Aluehallitus, kokous 7.9.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 242 IKI2035-kehittämisohjelman puolivuotisraportti 1-6/2026

21331/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna-Stiina Salminen, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, anna-stiina.salminen@pirha.fi
Katja Hakkarainen, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, katja.hakkarainen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2023 § 319 IKI2035-ohjelman toimeenpantavaksi. Ohjelman toimeenpanosta raportoidaan aluehallitukselle ja aluevaltuustolle puolivuosittain. Ensimmäinen puolivuotinen raportoidaan aina 1.1.–30.6. aikaväliltä ja toinen puolivuotinen 1.7.–31.12. aikaväliltä. Raportoinnin poikkileikkausluvut otetaan 30.6. ja 31.12. siten kuin ne tilastoista saadaan. Poikkileikkausluvulla tarkoitetaan tässä raportissa kyseisenä päivämääränä palvelussa olleiden asiakkaiden lukumäärää. 

IKI2035-ohjelman toimeenpano eteni kokonaisuutena pääosin suunnitellusti ja useissa osatavoitteissa saavutettiin konkreettisia tuloksia. Ikääntyneille annettavien palvelujen määrää lisättiin ja monipuolistettiin. Lisäksi otettiin käyttöön uusi sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä, joka mahdollistaa yhtenäiset toimintamallit sekä asiakkaille tietojen näkyvyyden Kannan kautta. Riskinä on edelleen laitoshoidon purun osalta sopivien ja käyttöönotettavien korvaavien tilojen puute.  

Asiakkaiden mahdollisuuksia saada oikea-aikaista tukea sekä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja ja yhdenvertaisia palveluja vahvistettiin koko Pirkanmaalla. IKI2035-kehittämisohjelman päivitystyö käynnistettiin, ja siihen osallistuivat myös ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden valiokunta, vanhusneuvosto sekä palveluntuottajat eri työpajoissa. Pirkanmaan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2029 päivitettiin vastaamaan ikääntyneiden muuttuvia tarpeita. 

Palveluneuvonnan ja palvelutuottajahaun siirtoa osaksi Lähitoritoimintaa valmisteltiin. Palvelutarpeen arvioinnin sekä kirjaamisen yhdenmukaisuutta vahvistettiin uuden sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän sekä kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän kautta. Ikääntyneiden palveluiden koko palveluketjun sujuvuutta edistettiin palvelulinjat ylittävällä yhteistyöllä ja palveluverkon kehittämisellä. Käyttöönotettiin Voimavaralähtöinen toimintamalli (VoiVa), jolla vahvistetaan asiakkaiden toimintakykyä, osallisuutta ja omien voimavarojen hyödyntämistä. Asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia lisättiin asiakaskyselyillä, lähitoripaneeleilla sekä yhtenäistämällä asukas- ja yhteisökokousten toimintamalli. Koko Pirkanmaan kattava ikääntyneiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä tukeva IKI-hyte-verkosto perustettiin yhdessä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. 

Ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmäärä säilyi lähes ennallaan. Aikavälillä 1–6/2026 ympärivuorokautista palveluasumista järjestettiin noin 1100 uudelle asiakkaalle, kasvua oli etenkin yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä. Yhteisöllisen asumisen asiakasmäärät nousivat, uusia asiakkaita oli noin 200. Kotihoidon kokonaisasiakasmäärä pysyi lähes ennallaan, ja kotihoitoa järjestettiin noin 1400 uudelle asiakkaalle. Myös omaishoidon tuen asiakasmäärä säilyi kokonaisuutena lähes ennallaan, mutta yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä oli lievää kasvua. Aikavälillä 1–6/2026 omaishoitoa järjestettiin noin 330:lle uudelle yli 65-vuotiaalle asiakkaalle. 

Liitteenä olevalla IKI2035-ohjelman raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2026 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2026.

Ehdotus

Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta päättää merkitä IKI2035-kehittämisohjelman raportin 1–6/2026 ja käydyn keskustelun tiedoksi. 

Päätös

Valiokunta päätti merkitä IKI2035 -kehittämisohjelman puolivuotisraportin 1–6/2026 tiedoksi. 

Kokouskäsittely

Valiokunta esitti kysymyksiä RAI-henkilöstömitoitustyökalun toiminnasta sekä siitä, miten työkalua hyödynnetään käytännössä. Lisäksi valiokunta tiedusteli kuntouttavan päivätoiminnan sisällöstä sekä palvelun käyttäjiltä saaduista kokemuksista ja palautteesta. 

Valiokunta totesi, että esityksessä käsiteltyjä asioita kuvattiin osittain yleisellä tasolla, ja toivoi jatkossa mahdollisuuksien mukaan myös konkreettisia esimerkkejä raportoinnin tueksi. Keskustelussa nousivat esiin myös Suomi.fi-viestit sekä laskutuksen viiveen korjaus. Keskustelussa tuotiin esille vanhusasiavaltuutetun huoli siitä, että monilla ikäihmisillä ei ole digilaitteita eikä osaamista niiden käyttöön.

Valmistelija

Anna-Stiina Salminen, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, anna-stiina.salminen@pirha.fi
Katja Hakkarainen, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, katja.hakkarainen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2023 § 319 IKI2035-ohjelman toimeenpantavaksi. Ohjelman toimeenpanosta raportoidaan aluehallitukselle ja aluevaltuustolle puolivuosittain. Ensimmäinen puolivuotinen raportoidaan aina 1.1.–30.6. aikaväliltä ja toinen puolivuotinen 1.7.–31.12. aikaväliltä. Raportoinnin poikkileikkausluvut otetaan 30.6. ja 31.12. siten kuin ne tilastoista saadaan. Poikkileikkausluvulla tarkoitetaan tässä raportissa kyseisenä päivämääränä palvelussa olleiden asiakkaiden lukumäärää. 

IKI2035-ohjelman toimeenpano eteni kokonaisuutena pääosin suunnitellusti ja useissa osatavoitteissa saavutettiin konkreettisia tuloksia. Ikääntyneille annettavien palvelujen määrää lisättiin ja monipuolistettiin. Lisäksi otettiin käyttöön uusi sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä, joka mahdollistaa yhtenäiset toimintamallit sekä asiakkaille tietojen näkyvyyden Kannan kautta. Riskinä on edelleen laitoshoidon purun osalta sopivien ja käyttöönotettavien korvaavien tilojen puute.  

Asiakkaiden mahdollisuuksia saada oikea-aikaista tukea sekä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja ja yhdenvertaisia palveluja vahvistettiin koko Pirkanmaalla. IKI2035-kehittämisohjelman päivitystyö käynnistettiin, ja siihen osallistuivat myös ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden valiokunta, vanhusneuvosto sekä palveluntuottajat eri työpajoissa. Pirkanmaan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2029 päivitettiin vastaamaan ikääntyneiden muuttuvia tarpeita. 

Palveluneuvonnan ja palvelutuottajahaun siirtoa osaksi Lähitoritoimintaa valmisteltiin. Palvelutarpeen arvioinnin sekä kirjaamisen yhdenmukaisuutta vahvistettiin uuden sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän sekä kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän kautta. Ikääntyneiden palveluiden koko palveluketjun sujuvuutta edistettiin palvelulinjat ylittävällä yhteistyöllä ja palveluverkon kehittämisellä. Käyttöönotettiin Voimavaralähtöinen toimintamalli (VoiVa), jolla vahvistetaan asiakkaiden toimintakykyä, osallisuutta ja omien voimavarojen hyödyntämistä. Asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia lisättiin asiakaskyselyillä, lähitoripaneeleilla sekä yhtenäistämällä asukas- ja yhteisökokousten toimintamalli. Koko Pirkanmaan kattava ikääntyneiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä tukeva IKI-hyte-verkosto perustettiin yhdessä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. 

Ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmäärä säilyi lähes ennallaan. Aikavälillä 1–6/2026 ympärivuorokautista palveluasumista järjestettiin noin 1100 uudelle asiakkaalle, kasvua oli etenkin yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä. Yhteisöllisen asumisen asiakasmäärät nousivat, uusia asiakkaita oli noin 200. Kotihoidon kokonaisasiakasmäärä pysyi lähes ennallaan, ja kotihoitoa järjestettiin noin 1400 uudelle asiakkaalle. Myös omaishoidon tuen asiakasmäärä säilyi kokonaisuutena lähes ennallaan, mutta yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä oli lievää kasvua. Aikavälillä 1–6/2026 omaishoitoa järjestettiin noin 330:lle uudelle yli 65-vuotiaalle asiakkaalle. 

Liitteenä olevalla IKI2035-ohjelman raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2026 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2026. 

 

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää merkitä IKI2035-kehittämisohjelman raportin 1–6/2026 ja käydyn keskustelun tiedoksi. 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Asia käsiteltiin ilman varsinaista esittelyä. Neuvoston jäsenten kysymyksiin oli vastaamassa toimialuejohtaja Tuula Jutila ja toimialuejohtaja Mari Ollinpoika. 

Asia käsiteltiin §:n 67 jälkeen. 

Valmistelija

  • Mari Ollinpoika, TOIMIALUEJOHTAJA, IKÄIHMISTEN, mari.ollinpoika@pirha.fi
  • Tuula Jutila, TOIMIALUEJOHTAJA, tuula.jutila@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 20.11.2023 § 319 IKI2035-ohjelman toimeenpantavaksi. Ohjelman toimeenpanosta raportoidaan aluehallitukselle ja aluevaltuustolle puolivuosittain. Ensimmäinen puolivuotinen raportoidaan aina 1.1.–30.6. aikaväliltä ja toinen puolivuotinen 1.7.–31.12. aikaväliltä. Raportoinnin poikkileikkausluvut otetaan 30.6. ja 31.12. siten kuin ne tilastoista saadaan. Poikkileikkausluvulla tarkoitetaan tässä raportissa kyseisenä päivämääränä palvelussa olleiden asiakkaiden lukumäärää. 

IKI2035-ohjelman toimeenpano eteni kokonaisuutena pääosin suunnitellusti. Ikääntyneille järjestettyjen palvelujen määrää lisättiin ja monipuolistettiin. Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen sekä yhteisöllisen asumisen asiakasmäärät ovat kasvaneet ohjelman lähtötilanteeseen nähden. Vuoden 2026 alkupuolella ympärivuorokautisen palveluasumisen paikka järjestettiin noin 1100 uudelle asiakkaalle ja noin 200 uudelle yhteisöllisen asumisen asiakkaalle. Kotihoitoa järjestettiin noin 1400 uudelle asiakkaalle. Omaishoitoon tuli noin 330 uutta asiakasta uutta asiakasta. 

Asiakkaiden mahdollisuuksia saada oikea-aikaista tukea sekä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja ja yhdenvertaisia palveluja vahvistettiin koko Pirkanmaalla. Asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia lisättiin asiakaskyselyillä, lähitoripaneeleilla sekä yhtenäistämällä asukas- ja yhteisökokousten toimintamalli.  

Koko Pirkanmaan kattava ikääntyneiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä tukeva IKI-hyte-verkosto perustettiin yhdessä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Pirkanmaan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2029 päivitettiin vastaamaan ikääntyneiden muuttuvia tarpeita. 

IKI2035-kehittämisohjelman päivitystyö käynnistettiin, ja siihen osallistuivat myös ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden valiokunta, vanhusneuvosto sekä palveluntuottajat eri työpajoissa.  

Perustettiin uusi voimavaralähtöistä toimintamallia (VoiVa) toteuttava yksikkö, jossa tavoitteena on asiakkaiden toimintakyvyn, omien voimavarojen ja osallisuuden vahvistaminen. Yksikössä tapahtuvan arviointijakson jälkeen asiakkaat ohjataan heille tarkoituksenmukaisimpaan palveluun. 

Uusi sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä otettiin käyttöön, joka mahdollistaa yhtenäiset toimintamallit sekä asiakkaille tietojen näkyvyyden Kannan kautta. Palvelutarpeen arvioinnin sekä kirjaamisen yhdenmukaisuutta vahvistettiin uuden sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän sekä kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän kautta. Ikääntyneiden palveluiden koko palveluketjun sujuvuutta edistettiin palvelulinjat ylittävällä yhteistyöllä ja palveluverkon kehittämisellä. Palveluneuvonnan ja palvelutuottajahaun siirtoa osaksi Lähitoritoimintaa valmisteltiin. 

Avustetut Suomi.fi-valtuutukset laajenivat keväällä 2026 kaikille Pirkanmaan Lähitoreille, joissa koulutuksen saaneet Lähitorin työntekijät avustivat tammi-kesäkuussa noin 250 suomi.fi-valtuutuksen rekisteröinnissä. Pirkanmaan hyvinvointialue erottuu valtakunnallisesti aktiivisimpana toimijana, sillä sen vuoden 2026 rekisteröintimäärät ovat hyvinvointialueista selvästi korkeimmat. 

Ohjelman toimeenpanon riskinä on edelleen laitoshoidon purun osalta sopivien ja käyttöönotettavien korvaavien tilojen puute.

Liitteenä olevalla IKI2035-ohjelman raportilla on lisäksi kuvattu kehittämisohjelman eteneminen 1–6/2026 ja painopisteet ajanjaksolle 7–12/2026. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  1. merkitä liitteenä olevan IKI2035-kehittämisohjelman raportin 1-6/2026 tiedoksi,
     
  2. esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee liitteenä olevan IKI2035-kehittämisohjelman raportin 1-6/2026 tiedoksi.

Tiedoksi

Päivi Tryyki, Mari Ollinpoika, Tuula Jutila, Katja Hakkarainen, Anna-Stiina Salminen, Anni Vainionpää