§ 14/2023 I80343 VALS, K-siipi, Yhdyskäytävien ulko-ovien katokset

Lataa 

8347/2023

Päätöspäivämäärä

31.3.2023

Päätöksen tekijä

Tilahallintajohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö § 62

Hyvinvointialueen hallinnon toimintasääntö Osa II

Esitys

Valkeakosken sairaalan K-siivessä toimivan leikkausosaston toiminta on lisääntynyt, jonka seurauksina sekä henkilöliikenne, että tavaraliikenteen määrä yhdyskäytävän ulko-ovien kautta K-siipeen on lisääntynyt. Talviaikaan ovien edustan liukkauden torjunta on nykyisellään haasteellista ja ovien edustan suojaaminen asianmukaisella katoksella ja tavaraliikenteen lastaukseen soveltuvalla luiskalla on tarpeellista.

Tässä hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan lastaukseen käytettävien pariovien uusinta sekä suojaavan katoksen ja oven edustan lastaukseen soveltuvan betoniluiskan rakentaminen. Lisäksi henkilöliikenteen käytössä olevat kaksi ulko-ovea suojataan katoksella.

Hanke sisältää ko. kohteen suunnittelu- ja urakointipalveluiden sekä kiinteistöteknisten varusteiden ja laitteiden hankintaa. Hanke ei sisällä hoidollisen toimintavarustuksen hankintaa.

Hankkeen suunnittelu aloitetaan huhtikuussa 2023. Rakentaminen aloitetaan elokuussa ja rakentaminen pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2023 loppuun mennessä.

Alustavan arvion mukainen hankkeen toteutuksen kokonaiskustannus on noin 30 000,00 € (alv.0 %).

Rakentaminen rahoitetaan PHI004-TAYS Valkeakoski vuodelle 2023 varatusta määrärahasta.

Hanke suunnitellaan ja toteutetaan puitesopimuskumppaneilla.

Hankkeen projektipäälliköksi nimetään sairaalainsinööri Satu Heino.

Projektipäällikkö on oikeutettu päättämään yksittäisistä suunnittelua ja rakentamista koskevista tilauksista hankkeen kokonaisbudjetin puitteissa.

Hankkeen kustannukset kirjataan hanketunnukselle I80343 VALS K-siipi ulko-ovi katokset.

Projektipäällikkö toimii suunnittelun aikana hankkeen turvallisuuskoordinaattorina huolehtien rakennuttajan lakisääteisistä turvallisuusvelvoitteista. Toteutuksen aikainen turvallisuuskoordinaattori nimetään erikseen toteutusvaiheen käynnistyessä.

Päätös

Päätän esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Ari Kulmala, tilahallintajohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue