§ 104/2023 Ensihoitopalvelujen hankinta, hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen

Lataa 

2121/2023

Päätöspäivämäärä

12.9.2023

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen perustelut

Hyvinvointialueen hallintosäännön 62 § mukaan hyvinvointialuejohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä 30 miljoonaan euroon saakka.

Oikeus tilauksen tekemiseen palvelusopimuksen perusteella määräytyy hallinto- ja toimintasääntöjen sekä hankinta- ja sopimushallintaohjeiden mukaisesti.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 154 §:n mukaan hankintaoikaisusta päättää sama toimielin tai viranhaltija, joka on tehnyt hankintapäätöksen.

Esitys

Valmistelijan yhteystiedot

Hankinta-asiantuntija Artturi Kansanaho, etunimi.sukunimi@tuomilogistiikka.fi

Hankintalakimies Noora Kosonen, etunimi.sukunimi@tuomilogistiikka.fi

 

Hankintapäätös § 93/2023

Hyvinvointialuejohtaja teki 10.08.2023 viranhaltijapäätöksen § 93/2023 diaarinro 2121/2023 Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelujen hankinnasta. Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä oli hankintalain 109 §:n mukainen avoin menettely. Tarjouspyyntö liitteinen oli saatavilla Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa osoitteessa https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka.

Tuomi Logistiikka Oy lähetti Pirkanmaan hyvinvointialueen toimeksiannosta 31.5.2023 julkaistavaksi HILMA-palveluun hankintailmoituksen 448598 (Ensihoitopalvelujen hankinta). Hankinnan kohteena ovat ostopalveluna hankittavat ensihoitopalvelut. Sopimuskausi on 1.1.2024-31.12.2026.

Hankinnan arvonlisäveroton vuosiarvo on sitoumuksetta noin 25 000 000 euroa sopimuskauden aikana.

Tarjouksen jättivät määräaikaan 28.6.2023 klo 12.00 mennessä seuraavat seitsemän (7) yritystä:

      • Kokemäen ambulanssipalvelu Oy (0836323-6)
      • Loimaan Ambulanssi Oy (0134753-2)
      • Ikaalisten ambulanssipalvelu Oy (1006080-8)
      • Med Group ensihoitopalvelu Oy (0126994-1)
      • Auranmaan ambulanssi Oy (1868032-3), jäljempänä ”ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi”
      • 9Lives Pirkanmaa Oy (2517413-8)
      • Oriveden sairasautopalvelu Ky (0350590-1)

 

Tarjoajat osa-​alueittain olivat kuvattuina päätöksen liitteenä olleessa tarjousten vertailutaulukossa.

Hankintalain 114 §:n mukaan hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta ehdokas tai tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi ja Loimaan Ambulanssi Oy suljettiin tarjouskilpailusta, koska tarjous ei täyttänyt tarjouspyynnön ehtoja koskien referenssin vaatimuksia referenssin pituuteen liittyen.

Hankintalain 113 §:n mukaisesti tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön ehdot.

Tarjouspyynnössä ilmoitettuna valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena oli halvin hinta. Tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti Tilaaja valitsee kussakin osa-alueessa kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ja yhden tarjoajan kanssa tehdään sopimus enintään kahdesta osa-alueesta (palvelukokonaisuudesta). Tarjousvertailu oli kuvattuna hankintapäätöksen liitteenä olleessa vertailutaulukossa.


Hankintapäätöksen mukaan tarjousvertailun perusteella sopimuskumppaneiksi valittiin osa-alueittain seuraavat yritykset:

Sopimus ensihoitopalvelujen hankinnasta osa-alueella 1. Mänttä-Vilppula tehdään Oriveden sairasautopalvelu Ky (0350590-1) kanssa.

Sopimus ensihoitopalvelujen hankinnasta osa-alueella 2. Orivesi, Juupajoki ja Kuhmoinen tehdään Oriveden sairasautopalvelu Ky (0350590-1) kanssa.

Sopimus ensihoitopalvelujen hankinnasta osa-alueella 3. Sastamala ja Punkalaidun tehdään Med Group ensihoitopalvelu Oy (0126994-1) kanssa.

Sopimus ensihoitopalvelujen hankinnasta osa-alueella 4. Hämeenkyrö ja Ikaalinen tehdään Ikaalisten ambulanssipalvelu Oy kanssa.

 

Julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) 132 § 1 momentissa säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Edellä mainitun lain 133 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta.

Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi / Auranmaan Ambulanssi Oy on tehnyt hankintapäätöksestä hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen. Hankintaoikaisun vireille tulosta on ilmoitettu niille, joita asia koskee. Hankintaoikaisua koskeva vaatimus on tämän päätöksen liitteenä.

 

Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi / Auranmaan Ambulanssi Oy:n hankintaoikaisuvaatimus

Hankintaoikaisuvaatimuksessaan Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi / Auranmaan Ambulanssi Oy (jäljempänä myös Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi) pyytää, että hankintayksikkö kumoaa hankintapäätöksen osa-alueen 3 osalta ja tekee uuden hankintapäätöksen, jossa Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi valitaan ensihoitopalvelun tuottajaksi Sastamala-Punkalaidun alueella.

Ensihoitoryhmittymä Ysikympin mukaan hankintayksikkö on virheellisin perustein sulkenut Ensihoitoryhmittymä Ysikympin tarjouskilpailusta, koska sen tarjous ei hankintayksikön tulkinnan mukaan ole täyttänyt tarjouspyynnön ehtoja koskien referenssin vaatimuksia referenssin pituuteen liittyen. Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi toteaa, että hankintayksikkö on perusteettomasti katsonut, ettei Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi ole täyttänyt tarjouspyynnössä esitettyjä referenssivaatimuksia.

Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi perustelee vaatimustaan sillä, että se on täyttänyt kaikilta osin tarjouspyynnön referenssivaatimukset. Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi toteaa, että sillä on ollut hankintayksikön tarjouspyynnössään vaatima neljän (4) vuoden yhtämittainen sopimuskausi vaaditusta palvelutasosta. Lisäksi se toteaa, että sopimuskauden voimassaolo on täyttänyt vaatimuksen, että sopimus on ollut voimassa viimeisen seitsemän (7) vuoden aikana.

Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi vetoaa lisäksi siihen, että hankintapäätöksessä esitetyt hankintapäätöksen perustelut ovat puutteelliset, mikä tekee hankintapäätöksestä hankintalain vastaisen.

Vielä Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi viittaa hankintalain 115 §:ään, jossa säädetään, että hinta-laatusuhteen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi. Esihoitoryhmittymä Ysikympin mukaan hankintapäätös on lain vastainen, koska päätös sulkea sen tarjous tarjouskilpailusta ei perustu hankinnan kohteeseen vaan tarjoajaan.

 

Hankintayksikön lausuma

Saapuneen hankintaoikaisuvaatimusten johdosta Tuomi Logistiikka Oy on tarkastanut hankinnan dokumentit uudelleen.

Hankintalain 114 §:n mukaan hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta ehdokas tai tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimuksia koskevassa osuudessa kohdassa ”7. Referenssit” on asetettu tarjoajille referenssivaatimuksia. Kyseisen kohdan mukaan ”Tarjoajalla on oltava referenssinä aiempaa kokemusta toimimisesta hoitotasoisen ensihoitopalvelujen tuottajana sairaanhoitopiirille tai hyvinvointialueelle vähintään neljän (4) vuoden ajalta, huomioimatta ajallisesti päällekkäisiä osuuksia.” – ”Referenssinä ilmoitetun sopimuksen edellytetään toteutuneen viimeisen 7 vuoden aikana tarjousten viimeisestä jättöpäivästä laskettuna.”

Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi on ilmoittanut referenssin, joka sijoittuu ajalle 1.1.2015 - 31.12.2019. Refenssi täyttää siten vaatimuksen neljän vuoden kestosta, mutta se ei sijoitu viimeisen seitsemän vuoden ajanjaksolle tarjousten viimeisestä jättöpäivästä 28.6.2023 laskettuna. Viimeisen seitsemän vuoden ajanjaksolle sijoittuminen edellyttää tarjouspyynnön mukaisesti sijoittumista ajanjaksolle 28.6.2017-28.6.2023. Ensihoitoryhmittymä Ysikympin edellä mainitusta referenssistä ko. ajanjaksolle sijoittuu noin kolme ja puoli vuotta. Vaatimus neljän vuoden kokemuksen sijoittumisesta viimeiselle seitsemälle vuodelle ei siten täyty.

Hankintayksikön on tullut sulkea Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi tarjouskilpailusta, koska tarjous ei täyttänyt tarjouspyynnössä esitettyä referenssivaatimusta.

Hankintayksikkö toteaa, että hankintapäätöksen perusteluista on käynyt ilmi syy, jonka vuoksi Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi on suljettu tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö ei siten ole syyllistynyt menettelyvirheeseen hankintapäätöksen perustelujen osalta.

Jo tarjouskilpailun kysymys-vastaus-vaiheessa on esitetty kysymys koskien kyseistä referenssivaatimusta ja siihen annetusta vastauksesta käy selkeästi ilmi, miten kyseistä referenssivaatimusta tulee tulkita. Hankintayksikölle esitetyssä kysymyksessä todetaan, että tarjouspyynnössä on asetettu tarjoajalle edellä mainittu referenssivaatimus, joka edellyttää kokemusta toimimisesta hoitotasoisen ensihoitopalvelujen tuottajana sairaanhoitopiirille tai hyvinvointialueelle vähintään neljän (4) vuoden ajalta, huomioimatta ajallisesti päällekkäisiä osuuksia ja että referenssinä ilmoitetun sopimuksen edellytetään toteutuneen viimeisen 7 vuoden aikana tarjousten viimeisestä jättöpäivästä laskettuna.

Kyseistä vaatimusta koskien on esitetty seuraava kysymys:

”Onko referenssivaatimus hankintalain mukainen? Jos teemme tarjouksen ryhmittymänä jossa on kolme yritystä, joilla on ollut hoitotason ensihoitopalvelun tuottamisesta sopimus sairaanhoitopiirin kanssa vuoden 2019 loppuun saakka, eli tarjouksen jättöhetkellä kullakin yrityksellä on viimeisen 7 vuoden aikana ollut 3,5 vuotta hoitotason ensihoitopalvelussa sopimuksellista toimintaa. Lisäksi kyseiset yritykset ovat tuottaneet ensihoitopalvelua yhteensä yli 50 vuotta suomessa onko kyseinen referenssi riittävä?”

Kysymykseen on puolestaan vastattu seuraavasti:

”Tarjouspyynnön mukaisesti jokaisen ryhmittymän jäsenen tulee täyttää tarjouspyynnössä esitetyt soveltuvuusvaatimukset. Referenssivaatimus ei täyty, mikäli ryhmittymän kaikilla jäsenillä ei ole referenssivaatimuksessa määriteltyä neljän vuoden kokemusta viimeisen seitsemän vuoden ajalta tarjouksen jättöpäivästä laskettuna. Referenssivaatimus on hankintalain mukainen. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltuvuusvaatimusten asettamisessa. Ensihoitopalvelu on kokonaisuudessaan kriittinen tehtävä, joka on vaativaa ja riskeiltään merkittävää toimintaa, jossa potilasturvallisuudella on erityinen painoarvo.”

Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi on siten jo tarjouskilpailun aikaan saanut tiedon siitä, että referenssinä ilmoitettu sopimus, joka päättyy vuoden 2019 loppuun ei täytä referenssivaatimusta siltä osin, että vaadittu neljän vuoden kokemus sijoittuisi tarjouksen jättöhetkestä (06/2023) laskettuna viimeisen seitsemän vuoden ajalle. Hankintayksikkö on antanut selventävän perustelun vastauksessaan ja Ensihoitoryhmittymä Ysikymppi on siten ollut tosiasiallisesti tietoinen poissulkemisen syystä jo tällöin.

Selvyyden vuoksi hankintayksikkö tuo vielä esiin, että Ryhmittymä Ysikympin poissulkeminen ei liity Ryhmittymä Ysikympin hankintaoikaisuvaatimuksessaan viittaamiin hankintalain 115 §:n hinta-laatusuhteen arvioinnissa käytettäviin vertailuperusteisiin, vaan hankintalain 114 §:n soveltuvuusvaatimuksiin. Aiemmin todetun mukaisesti hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltuvuusvaatimusten asettamisessa ja tässä tapauksessa ne ovat oikeassa suhteessa hankinnan kohteeseen, sillä edellä todetun mukaisesti ensihoitopalvelu on kriittinen tehtävä, joka on vaativaa ja riskeiltään merkittävää toimintaa, jossa potilasturvallisuudella on erityinen painoarvo.

 

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään Tuomi Logistiikka Oy:n sähköisessä arkistossa. Asiakirjapyynnöt tulee osoittaa osoitteeseen hankintapalvelut@tuomilogistiikka.fi.

 

Päätösesitys

Edellä esitetyn mukaisesti hankintamenettelyssä ei ole tapahtunut virhettä, eikä asiaan ole tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi / Auranmaan Ambulanssi Oy:n hankintaoikaisua koskeva vaatimus esitetään hylättäväksi.

Päätös

Päätän, että Ryhmittymä Ensihoito Ysikymppi / Auranmaan Ambulanssi Oy:n hankintaoikaisua koskeva vaatimus hylätään.

Allekirjoitus

Marina Erhola, hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue