Aluehallitus, kokous 6.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Koronakertakorvauksen maksaminen pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille

92/2023

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 11.9.2023 § 231.

Valtuustoaloite ja vastaus valtuustoaloitteeseen ovat pykälän liitteenä.

Ehdotus

Aluehallitus päätti

  • esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aloitteeseen laaditun vastauksen tiedoksi.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • palauttaa asian valmisteluun.

Kokouskäsittely

Kirsi Kaivannon muutosehdotus: Asia palautetaan valmisteluuun.

Kannatus: Sinikka Torkkola, Iina Hänninen, Sami Kymäläinen ja Joni Kumlander.

Merkittiin, että aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi ryhtyi johtamaan puhetta. Aleksi Jäntti siirtyi aluevaltuuston jäsenen paikalle 

Puheenjohtajan äänestysesitys: Asia palautetaan valmisteluun JAA, asian käsittelyä jatketaan EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Äänestyksessä annettiin 57 JAA-ääntä, 21 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ-ääni. Asia palautettiin valmisteluun. 

Merkittiin, että vanhusneuvoston edustaja Antero Saksala poistui kokouksesta kokonaan asian käsittelyn aikana.

Äänestystulokset

  • Jaa 57 kpl 72%

    Milka Hanhela, Taru Tolvanen, Perttu Jussila, Lassi Kaleva, Olga Haapa-aho, Anne Nyman, Arto Grönroos, Marjo Mäkinen-Aakula, Iiris Suomela, Mervi Veijola, Kari Virtanen, Katariina Pylsy, Minna Minkkinen, Sinikka Torkkola, Hanna Holma, Sami Kymäläinen, Joni Kumlander, Tarja Jokinen, Jenni Jokinen, Tuula Petäkoski-Hult, Klaus Myllymäki, Jouni Sirén, Pekka Järvinen, Kirsi Kaivonen, Iina Hänninen, Riitta Kuismanen, Miia Kinnari, Minna Sarvijärvi, Julia Sangervo, Mirka Löf, Riitta Ollila, Lotta Hamari, Sirpa Repo, Anna Kontula, Veijo Niemi, Veikko Vallin, Sirpa Pursiainen, Hanna Laine, Ulla Kampman, Jaakko Mustakallio, Hanna-Maria Grann, Erja Pelkonen, Petra Schulze-Steinen, Aila Dündar-Järvinen, Linda Lähdeniemi, Leena Mankkinen, Kauko Turunen, Tiina Wesslin, Mauri Jussila, Mauri Heiska, Sari Tanus, Markku Virkamäki, Reijo Koskela, Leena Saarela, Veli-Matti Ahtiainen, Atanas Aleksovski, Ilmari Nurminen

  • Ei 21 kpl 27%

    Antti Ivanoff, Ilkka Sasi, Jari Andersson, Juho Ojares, Kari-Matti Hiltunen, Kaija Holli, Anna-Kaisa Ikonen, Kalervo Kummola, Ida Leino, Marko Jarva, Leena Kostiainen, Erkki Paloniemi, Reeta Ahonen, Anneli Taina, Touko Sikala, Jori-Pekka Träskbäck, Jari Kinnunen, Sirja Kaartinen, Anitta Korpio, Aleksi Jäntti, Karoliina Kähönen

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Johanna Loukaskorpi

Valmistelija

Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi
Mira Snellman, PALVELUSSUHDEPÄÄLLIKKÖ, mira.snellman@pirha.fi
Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi
Mika Kontio, PELASTUSJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue maksaa 600 euron kertapalkkion niille henkilöille, jotka ovat olleet palvelussuhteessa luovuttavaan organisaatioon (kuntaan tai sairaanhoitopiiriin) 13.3.—15.6.2020 välisenä aikana vähintään seitsemän kalenteripäivää sellaisissa toiminnoissa, joissa SOTE-sopimuksen sovintoratkaisun mukaan kertapalkkio on määritelty maksettavaksi.

Palkkion edellytyksenä on lisäksi, että henkilöt ovat olleet KVTES:n soveltamispiirissä edellä mainittuna ajanjaksona ja tällä ajanjaksolla tehneet KVTES:n liitteiden 3 ja 4 mukaisia tehtäviä (SOTE-sopimus) kertapalkkion piiriin kuuluvissa toiminnoissa. Kertapalkkion edellytyksenä on, että palvelussuhde samaan työnantajaan on edelleen voimassa 28.2.2023. Lisäksi kertapalkkion maksaminen edellyttää sotesopimuksen piiriin kuulumista 28.2.2023. (Pirha tiedote 23.3.2023).

Kertapalkkion piiriin kuuluviin toimintoihin erikoissairaanhoidon osalta lukeutuu myös pelastuslaitoksen ensihoito. Pelastuslaitoksen ensihoidossa työskentelee hoito- ja perustason ensihoitajia sekä ensihoitoon erikseen nimettyjä palomiehiä (=pelastajia). Yllä olevalla päätöksellä ensihoidossa työskentelevät palomiehet jäävät kuitenkin kertakorvauksen ulkopuolelle. Työnantaja (Pirkanmaan hyvinvointialue) perustelee asiaa SOTE-sopimuksella, jonka piiriin palomiehet eivät kuulu.

Valtuustoaloitteessa esitetyin perusteluin sekä työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun vedoten Kirsi Kaivonen, hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan jäsen sekä muut allekirjoittaneet esittävät, että Pirkanmaan hyvinvointialue maksaa koronakertakorvauksen myös pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille.

Vastausta on täydennetty 2.10.2023 valtuustosta palauttamisen jälkeen seuraavasti:

  • pyydetty Tampereen kaupungin kanta
  • tarkistettu muiden hyvinvointialueiden käytänteet

Täydennettyyn vastaukseen on kysytty kommentit pelastuspalveluista Mika Kontiolta, Pirkko Lindströmiltä sekä pelastuspalveluiden henkilöstöpäällikkö Jutta Heikkilältä. Vastaukseen ei ollut kenelläkään heistä lisättävää.  

Valtuustoaloitevastausta on käsitelty täydennyksen jälkeen konsernipalveluiden johtoryhmässä 7.2.2024. 

Ehdotus

Esittelijä

Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää 

  • toimittaa vastauksen valtuustoaloitteeseen "Koronakertakorvauksen maksaminen pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille" tiedoksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle.

Päätös

Palautettiin valmisteluun.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Valtuustoaloitevastausta on käsitelty täydennyksen jälkeen konsernipalveluiden johtoryhmässä 7.2.2024. Aloitetta käsiteltiin henkilöstöjaostossa 6.3.2024, jolloin se palautettiin valmisteluun. Henkilöstöjaoston käsittelyn jälkeen vastausta on täydennetty työehtosopimusten paikallisen toimeenpanon ja neuvottelumenettelyn näkökulmasta.

Liitteenä valtuustoaloite "Koronakertakorvauksen maksaminen pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille" sekä vastaus valtuustoaloitteeseen.

Ehdotus

Esittelijä

Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää 

  • toimittaa vastauksen valtuustoaloitteeseen "Koronakertakorvauksen maksaminen pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille" tiedoksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana henkilöstöjohtaja Taina Niirasta.

Valmistelija

  • Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi
  • Mira Snellman, PALVELUSSUHDEPÄÄLLIKKÖ, mira.snellman@pirha.fi
  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi
  • Mika Kontio, PELASTUSJOHTAJA, mika.kontio@pirha.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteessa (3.4.2023) esitetyin perusteluin sekä työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun vedoten Kirsi Kaivonen,​ hyvinvointi-​ ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan jäsen sekä muut allekirjoittaneet esittävät,​ että Pirkanmaan hyvinvointialue maksaa koronakertakorvauksen myös pelastuslaitoksen ensihoidossa toimiville palomiehille. 

Vastausta valtuustoaloitteeseen on valmisteltu henkilöstön toimialueella yhteistyössä pelastuspalvelujen kanssa. 

Vastausta on täydennetty 2.10.2023 valtuustosta palauttamisen jälkeen seuraavasti:

  • pyydetty Tampereen kaupungin kanta
  • tarkistettu niiden hyvinvointialueiden käytänteet, joissa on yliopistollinen sairaala

Valtuustoaloitevastausta on käsitelty täydennyksen jälkeen konsernipalveluiden johtoryhmässä 7.2.2024 sekä henkilöstöjaostossa 6.3.2024,​ jolloin se palautettiin valmisteluun. Henkilöstöjaoston käsittelyn jälkeen vastausta on täydennetty työehtosopimusten paikallisen toimeenpanon ja neuvottelumenettelyn näkökulmasta. Henkilöstöjaosto käsitteli asiaa uudelleen 17.4.2024. 

Valtuustoaloitteen johdosta annettu vastaus ja vastausaloite ovat liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aloitteisiin laaditun vastauksen tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).