Valmistelija
Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi
Perustelut
Pirkanmaan hyvinvointialueella käynnistettiin strategian toimeenpano-ohjelmaan perustuen sisäisen organisaatiorakenteen ja johtamismallin arviointi loppukeväällä 2024. Arviointityötä on tukenut ulkopuolinen konsulttiyritys.
Arvioinnin tarkoituksena oli selvittää nykyisen organisaatiorakenteen ja johtamismallin toimivuutta sekä mahdollisia muutostarpeita. Käytännön työskentelyä varten hyvinvointialuejohtaja nimesi ohjausryhmän (11.4.2024), johon kuului aluehallituksen puheenjohtajisto sekä viranhaltijoita. Käytännön työskentelyä varten konsernipalvelujohtaja nimesi työryhmän (30.4.2024), johon kuului viranhaltijoita sekä henkilöstön edustajat. Tarkastelun alussa toteutettujen kyselyjen ja työpajojen avulla selvitettiin organisaatiorakenteen ja johtamisjärjestelmän muutostarpeita. Perustavanlaatuisia rakenteellisia ongelmia ei noussut esille eikä esihenkilöiden ja johdon laaja näkemys puoltanut merkittävien muutosten toteuttamista lähivuosina. Rakenteen selkeyttämiseen ja virtaviivaistamiseen liittyviä muutoksia nähtiin kuitenkin tarpeelliseksi toteuttaa nopeassa aikataulussa. Talouden sopeuttamistoimet edellyttivät kuitenkin nopeaa etenemistä. Arviointityön yhteydessä tunnistetut kehittämistarpeet siirtyivät tehtäväalueille valmisteltaviksi ja sisällytettäväksi aluehallituksen käynnistämiin yhteistoimintaneuvotteluihin.
Aluehallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta ja niihin sisältyvistä organisaatiorakennemuutoksista 28.10.2024 § 279. Rakennemuutokset pannaan toimeen vaiheittain 2025-2026. Toimeenpanovaiheessa sovitetaan yhteen rakenteen muutokset ja johtamisjärjestelmä. Osa rakennemuutoksista edellyttää hallintosäännön muutoksia ja osa toimeenpanosta tapahtuu tehtäväalueilla viranhaltijapäätöksillä.
Hallintosääntömuutokset koskevat seuraavia ennalta valmisteluja hallintosäännön kohtia:
Voimaantulo 1.2.2025 lukien: 2 luku Johtamisjärjestelmä, 7 §, 9 §, 13-15 §, 17 §, 18-19 §, 21-22 §, 24 §, 26 §, 28 §, 30-32 §, 45-46 §, 48 §, 62 §, 85 §, 136 § sekä 143 §.
Voimaantulo 1.1.2026 lukien: 12 luku Henkilöstöorganisaatio ja sen johtaminen, 21 § 2 mom. 3-kohta, 23 §.
Organisaatiorakenteen muutoksia on esitelty tulevaisuus- ja strategiavaliokunnalle 13.11.2024, henkilöstöjaostolle 20.11.2024 ja yhteistoimintaelimelle 12.11. ja 3.12.2024.
Liitteet:
- Organisaatiorakenteen arvioinnin taustoitus 22.11.2024
- Kooste keskeisistä organisaatiorakenteen muutoksista tehtäväalueilla
- Hallintosääntömuutokset (diat) ja hallintosääntö word -dokumentti
Oheismateriaalina tehtäväalueiden rakenne -diat sekä organisaatiorakenteen arvioinnin välitulokset.
Kokouskäsittely
Aluehallituksen jäsen Pekka Järvinen esitti, että asia jätetään pöydälle.
Kannatus: Hanna Laine
Hyväksyttiin yksimielisesti.