Aluevaltuusto, kokous 28.10.2024

Esityslista on tarkastamaton

§ 106 Tarkastuslautakunnan väliarviointiraportti

22583/2024

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tarkastuslautakunta voi kultakin vuodelta laadittavan arviointikertomuksen lisäksi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Päättämänsä työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunta valmistelee väliarviointiraportin antamista aluevaltuustolle.

Arviointi ajoittuu pääosin samalle ajalle kuin hallituksen käsittelemä osavuosikatsaus 1-6/2024.

Osavuosikatsaus ja tarkastuslautakunnan väliarviointiraporttiluonnos ovat kokouksen oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Jarmo Paananen, TARKASTUSJOHTAJA, jarmo.paananen@pirha.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2024, sekä
  • valmistella vuoden 2024 väliarviointiraporttia.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti,

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2024,
  • valmistella ja hyväksyä vuoden 2024 väliarviointiraportin,
  • oikeuttaa tarkastusjohtajan tekemään väliarviointiraporttiin vähäisiä teknisluontoisia muutoksia,
  • saattaa väliarviointiraportin aluevaltuuston tietoon,
  • pyytää aluehallitukselta lausunnon väliraportoinnissa esitetyistä havainnoista ja
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Kokouskäsittely

Tarkastusjohtaja esitteli tarkastuslautakunnan väliarvioluonnosta.

Merkittiin tiedoksi, että Jari Haaparanta saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana.

Esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:

Tarkastuslautakunta päättää,

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2024,
  • valmistella ja hyväksyä vuoden 2024 väliarviointiraportin,
  • oikeuttaa tarkastusjohtajan tekemään väliarviointiraporttiin vähäisiä teknisluontoisia muutoksia,
  • saattaa väliarviointiraportin aluevaltuuston tietoon,
  • pyytää aluehallitukselta lausunnon väliraportoinnissa esitetyistä havainnoista ja
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Perustelut

Asian esittelyteksti on tarkastuslautakunnan käsittelyssä 8.10.2024 § 50.

Tarkastuslautakunnan väliarviointiraportti 2024 on liitteenä. Osavuosikatsaus 1-6/2024 on oheismateriaalina.

 

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta päätti,

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1-​6/2024,​
     
  • valmistella ja hyväksyä vuoden 2024 väliarviointiraportin,​
     
  • oikeuttaa tarkastusjohtajan tekemään väliarviointiraporttiin vähäisiä teknisluontoisia muutoksia,​
     
  • saattaa väliarviointiraportin aluevaltuuston tietoon,​
     
  • pyytää aluehallitukselta lausunnon väliraportoinnissa esitetyistä havainnoista ja
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.