§ 11/2023 I80283 KS, K-rakennus ACUTA kansliamuutos

Lataa 

7940/2023

Päätöspäivämäärä

28.3.2023

Päätöksen tekijä

Tilahallintajohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 62

Hyvinvointialueen hallinnon toimintasääntö Osa II

Esitys

Acutan hoitoryhmä KonsA kanslia on rakennettu 2007 valmistuneen yhteispäivystyksen yhteydessä. Avokanslia on rakennettu pyöreään muotoon, jolla on tavoiteltu henkilökunnan helppoa joka suuntaan tapahtuvaa potilaiden havainnointia. Kanslia on nyt avonainen.

Akuuttihoidon toimialueen ja hoitotyön palvelualueen kehittämispäällikkö Karita Jäppinen on esittänyt seuraavia hanketta puoltavia seikkoja.

  • Tietosuojan vaarantuminen. Acuta on esimerkiksi vuonna 2022 saanut lähes päivittäin palautetta tietosuojan vaarantumisesta, kun avokansliassa keskustellaan hoitohenkilökunnan kesken potilaisen hoitoon liittyvistä asioista.
  • Kanslian työtasot ovat yhdysrakenteisia koko tiskin rakenteen kanssa. Pirten toimittaman tilaston mukaan tuki- ja liikuntaelinpohjaiset sairaslomapäivät ovat olleen nousussa jopa 25 %. Sairaanhoitajan työstä suuri osa on näyttöpäätteen äärellä tapahtuvaa työskentelyä, joten henkilökunnan työssäjaksamista ja hoitajapulaa on osaltaan tarpeen paikata ergonomian keinoin. Aiheesta on myös työfysioterapeutin kannanotto.
  • Työtaso on kulunut ja sairaalahuolto on tehnyt pintahygieniamittauksia, joiden perusteella on havaittu tason puhdistettavuuden saavuttaneen teknisen käyttöikänsä ja se on uusittava. Koska taso on yhdysrakenteinen edellyttää sen uusinta kalustekokonaisuuden laajaa purkua.

Hanke suunnitellaan ja toteutetaan puitesopimuskumppaneilla.

Hankkeen projektipäälliköksi nimetään rakennusinsinööri Timo Turunen. Projektipäällikkö on oikeutettu päättämään yksittäisistä tilauksista hankkeen kokonaisbudjetin puitteissa.

Alustavan arvion mukainen hankkeen kustannusennuste on noin 70.000€ (alv 0%) sisältäen nykysein kanslian purun, uuden umpinaisen (ikkunoilla varustetun tilan) rakentamisen, tarvittavat sähkö-, jäähdytys- ja ilmanvaihtotekniikan muutokset.

Hanke rahoitetaan PHI003 Tays, pienet hankkeet < 400 000 € vuodelle 2023 varatusta määrärahasta.

Hankkeen kustannukset kirjataan hanketunnukselle I80283 KS, K-rak ACUTA kansliamuutos

Projektipäällikkö toimii suunnittelun aikana hankkeen turvallisuuskoordinaattorina huolehtien rakennuttajan lakisääteisistä turvallisuusvelvoitteista. Toteutuksen aikainen turvallisuuskoordinaattori nimetään erikseen ennen toteutusta.

Päätös

Päätän esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Ari Kulmala, tilahallintajohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue