Tarkastuslautakunta, kokous 4.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston ja jäsenen osallistuminen Auditio 2023 –konferenssiin

Perustelut

BDO Oy järjestää kuntien ja hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille sekä tarkastuksen ja arvioinnin viranhaltijoille suunnatun Auditio 2023 -konferenssin 11.-12.5.2023. Konferenssin ohjelma alkaa Viking XPRS -laivalla matkalla Helsingistä Tallinnaan ja jatkuu Original Sokos Hotel Virussa Tallinnassa, jossa on myös yöpyminen. Tilaisuuden ohjelma on liitteenä.

Konferenssiin osallistujiksi ehdotetaan tarkastuslautakunnan puheenjohtajistoa sekä lautakunnan jäsentä Touko Sikalaa, jonka on kaavailtu aloittavan lautakunnan puheenjohtajana alkukesällä 2023. Ilmoittautuminen tulee tehdä 12.4. mennessä.

Tarkastuslautakunnalla on oikeus päättää tehtäviensä hoitamisen edellyttämistä hankinnoista siltä osin kuin ne eivät kuulu aluevaltuuston päätösvaltaan (hallintosääntö 62 §, tavaroiden ja palvelujen hankinta).

Ehdotus

Esittelijä

  • Jarmo Paananen, tarkastusjohtaja, Jarmo.Paananen@pirha.fi

Tarkastusjohtajan ehdotus:

tarkastuslautakunta päättää, että

  • tarkastuslautakunnan puheenjohtajisto sekä lautakunnan jäsen Touko Sikala oikeutetaan osallistumaan BDO Oy:n järjestämään Auditio 2023 -konferenssiin 11.-12.5.2023 ja
     
  • että osallistujille korvataan konferenssista aiheutuneet kustannukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa. 

Esteellisyys

  • Ilkka Sasi, Miia Kinnari, Tiina Wesslin ja Touko Sikala ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyssä (HL 28 § 1 mom 1 kohta) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyydet todettiin. 

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Ilkka Sasi ja 1. varapuheenjohtaja Tiina Wesslin ja 2. varapuheenjohtaja Miia Kinnari ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyssä. Hallintosäännön 103 §:n ja 133 §:n mukaisesti kokoukselle tuli valita tilapäinen puheenjohtaja. Tilapäiseksi puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyn ajaksi valittiin Erkki Paloniemi. 

Tarkastuslautakunta päätti tarkastaa pykälän kokouksessa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo

Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere

Käyntiosoite: Biokatu 12,​ 3. krs,​ kirjaamo

Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 -​ 14.30.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.