Nuorisovaltuusto, kokous 23.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Nuorisovaltuuston vapaavalintaiset jäsenet

Perustelut

Nuorivaltuuston aiempi käsittely 18.2.2023

Perustelut
Aluehallitus on kokouksessaan 23.1.2023 (§ 19) päättänyt, että se oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan neljällä vapaavalintaisella edustajalla.

Oheismateriaalina on esimerkkejä nuorisovaltuustojen hakumenettelyistä. Suunnittelija Katri Lindberg esittelee asiaa kokouksessa.

Ehdotus
Nuorisovaltuusto käy lähetekeskustelun neljän vapaavalintaisen edustajan hakuprosessista ja päättää aloittaa vapaiden paikkojen hakuprosessin.

Kokouskäsittely
Suunnittelija Katri Lindberg esitteli hakumenettelyä kokouksessa. Keskustelun aikana ehdotettiin, että hakemukset voisivat olla myös videon muodossa. Lindberg selvittää teknistä toteutusta. Mikäli se ei ole mahdollista, niin edetään esityksen mukaisesti.

Merkittiin, että Sanni Salkosalo poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Päätös
Merkittiin lähetekeskustelu neljästä vapaavalintaisesta paikasta tiedoksi. Avataan hakuprosessi esitetyn mukaisesti.
______________________

Nuorisovaltuuston käsittely 23.3.2023

Nuorisovaltuuston vapaiden paikkojen haku on avoinna ajalla 6.3.-19.3.2023. Nuorisovaltuuston hakua mainostetaan Pirhan somekanavilla. Lisäksi kontaktoitiin Pirkanmaan kuntien Wilma-järjestelmän yhteyshenkilöt.

Haun tulosten koonti lähetetään nuorisovaltuuston jäsenille 21.3.mennessä. Puheenjohtaja esittelee asiaa kokouksessa.

Jäljellä olevat nuorisovaltuuston neljä jäsentä valitaan äänestämällä siten, että valituiksi tulee neljä eniten ääniä saanutta henkilöä. Jokaisella nuorivaltuuston jäsenellä on neljä ääntä annettavana. Jos varsinainen jäsen ei osallistu kokoukseen on tässä henkilövalinnassa varajäsenellä äänioikeus.

 

 

Ehdotus

Valitaan nuorisovaltuustoon neljä jäsentä esittelytekstissä kuvatun mukaisesti.

 

Päätös

Nuorisovaltuuston jäseneksi valittiin Laura Oksanen, Vilja Vänskä, Georgieva Denislava ja Martti Kaisti.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että hakijaehdokkaita oli 46 henkilöä. Ehdokkailla oli mahdollista olla läsnä kokouksessa esittelypuheenvuorojen ajan Teams-yhteydellä. Puheenjohtaja piti nimenhuudon aakkosjärjestyksessä läsnäolevista ehdokkaista, joita oli 24 henkilöä. Kuultiin 30 sekunnin esittelypuheenvuorot. Esittelypuheenvuorojen jälkeen ehdokkaat poistuivat kokouksesta (Teams-yhteys suljettiin).

Merkittiin, että kokouksessa pidettiin tauko klo 18.30 - 18.41. Tämän jälkeen puheenjohtaja julisti äänestysrauhan ja poisti kokoushuoneesta vaalin ajaksi läsnä- ja puheoikeudella kokoukseen osallistuneen asiakaskokemuspäällikön. Kokouksessa suoritettiin vaali (suljettu lippuäänestys).

Puheenjohtaja julisti vaalin tuloksen seuraavasti: Äänestyksessä (vaali) on annettu yhteensä 84 äänestyslippua. Vaalissa neljä eniten ääniä saanutta ovat: Laura Oksanen 10 ääntä, Vilja Vänskä 10 ääntä, Georgieva Denislava 10 ääntä ja Martti Kaisti 8 ääntä. Edellä mainitut neljä eniten ääniä saanutta on valittu nuorisovaltuuston jäseneksi.

 

 

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).