Perustelut
Sosiaali- ja terveysjohtajan viranhaltijapäätöksestä 5.6.2026 § 60 koskien Niittykodin yhteisöllisen asumisen yksikön toiminnan lakkauttamista on saapunut 17.6.2026 oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen on jättänyt Ikaalisten-Parkanon Kehitysvammaisten tuki ry. Oikaisuvaatimuksen on allekirjoittanut myös joukko kehitysvammaisia ja heidän läheisiään. Oikaisuvaatimusta on täydennetty 17.8.2026 saapuneella asiakirjalla.
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §). Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että viranhaltijapäätös Niittykodin yhteisöllisen asumisen yksikön toiminnan lakkauttamisesta kumotaan kokonaisuudessaan ja yksikön toimintaa jatketaan. Lisäksi vaaditaan, että päätöksen täytäntöönpano kielletään tai keskeytetään oikaisuvaatimuksen käsittelyn ajaksi. Oikaisuvaatimus on liitteenä.
Perustelut
Niittykoti on Parkanossa sijaitseva kehitysvammaisten aikuisten asumisyksikkö, jossa on yhteisöllistä asumista. Yksikön toiminta on siirtynyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle osana Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä Kolmostien Terveys Oy:n välistä liikkeenluovutusta 1.1.2026 alkaen (aluehallitus 22.9.2025 § 259).
Yksikön siirtyessä Pirkanmaan hyvinvointialueelle seitsemästä asukaspaikasta oli täytettynä viisi. Huhtikuussa 2026 toiminnan edellytyksiä ryhdyttiin arvioimaan asiakasmäärän vähennyttyä edelleen yhdellä asiakkaalla. Niittykodin tyhjiä asuntoja on tarjottu parkanolaisille palvelun kriteerit täyttäneille henkilöille Kolmostien terveyden aikana sekä sen jälkeen, kun yksikön toiminta siirtyi Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2026.
Asiakasmäärän väheneminen Parkanon alueella on ollut pitkään jatkunut kehityssuunta, joka liittyy alueen väestökehitykseen ja muuttoliikkeeseen. Samanaikaisesti palvelujen kysyntä on hyvinvointialueen kasvukeskuksissa lisääntynyt ja reuna-alueilla vähentynyt. Uusien asiakkaiden määrän ei arvioida Parkanon alueella kasvavan, jolloin yksikön toimintaedellytysten katsotaan heikentyneen. Yksikköön on ollut lisäksi hankala saada sijaisia lyhyisiin poissaoloihin. Arvioinnissa on todettu, että henkilöstön saatavuuteen liittyvät haasteet vaikeuttavat palvelujen tuottamista yksikössä turvallisesti myös tulevaisuudessa.
Oikaisuvaatimuksessa väitetään, että paikkakunnalla olisi ollut sijaisia saatavilla. Alueella on ollut yleisesti vaikeuksia saada riittävästi sijaisia erityyppisiin poissaoloihin, ja tämä on näkynyt myös Niittykodissa. Äkillisiä poissaoloja on jouduttu paikkaamaan myös yksikön esihenkilön toimesta, mikä on vaikuttanut esihenkilön muuhun työhön. Alueen esihenkilöillä on useampi yksikkö alaisuudessaan ja sijaistamiset heijastuvat yksiköiden johtamiseen.
Yksikön toiminnan jatkamista on arvioitu sekä palvelujen turvallisen järjestämisen että toiminnan taloudellisen kestävyyden näkökulmasta. Yksikön pieni koko ja vähäinen asiakasmäärä vaikuttavat siihen, että toiminnan kustannukset ovat suhteellisesti korkeammat kuin vastaavissa palveluissa. Kun yksikössä asuu vain vähän asiakkaita, palvelujen järjestämiseen tarvittavat kiinteät kustannukset ja henkilöstöresurssit jakautuvat pienelle asiakasmäärälle, mikä heikentää toiminnan kustannustehokkuutta. Toiminnan laajuus ei enää vastaa niitä resursseja, joita palvelujen ylläpitäminen edellyttää. Tämän vuoksi yksikön palvelutuotanto ei ole enää tarkoituksenmukaista suhteessa toteutuvaan palvelutarpeeseen. Yksikön kustannuksia on myös arviointivaiheessa vertailtu toisiin hyvinvointialueen yhteisöllisen asumisen yksiköihin. Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää palvelut siten, että ne ovat asiakkaille turvallisia ja laadukkaita sekä samalla taloudellisesti kestäviä. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää palveluverkoston ja palvelujen järjestämistapojen säännöllistä arviointia.
Kokonaisarvion perusteella yksikön toiminnan jatkamiselle ei ole enää toiminnallisesti eikä taloudellisesti kestävää perustaa. Tämän vuoksi palvelujen järjestämistä on tarpeen tarkastella uudelleen siten, että asiakkaiden palvelut voidaan turvata tarkoituksenmukaisella, turvallisella ja taloudellisesti kestävällä tavalla.
Sovellettava lainsäädäntö edellyttää riittävien sosiaalipalvelujen järjestämistä. Lainsäädäntö ei kuitenkaan määrittele tai rajaa palvelujen järjestämistapaa. Toisin sanoen, lainsäädännössä ei edellytä palvelujen tuottamista tietyssä yksittäisessä asumisyksikössä tai tietyllä toteuttamistavalla. Vammaispalvelulain ja YK:n vammaissopimuksen mukaisesti asumisen järjestämisessä otetaan huomioon asiakkaan toivomukset ja yksilöllinen palvelutarve.
Asiakkaita on 28.5.2026 kuultu ennen päätöksentekoa ja heidän palvelutarpeensa on arvioitu yksilöllisesti, ja tarvittavat palvelut sekä tukitoimet järjestetään jokaiselle asiakkaalle hänen tarpeidensa mukaisesti. Asiakaskohtaisissa palvelutarpeen arvioinneissa selvitettiin asiakkaan läheisverkosto sekä käytiin keskustelua siitä, miten asiakkaan yhteydenpito läheisiin jatkossa varmistetaan.
Oikaisuvaatimuksessa viitatuille Niittykodin läheisyydessä asuville tuetun asumisen asiakkaille järjestetään tuetun asumisen ohjaajan tuki heidän omaan kotiinsa.
Hyvinvointialue tiedostaa, että muutto toiseen asumisyksikköön voi aiheuttaa asiakkaalle muutostilanteeseen liittyvää epävarmuutta, kuormitusta ja sopeutumistarvetta. Vammaisille henkilöille tutun elinympäristön, henkilöstön ja toimintatapojen muuttuminen voi vaikuttaa asiakkaan arkeen ja hyvinvointiin. Näitä vaikutuksia pyritään kuitenkin vähentämään suunnittelemalla muutto ja siihen liittyvät järjestelyt yksilöllisesti yhdessä asiakkaan, hänen läheistensä sekä palveluntuottajien kanssa. Palvelujen jatkuvuus, asiakkaan osallisuus sekä mahdollisimman sujuva siirtymä uuteen asumisympäristöön turvataan. Tämän lisäksi asiakkaiden yhteydenpitoa heidän läheisiinsä tuetaan asiakkaan toivomalla tavalla. Hyvinvointialue ryhtyy käytettävissään oleviin toimenpiteisiin, jotta muutoksesta asiakkaalle aiheutuvat haitalliset vaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.
Yksittäistä asiakasta koskevia tietoja tai olosuhteita ei voida käsitellä oikaisuvaatimuspäätöksessä tietosuojan ja asianosaisten oikeusturvan vuoksi.
Toimeenpanon keskeytys
Hyvinvointialuelain 148 § mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai viranhaltija taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Oikaisuvaatimus ei käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. Yksikön vuokrasopimusta koskevat neuvottelut käydään syksyn aikana.
Liitteenä sosiaali- ja terveysjohtajan viranhaltijapäätös 5.6.2026 § 60 sekä päätöksestä tehty oikaisuvaatimus ja sitä täydentävä asiakirja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi
Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.