§ 9/2023 Valvontasuunnitelman 2023 hyväksyminen pelastuspalveluissa

Lataa 

1517/2023

Päätöspäivämäärä

6.4.2023

Päätöksen tekijä

Pelastusjohtaja

Päätöksen perustelut

Hallintosääntö 19 §

 

Esitys

Pelastuslaitoksen on pelastuslain 379/2011 79 § mukaan laadittava valvontasuunnitelma pelastuslaitokselle säädettyjen valvontatehtävien toteuttamisesta. Valvontasuunnitelmassa on määriteltävä suoritettavat palotarkastukset ja muut valvontatoimenpiteet,​ sekä kuvattava miten valvontasuunnitelman toteutumista arvioidaan. Valvonnan tulee perustua riskien arviointiin sekä palvelutasopäätökseen ja sen on oltava laadukasta,​ säännöllistä ja tehokasta. Valvontasuunnitelma on tarkistettava vuosittain ja muutoinkin,​ jos tarkistamiseen on erityinen syy.

Pelastuslaitoksen valvontatoiminnassa otettiin käytöön vuonna 2022 valtakunnallisesti yhtenäisen valvonnan prosessi määräaikaisissa palotarkastuksissa. Uudistuksessa keskeisin muutos on ollut hyvän hallinnon periaatteiden huomioiminen,​ millä osaltaan pyritään myös vaikuttavuuden parantamiseen. Osana prosessin kehittämistä kiinnitetään edelleen huomiota myös jälkivalvonnan tehostamiseen. 

Pirkanmaan pelastuslaitoksen valvontasuunnitelma perustuu keskeisiltä osiltaan pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työryhmän valvontasuunnitelmaohjeeseen,​ johon verrattuna Pirkanmaan pelastuslaitoksen valvontasuunnitelmaa on kuitenkin täsmennetty ja tarkennettu vuosien saatossa useampaan kertaan paikalliseen riskienarviointiin ja valvonnan tarpeisiin perustuen. Vuodelle 2023 ei ole tehty mainittavia muutoksia valvontatoiminnan perusteisiin.

 

Päätös

Päätän hyväksyä Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastuspalveluiden vuoden 2023 valvontasuunnitelman oheisen liitteen mukaisesti.

 

Allekirjoitus

Mika Kontio, pelastusjohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue