Henkilöstöjaosto, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Henkilöstöjaosto, kokoukset vuonna 2022

128/2022

Perustelut

Hallintosäännön 107 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. 

Kokous pidetään myös, mikäli puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 106 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä kokousjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

Kokousajoista päätetään pääsääntöisesti puolivuosittain. Syyskauden 2022 kokouksista päätetään kevätkauden viimeisessä kokouksessa. 

Henkilöstöjaoston kokoukset on suunniteltu pidettäväksi seuraavasti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiloissa / hybridinä : 

  • keskiviikkona 17.8.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 31.8.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 14.9.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 28.9.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 12.10.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 26.10.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 9.11.2022 klo 15.00
  • keskiviikkona 30.11.2022 klo 15.00

Läsnäolokokouksista ja mahdollisista lisäkokouksista sovitaan erikseen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Ulla Kampman, hallituksen varajäsen, Ulla.Kampman@pirha.fi

Henkilöstöjaoston päättää, että kokoukset syyskaudella 2022 pidetään pääsääntöisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiloissa / hybridinä seuraavasti esitetyn mukaisesti.

 

Päätös

Henkilöstöjaoston päätti, että kokoukset syyskaudella 2022 pidetään pääsääntöisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiloissa / hybridinä esitetyn mukaisesti.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Ulla Kampman päätyi esittämään kompromissina kokouksien alkamisajaksi jatkossakin klo 15. Henkilöstöjaosto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.