§ 5/2023 Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja tietolupahakemusten käsittelyjen delegointi

5162/2023

Päätöspäivämäärä

17.4.2023

Päätöksen tekijä

Tutkimus- ja kehitysjohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö 23 § 9 momentti

Esitys

Hallintosäännön 23 § 9 momentin mukaan tutkimus- ja kehitysjohtaja vastaa Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen ja opetuksen sekä kehittämisen ja innovaatiotoiminnan prosessien johtamisesta.


Tämän päätöksen tarkoituksena on delegoida tutkimus- ja opinnäytetyölupiin sekä tietolupiin liittyvät päätösvaltuudet toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesti. Tavoitteena on, että hakemuksen mukaista toteutusta arvioidaan resurssien osalta ennen päätöksentekoa. Hakemuksen tulee täyttää sille asetetut vaatimukset ja hakemuksessa tarvittavat liitteet tulee olla päättäjällä käytettävissä päätöstä tehdessä. Osa tutkimuksista edellyttää eettisen toimikunnan myönteistä lausuntoa. Osaan luvista tehdään viranhaltijapäätös.


Päätösvaltuuksien delegointien suunnitteluun ovat osallistuneet tutkimus- ja kehitysjohtajan lisäksi TKIO- palvelujohtaja, tutkimusjohtaja, professiojohtajat, sote- palvelutuotannon hallintopäällikkö, hallintolakimies ja hallintojohtaja. Asia on käsitelty konsernipalvelujen johtoryhmässä 8.3.2023.

Päätöksen liitteenä olevassa ohjeessa Ohje tutkimus ja opinnäytetyölupien myöntämiseen Pirha kuvataan päätösvaltuudet jaoteltuina osa- alueisiin:

  • Kliinisen tutkimuksen lupa
  • Yliopistossa suoritettavat opinnäytetyöt ja tutkimukset
  • AMK- ja YAMK- opinnäytetöiden ja tutkimusten luvat
  • Kehittämishanke
  • Asiakas- ja potilasrekisteritutkimuksiin liittyvät tietoluvat
  • Rekisteripohjaiset selvitykset (Tutkimus- ja kehitystyöt/tietojohtamisen rajapinta)

Päätöksen liitteenä olevassa taulukossa Tutkimuslupien päätösvalta kuvataan hakemusten vastaanottaja/tarkastaja sekä päättäjä palvelulinjoittain ja lupahakemustyypeittäin.

Päätös

Päätän Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja tietolupahakemusten käsittelyjen delegoinnista yllä olevan mukaisesti.
Tämä päätös korvaa päätöksen §3/2023 16.3.2023 5162/2023.

Allekirjoitus

Kati Kristiansson, tutkimus- ja kehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue