperusteissa on käytetty tällä hetkellä kuitenkin osin termiä kuljetuspalvelu, vaikka tarkoitus on kuvata liikkumista tukevia palveluja kokonaisuudessaan.
Myöntämisen perusteita esitetään täsmennettäväksi siten, että termi kuljetuspalvelu korvataan soveltuvissa kohdissa termillä liikkumista tukevat palvelut. Muutoksella yhdenmukaistetaan myöntämisen perusteiden terminologia ja varmistetaan, että myöntämisen perusteet kattavat liikkumisen tuen eri järjestämistavat.
Lisäksi myöntämisperusteisiin on tehty tekstin selkiyttämistä, muuttamatta kuitenkaan myöntämisperusteita.
Katariina Somppi esittelee sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteisiin esitettävät muutokset vammaisneuvostolle.
Liitteenä sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2027 alkaen (luonnos). Oheismateriaalina on esitysmateriaali myöntämisperusteista.