Henkilöstöjaosto, kokous 8.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstön osaamisen kehittämisen periaatteet

620/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Markkula, kehittämispäällikkö, anne.markkula@pirha.fi
Heta Periviita, null, heta.periviita@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen henkilöstön kehittämisen suunnittelua, johtamista ja linjauksia koskevia toimintaohjeita on koottu henkilöstön kehittämisen käsikirjaan. Käsikirja sisältää muun muassa ohjeita ja periaatteita muutostukeen, perehdytykseen ja osaamisen varmistamiseen.

Käsikirja on käsitelty yhteistoimintaelimen iltakoulussa 7.11.2022 ja sen jälkeen sen sisältöjä on saadun palautteen pohjalta vielä tarkennettu. Käsikirja antaa yleiskuvan henkilöstön kehittämisen kokonaisuuteen liittyvistä hyvinvointialueen linjauksista ja toimintaperiaatteista. Osa käsikirjan ohjeista ja periaatteista tarkentuu myöhemmin hyvinvointialueelle siirryttäessä. Käsikirjan ohjeet siirretään hyvinvointialueen intraan ja ohjeita päivitetään aina tarpeiden mukaisesti.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että kuultiin asiantuntijana HR-palvelupäällikkö Hanna Koivistoa § 67 käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Hanna Koivisto, HR, hanna-maria.koivisto@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen henkilöstön kehittämisen suunnittelua, johtamista ja linjauksia koskevia toimintaohjeita on koottu Henkilöstön kehittämisen käsikirjaan. Käsikirja sisältää muun muassa ohjeita ja periaatteita muutostukeen, perehdytykseen ja osaamisen varmistamiseen.

Käsikirja on käsitelty yhteistoimintaelimen iltakoulussa 7.11.2022, yhteistoimintaelimen kokouksissa 16.11.2022 ja 22.2.2023. Sen jälkeen sen sisältöjä on saadun palautteen pohjalta vielä tarkennettu. Käsikirja antaa yleiskuvan henkilöstön kehittämisen kokonaisuuteen liittyvistä hyvinvointialueen linjauksista ja toimintaperiaatteista. Osa käsikirjan ohjeista ja periaatteista tarkentuu myöhemmin hyvinvointialueelle siirryttäessä. Käsikirjan ohjeet siirretään hyvinvointialueen intraan ja ohjeita päivitetään aina tarpeiden mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, henkilöstöjohtaja, taina.niiranen@pirha.fi

Päätösehdotus hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin, käsikirjan ohjeet siirretään hyvinvointialueen intraan ja ohjeita päivitetään aina tarpeiden mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana henkilöstöpäällikkö Hanna Koivistoa.