§ 103/2023 Perusterveydenhuollon ja sosiaalialan TKIO-toiminnan korkeakouluyhteistyötä ohjaavan ohjausryhmän asettaminen

Lataa 

21288/2023

Päätöspäivämäärä

12.9.2023

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö 16a §.

Esitys

Korkeakoulutasoisen perusterveydenhuollon ja sosiaalialan (”peruspalvelut”) tutkimus-, kehittämis-, innovaatio ja osaamisyhteistyön (TKIO) kehittäminen Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kesken edellyttää kehittämistä ohjaavan ohjausryhmän asettamista.

 

Edellä mainittujen osapuolten välillä valmistellaan syksyllä 2023 TKIO-tehtäviä koskevaa yleistä yhteistyösopimusta. Sen lisäksi valmistellaan yleistä TKIO-sopimusta täsmentävä peruspalveluita ja Kaupin yliopistollista sote-keskusta koskeva sopimus. Tämän sopimuksen toteuttamiseksi peruspalveluissa tarvitaan nimetty ohjausryhmä.

 

Ohjausryhmän tehtävänä on hyvinvointialueen strategian mukaisesti vahvistaa TKIO-toiminnan edellytyksiä hyvinvointialueen vastuulla olevissa peruspalveluissa ja ottaa niissä käyttöön aiemmin yliopistosairaalan puitteissa luotuja hyviä TKIO-käytäntöjä. Tavoitteena on luoda Pirkanmaalle kansainvälisesti huipputasoinen soten monialaisen palvelujärjestelmän tutkimus- ja kehittämisyhteisö, jolla tuetaan alueen palvelujen, hoitomenetelmien ja palvelujärjestelmän kehittämistä sekä korkeatasoisen koulutuksen tuottamista. Tavoitteena on myös TKIO-toiminnan ulottaminen soveltuvin osin hyvinvointialueen kaikkiin peruspalveluja tuottaviin toimijoihin sekä Kaupin yliopistollisen sote-keskuksen (työnimi) luominen toimintaympäristöksi peruspalvelujen keskitetyille TKIO-toiminnoille. Tähän sisältyy Kaupin yliopistollisen sote-keskuksen toimitilahankkeen toiminnallinen ohjaus.

 

Ohjausryhmän tehtävänä on valmistella osapuolten välistä yleistä TKIO-sopimusta täsmentävä peruspalveluita ja Kaupin yliopistollista sote-keskusta koskeva sopimus, ylläpitää tätä sopimusta täsmentävää toimenpidesuunnitelmaa, seurata sen toteutusta sekä raportoida sopimuksen toteutumisesta sopijapuolten johdolle.

 

Pirkanmaan hyvinvointialueelta ohjausryhmän jäseniksi nimetään:

  • palvelulinjajohtaja Eeva Torppa-Saarinen,
  • palvelulinjajohtaja Titta Pelttari,
  • vastaava sosiaalihuollon johtaja Minna Kuusela,
  • tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson,
  • rakennuttajapäällikkö Matias Seini,
  • asiakaskokemuspäällikkö Marika Järvinen
  • kehittämispäällikkö Mari Lahtinen

 

Lisäksi ohjausryhmään kutsutaan toimitusjohtaja Tuula Tuominen Pikassos Oy:stä ja 4-5 edustajaa sekä Tampereen yliopistosta, että Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Päätös

Päätän asettaa perusterveydenhuollon ja sosiaalialan TKIO-toiminnan korkeakouluyhteistyötä ohjaavan ohjausryhmän esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Marina Erhola, hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue