Yksilöasioiden jaosto, kokous 21.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 150 Yksilöasioiden jaoston kokoukset syyskaudella 2023

1541/2023

Valmistelija

  • Pia Lepistö, HALLINTOASSISTENTTI, pia.lepisto@pirha.fi

Perustelut

Hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.  

Kokous pidetään myös, mikäli puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. 

Hallintosäännön 123 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä kokousjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely). 

Kokousajoista päätetään pääsääntöisesti puolivuosittain. Syyskauden 2023 kokouksista päätetään kevätkauden viimeisessä kokouksessa ja kevätkauden 2024 kokouksista päätetään viimeistään joulukuun 2023 kokouksissa.

Yksilöasioiden jaoston kokouspaikka on pääsääntöisesti Taysin kampuksella, Finn-Medi 5 rakennuksen kokoustiloissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sini Seppälä, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, sini.seppala@pirha.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää

  •  että syyskauden 2023 kokoukset ovat seuraavasti: 
    • keskiviikkona 16.8.2023 klo 14.00 alkaen 
    • keskiviikkona 6.9.2023 klo 14.00 alkaen 
    • keskiviikkona 27.9.2023 klo 14.00 alkaen 
    • keskiviikkona 18.10.2023 klo 14.00 alkaen 
    • keskiviikkona 15.11.2023 klo 14.00 alkaen 
    • keskiviikkona 13.12.2023 klo 14.00 alkaen 
       
  • kokouspaikka on pääsääntöisesti Taysin kampuksella, Finn-Medi 5 rakennuksessa

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.