Nuorisovaltuusto, kokous 1.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 124 Lausunto hallituksen esityksestä lastensuojelulain jälkihuollon ikärajan laskemisesta

Perustelut

Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö: Hallitusohjelman mukaisesti lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa laskettaisiin kahdella vuodella. Samassa yhteydessä tehtäisiin muutamia muita lastensuojeluun liittyviä lakimuutoksia. Hallituksen esityksen luonnoksesta voi antaa lausuntoja 14.9.2023 klo 16.15 mennessä. 

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että lastensuojelun jälkihuollon ikäraja lasketaan kahdella vuodella 23 ikävuoteen. 

Samassa yhteydessä täsmennettäisiin varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuutta silloin, kun sijoitetun lapsen varhaiskasvatus järjestetään muualla kuin lapsen kotikunnassa. Varhaiskasvatuslaissa säädettäisiin jatkossa myös kuntien välisestä kustannustenjaosta. 

Lastensuojelulakiin tehtäisiin myös eräitä teknisluonteisia muutoksia, joilla korjattaisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen voimaantulon myötä lastensuojelulakiin jääneet virheet.

Lisätietoja: 
Neuvotteleva virkamies Tiina Muinonen, puh. 0295 163 185 (17.8 – 28.8 )
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala puh. 0295 163 482 (29.8 – 14.9 ) 
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi

Lausunto kuuluu antaa lausuntopalvelut.fi -sivuston kautta. 

 

Nuorisovaltuuston sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut -tiimi valmistelevat lausunnon 1.9. klo 12 mennessä. Lausuntoa käsitellään kokouksessa.

Ehdotus

Nuorisovaltusto päättää

  • hyväksyä lausunnon hallituksen esityksestä lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemisesta ja lähettää sen Sosiaali- ja terveysministeriöön.

Päätös

Nuorisovaltusto päättää

  • hyväksyä lausunnon hallituksen esityksestä lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemisesta kokouksessa tehdyin muutoksin ja lähettää sen Sosiaali- ja terveysministeriöön.

Kokouskäsittely

Martti Kaisti teki muutosehdotuksen Venla Mustalahden kannattamana, että jälkihuollon tarkastelua tulisi tehdä vähintään kahden vuoden välein. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sosiaali- ja terveysministeriö