Aluehallitus, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Valtuustoryhmien toiminnan tuen käyttö vuonna 2022

125/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista 10.3.2022 § 10. Aluehallituksen päättämien periaatteiden mukaan tuen käytöstä edellisellä maksukaudella tulee antaa selvitys ennen uuden tuen myöntämistä ja aluehallitus saa vuosittain raportin tuen käytöstä. 

Kaikki valtuustoryhmät ovat toimittaneet asianmukaiset selvitykset tuen käytöstä vuodelta 2022. Valtuustoryhmät ovat käyttäneet tukea aluehallituksen päättämien periaatteiden mukaisesti.

Tarkempi raportti valtuustoryhmien tuen käytöstä on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi raportin valtuustoryhmien toiminnan tuen käytöstä vuodelta 2022.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • jättää asian pöydälle.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Asian esittely aluehallituksen 24.4.2023 kokouksessa § 103.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi raportin valtuustoryhmien toiminnan tuen käytöstä vuodelta 2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).