Aluehallitus, kokous 13.1.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 9 Vammaispalvelulain mukaisten uusien palveluiden myöntämisperusteet 13.1.2025 alkaen

543/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sonja Vuorela, VASTUUALUEJOHTAJA, sonja.vuorela@pirha.fi

Perustelut

Vammaispalveluiden myöntämisestä säädetään laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Lainsäädäntö on uudistumassa ja nykyisen lain korvaa 1.1.2025 voimaantuleva vammaispalvelulaki (675/2023). Lisäksi lain soveltamisalaa koskeva hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Myös soveltamisalan tarkennusten on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025 siten, että uusi vammaispalvelulaki tulisi suoraan voimaan tarkennetulla soveltamisalalla. Soveltamisalaa koskevat päätökset on tarkoitus tehdä joulukuussa.

Päätettäväksi esitettävät myöntämisperusteet perustuvat uuteen vammaispalvelulakiin. Vammaispalvelulain uudistuksen tavoitteena on

  1. toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä,
  2. tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä
  3. turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Pääperiaatteena on, että vammainen henkilö saa palvelut osana yleistä palvelujärjestelmää yhdenvertaisesti muiden kanssa. Uusi vammaispalvelulaki sisältää säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista, jotka täydentävät yleisiä sosiaalipalveluita. Vammaispalvelulain uudistuksen yhteydessä laki kehitysvammaisten erityishuollosta pääosin poistuu käytöstä, ja kehitysvammalakiin jäävät vain itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja perusoikeuksien rajoittamista sekä tahdosta riippumatonta erityishuoltoa koskevat säännökset.

Sosiaalihuollon yleislakina sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuollon yleislakina terveydenhuoltolakia. Jatkossakin myös vammaiset henkilöt saavat tarvitsemansa sosiaalihuollon palvelut ja tuen aina ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Vammaisten henkilöiden terveydenhuolto järjestetään yhdenvertaisesti muiden kanssa terveydenhuoltolain perusteella. Lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta on tärkeää erottaa iäkkäille henkilöille järjestettävät palvelut vammaispalveluista. Iäkkäiden henkilöiden palvelut tulee järjestää pääsääntöisesti sosiaalihuoltolain perusteella kuten aikaisemminkin.

Vammaispalvelulain perusteella järjestetään erityispalveluita vammaiselle henkilölle, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvittavia palveluita yleislakien perusteella. Lähtökohtana määriteltäessä vammaisen henkilön oikeutta saada palvelua on henkilön vamman tai sairauden aiheuttamasta pitkäaikaisesta tai pysyvästä toimintakyvyn rajoitteesta johtuva yksilöllinen avun ja tuen tarve.

Vammaispalvelulaki sisältää osittain kokonaan uusia palveluita ja lisäksi palveluita, jotka ovat sisältyneet jo nyt voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lain soveltamisen ja päätöksenteon tukemiseksi on valmisteltu nyt yleiset uuden lain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet ja erilliset määrärahasidonnaisten palveluiden ja taloudellisen tuen myöntämisperusteet. Myöntämisperusteisiin on kirjattu pääasiassa vammaispalvelulakiin sisältyvien uusien palveluiden myöntämisperusteet. Määrärahasidonnaisten palveluiden ja taloudelliset tuen myöntämisperusteet vastaavat pitkälti aiemmin käytössä olleita harkinnanvaraisten palveluiden myöntämisperusteita. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan vammaisten henkilöiden yhdenvertainen kohtelu hyvinvointialueella sekä tukemaan palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa.

Asiaa esittelevät vastuualuejohtaja Sonja Vuorela ja suunnittelija Riitu Nykänen.

Liitteet
Liite 1 Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2025 lähtien
Liite 2 Vammaispalvelulain mukaisten määrärahasidonnaisten palveluiden ja taloudellisen tuen myöntämisperusteet 1.1.2025 lähtien.

Oheismateriaalina esitykset Vammaispalvelulain mukaiset määrärahasidonnaiset palvelut ja Vammaispalvelulain mukaisten uusien palveluiden myöntämisperusteet.

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää

  1. merkitä tiedoksi esittelyn vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteista
  2. antaa mahdolliset kommenttinsa myöntämisperusteista.

Päätös

Vammaisneuvosto päätti

  1. merkitä tiedoksi esittelyn vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteista ja
  2. antaa myöntämisperusteista lausunnon kokoamalla kokouksessa kirjatut kommentit. Lausuntolunnos toimitetaan vammaisneuvoston kommentoitavaksi ja täydennettäväksi ensi viikon aikana sähköpostilla, lausunto on valmis 13.12.2024. Valmis lausunto liitetään pöytäkirjan liitteeksi.

Kokouskäsittely

Asiantuntijana kuultiin vastuualuejohtaja Sonja Vuorelaa ja suunnittelija Riitu Nykästä.

Puheenjohtaja Tuija Kaivanto esitti muutosta päätösehdotukseen kuulumaan seuraavasti "Vammaisneuvosto päättää merkitä tiedoksi esittelyn vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteista ja antaa myöntämisperusteista lausunnon kokoamalla kokouksessa kirjatut kommentit. Lausuntolunnos toimitetaan vammaisneuvoston kommentoitavaksi ja täydennettäväksi ensi viikon aikana sähköpostilla, lausunto on valmis 13.12.2024. Valmis lausunto liitetään pöytäkirjan liitteeksi". Keijo Jokinen kannatti esitystä. Muutettu pohjaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi muutetun päätösehdotuksen olevan asian käsittelyn pohjana.

Kirjattiin ylös keskustelussa nousseet kommentit, joista koostetaan suunnitelman mukaisesti lausunto liitettäväksi pöytäkirjalle lausunnon valmistuttua.

Merkittiin tiedoksi, että Eero Lehtonen ja Päivi Rasimus poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Päivi Tryyki, IKÄIHMISTEN JA VAMMAISTEN PJOH, paivi.tryyki@pirha.fi
  • Sonja Vuorela, VASTUUALUEJOHTAJA, sonja.vuorela@pirha.fi

Perustelut

Vammaispalveluiden myöntämisestä on tähän asti säädetty laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Lainsäädännön uudistuessa nykyisen lain on korvannut 1.1.2025 voimaan tullut vammaispalvelulaki (675/2023). Lisäksi lain soveltamisalaa koskeva hallituksen esitys on hyväksytty sosiaali- ja terveysvaliokunnan laatiman mietinnön jälkeen joulukuussa 2024. Myös soveltamisalan tarkennukset ovat tulleet voimaan 1.1.2025 siten, että uusi vammaispalvelulaki on tullut suoraan voimaan tarkennetulla soveltamisalalla. 

Päätettäväksi esitettävät myöntämisperusteet perustuvat uuteen vammaispalvelulakiin. Vammaispalvelulain uudistuksen tavoitteena on

  • toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä,
  • tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä
  • turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.


Pääperiaatteena on, että vammainen henkilö saa palvelut osana yleistä palvelujärjestelmää yhdenvertaisesti muiden kanssa. Uusi vammaispalvelulaki sisältää säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista, jotka täydentävät yleisiä sosiaalipalveluita. Vammaispalvelulain uudistuksen yhteydessä laki kehitysvammaisten erityishuollosta pääosin poistuu käytöstä, ja kehitysvammalakiin jäävät vain itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja perusoikeuksien rajoittamista sekä tahdosta riippumatonta erityishuoltoa koskevat säännökset.

Sosiaalihuollon yleislakina sovelletaan sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuollon yleislakina terveydenhuoltolakia. Jatkossakin myös vammaiset henkilöt saavat tarvitsemansa sosiaalihuollon palvelut ja tuen aina ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Vammaisten henkilöiden terveydenhuolto järjestetään yhdenvertaisesti muiden kanssa terveydenhuoltolain perusteella. Lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta on tärkeää erottaa iäkkäille henkilöille järjestettävät palvelut vammaispalveluista. Iäkkäiden henkilöiden palvelut tulee järjestää pääsääntöisesti sosiaalihuoltolain perusteella kuten aikaisemminkin. Lisäksi ikääntyneiden kohdalla sovelletaan lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelusta perittävä asiakasmaksu ei jatkossa vaikuta asiakkaan edun arviointiin eikä päätökseen myöntää palveluja vammaispalvelulain tai jonkin muun ensisijaisesti sovellettavan lain perusteella. Tämän ns. suojasäännöksen mukaan vammaiselle henkilölle myönnetystä ensisijaisesta palvelusta on jätettävä perimättä asiakasmaksu tai alennettava sitä, jos maksu estää tai vaarantaa vammaisen henkilön palvelujen käyttämisen. 

Vammaispalvelulain perusteella järjestetään erityispalveluita vammaiselle henkilölle, joka ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia, sopivia ja tavanomaisessa elämässä tarvittavia palveluita yleislakien perusteella. Lähtökohtana määriteltäessä vammaisen henkilön oikeutta saada palvelua on henkilön vamman tai sairauden aiheuttamasta pitkäaikaisesta tai pysyvästä toimintakyvyn rajoitteesta johtuva yksilöllinen avun ja tuen tarve.

Vammaispalvelulaki sisältää osittain kokonaan uusia palveluita ja lisäksi palveluita, jotka ovat sisältyneet jo nyt voimassa olevaan lainsäädäntöön. Hyvinvointialueen on järjestettävä vammaiselle henkilölle vammaispalvelulain § 6:ssa listatut palvelut (kohdat 1-13) silloin, kun vammaisen henkilön itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen sitä välttämättä edellyttää.

Lain soveltamisen ja päätöksenteon tukemiseksi on valmisteltu nyt yleiset uuden lain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet, joihin on kirjattu pääasiassa vammaispalvelulakiin sisältyvien uusien palveluiden myöntämisperusteet. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan vammaisten henkilöiden yhdenvertainen kohtelu hyvinvointialueella sekä tukemaan palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa.

Vammaispalveluiden mukaisten uusien palveluiden myöntämisperusteita on esitelty vammaisneuvoston kokouksessa 4.12.2024 § 97. Esittelyssä käytiin läpi keskeiset muutokset lainsäädännössä, myöntämisperusteiden laadinnan periaatteet, jotka nojaavat lain esitöihin sekä se, että myöntämisperusteet ovat hyvinvointialueen näkemys siitä, miten lakisääteisten palveluiden järjestäminen ja myöntäminen hyvinvointialueella tapahtuu. Suoraan laissa kirjattuja asioita ei lähtökohtaisesti toisteta myöntämisperusteissa, koska myöntämisperusteet perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön. Myöntämisperusteet eivät kavenna sosiaalityöhön kiinteästi sisältyvää yksilöllistä harkintaa, mutta antavat yhdenmukaisen, yksittäisestä viranhaltijasta riippumattoman pohjan päätöksenteolle ja turvaavat kaikkien asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun hyvinvointialueella.

Vammaisneuvosto on antanut myöntämisperusteista lausuntonsa. Lausunnossa esitetään myöntämisperusteiden palauttamista takaisin valmisteluun. Lausunnon johdosta myöntämisperusteisiin on tehty joitain tekstitarkennuksia, mutta yllä mainitussa kappaleessa olevilla perusteilla muita muutoksia ei nähty tarkoituksenmukaisiksi. Lisäksi lausunnossa vedotaan laki hyvinvointialueesta § 32 vaikuttamistoimielinten vaikuttamismahdollisuuksiin hyvinvointialueen toiminnan suunnittelussa, valmistelussa, toteuttamisessa ja seurannassa. Uusi vammaispalvelulaki on valmisteltu valtakunnallisesti hyvin kireällä ja jatkuvasti muuttuvalla aikataululla. Lain voimaantulo soveltamisaloineen vahvistui vasta joulukuussa 2024. Tästä syystä ainoana aikatauluun mahtuvana ja riittävänä vammaisneuvoston vaikuttamismahdollisuutena oli vammaisneuvoston kokous esittelyineen ja keskusteluineen, jonka jälkeen vammaisneuvostolla on ollut mahdollisuus kirjoittaa vielä kirjallinen lausunto.

Liitteenä vammaispalvelulain mukaisten uusien palveluiden myöntämisperusteet 13.1.2025 lähtien sekä vammaisneuvoston lausunto. Oheismateriaalina diaesitys myöntämisperusteista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  1. hyväksyä Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelulain mukaisten uusien palveluiden myöntämisperusteet 13.1.2025 lähtien ja
     
  2. tarkastaa pykälän kokouksessa.

Tiedoksi

Päivi Tryyki, Tuulikki Parikka, Sonja Vuorela, Anni Vainionpää