§ 8/2024 Valtuustoryhmien toiminnan tukeminen vuonna 2024, täydentäminen Vasemmistoliiton osalta

Lataa 

6235/2023

Päätöspäivämäärä

26.2.2024

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosääntö § 16a 

Esitys

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintopäällikkö Heidi Pyykkönen, heidi.pyykkonen@pirha.fi ja puh. 044 422 2002


Hyvinvointialuelaki mahdollistaa valtuustoryhmän toiminnan tukemisen silloin, kun valtuutetut ovat muodostaneet valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu. Hyvinvointialue voi tukea taloudellisesti valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. (Laki hyvinvointialueesta 611/2021 § 27).

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista 10.3.2022 § 10. Aluehallitus on päättänyt toimintatuen periaatteiden täydentämisestä viimeksi 29.2.2024 § 36. Hyvinvointialue myöntää valtuustoryhmien toimintaan tukea vuosittain enintään talousarviossa varattujen määrärahojen verran. Tukea myönnetään kahdeltatoista kuukaudelta ja tuen määrä voi olla enintään 5 000 euroa per valtuutettu.

Hyvinvointialuejohtaja on päättänyt valtuustoryhmien toimintatuesta vuodelle 2024 § 6/2024. Hyvinvointialue on vastaanottanut Vasemmistoliiton valtuustoryhmän tukihakemuksen 26.2.2024 ja tämä päätös koskee Vasemmistoliiton valtuustoryhmän toimintatukea vuodelle 2024. Vasemmistoliiton tukihakemus on sisällöltään hyväksyttyjen tuen myöntämisperiaatteiden mukainen. Tukea haetaan yleisötilaisuuksien järjestämiseen, henkilöstökuluihin, tiedotus- ja markkinointikuluihin, tilavuokriin sekä pienimuotoisiin toimistotarvikehankintoihin. Haettava summa on 45 000 €.

Päätös

Päätän, että Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää valtuustoryhmien toimintatukea vuonna 2024 seuraavasti:

  • Vasemmistoliitto 45 000 €

Yhteensä 45 000 €

Allekirjoitus

Marina Erhola, hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Pirkanmaan hyvinvointialue