Yhteistoimintaelin, kokous 20.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Lasten- ja nuorisopsykiatrian, mielenterveys- ja päihdepalveluiden selvitys

3901/2024

Valmistelija

  • Sirpa Rainesalo, HVA:N VAST. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI, sirpa.rainesalo@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen lasten- ja nuorisopsykiatrian, mielenterveys- ja päihdepalveluiden selvitystyöryhmän nimeäminen

Lasten- ja nuorisopsykiatrisissa ja mielenterveys- ja päihdepalveluissa on Pirkanmaalla ollut merkittäviä hoitoon pääsyn ongelmia. Kaikki mielenterveys- ja päihdeoireita hoitavat yksiköt ovat ylikuormittuneet (opiskeluhuolto, kasvatus- ja perheneuvonta, lasten ja nuorten mielenterveys- ja riippuvuushäiriöiden yksikkö sekä sairaalapalvelut). Samaan aikaan nuorten (lievien) mielenterveyshäiriöiden ja mielenterveysoireiden määrä on lisääntynyt ja nuoria hakeutuu kaikkiin yksiköihin em. syistä aiempaa enemmän. Tilanne on kehittynyt pitkällä aikavälillä ja on osittain myös kansallinen ongelma. Tilannetta on pyritty Pirkanmaalla korjaamaan esimerkiksi perustamalla uusi vuodeosasto, kouluttamalla opiskeluhuoltoon IPC-menetelmää ja muilla toiminnallisilla uudistuksilla, mutta ne eivät ole osoittautuneet riittäviksi. 

Palvelujen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueelle mahdollistuu uudenlainen yhteistyö miettiä ratkaisuja peruspalveluiden ja erikoissairaanhoidon välillä, linjat ylittäen.

Ratkaisujen löytämiseksi hyvinvointialueella käynnistetään lasten- ja nuortenpsykiatrian sekä  mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmän kokonaisselvitys. Selvityksessä etsitään ennen kaikkea keinoja palvelujen tarjonnan ja kysynnän epätasapainon korjaamiseksi ja haetaan keinoja peruspalveluiden ja erikoissairaanhoidon välille työnjakoon, hoidonporrastukseen sekä tiedonkulkuun. Samalla haetaan yhdessä ratkaisuja henkilöstöä ja johtoa kuormittaneisiin tilanteisiin. Tarvittaessa selvitystyössä tehdään myös hallinnollista ja rakenteellista arviointia.

Selvitystyön tarkoitus ja tavoitteet

Selvitystyön tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva Pirkanmaan hyvinvointialueen lasten- ja nuorisopsykiatrian, mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmän nykytilasta. Selvityksen tulee sisältää faktoille perustuva analyysi väestötasoisesta tarpeesta ja palvelujen käytöstä viimeisen vuoden ajalta. Nämä tulee verrata ja suhteuttaa käytettävissä oleviin aineellisiin (tilat, laitteet, teknologiat) ja inhimillisiin voimavaroihin, kuten henkilöstön määrä, rakenne ja jakautuminen sekä osaamisen käytön tarkoituksenmukaisuus. Aineistona käytetään hyvinvointialueen valmistelussa jo tuotettua materiaalia, asiakas- ja potilastietojärjestelmistä saatavissa olevaa tietoa, mutta palvelutarpeen muutosten osalta on mahdollista tehdä tietojärjestelmistä erillistä datapoimintaa.

Erityisesti huomiota kiinnitetään Pirkanmaan hyvinvointialueen lasten- ja nuorten mielenterveyspalvelujen ydinongelmiin ja haasteisiin, suhteuttaen näitä kansalliseen tilanteeseen.  

Nykytilan analyysin pohjalta selvityksessä ehdotetaan konkreettiset ja realistiset tavoitteet ja toimenpiteet ongelmien ratkaisuihin, jotka muodostavat toimeenpano-ohjelman toiminnallisten, rakenteellisten ja henkilökysymysten ratkaisemiseksi.

Toimenpide-ehdotuksissa huomioidaan sekä kliinishoidolliset kysymykset että yhtenäisen, palvelulinjarajat ylittävän yhtenäisen toimintakulttuurin rakentaminen sen kaikissa osissa. Selvitystyö linkitetään strategian ja sen toimeenpano-ohjelman tavoitteisiin.   

Tuotokset

Toimenpideohjelman perusteet esitetään ohjausryhmälle viikolla 25. Varsinainen loppuraportti ratkaisumalleista laaditaan syyskuun 2024 alkuun mennessä ja toimeenpano käynnistetään välittömästi raportin valmistumisen jälkeen.

Työryhmän ja ohjausryhmän asettaminen 

Selvitystyöhön esitetään nimettäväksi työryhmä, jossa on edustettuna lasten- ja nuorisopsykiatrian ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen substanssin tuntevia asiantuntijoita. Työryhmän asettaa sosiaali- ja terveysjohtaja. Työryhmän puheenjohtaja toimii yhdessä projektipäällikön kanssa esittelijänä asetettavalle ohjausryhmälle.

Selvitystyöhön esitetään nimettäväksi ohjausryhmä, jonka asettaa sosiaali- ja terveysjohtaja.

Selvitystyön loppuraportti tuodaan tiedoksi sote johtoryhmälle ja tarvittaessa hyvinvointialueen johtoryhmälle. 

Työryhmän jäseniksi on nimetty:

Sirpa Rainesalo vastaava johtajaylilääkäri, työryhmän puheenjohtaja

Johanna Hämäläinen, projektipäällikkö

sihteeri: Hanna Krekula

 

Marja Nurmi-Vuorinen – palvelujohtaja, opiskeluhuolto

Paula Pasanen-Aro – palvelujohtaja, mielenterveys- ja päihdepalvelut

Merja Värri – palvelupäällikkö, kehitystä tukevat palvelut

Merja Hietanen– apulaisylilääkärit terveyspalvelut ja opiskeluhuollosta

Ulla-Riitta Mutikainen, palvelupäällikkö Kasvatus- ja perheneuvonta

Hanna Lähteenmäki, sosiaalityön johtaja

Reija Latva, vastuualuejohtaja, lastenpsykiatria

Riittakerttu Kaltiala, professori, vastuualuejohtaja, nuorisopsykiatria

Timo Holttinen, oyl, nuorisopsykiatria

Riitta Vento, yh, lastenpsykiatria+ nuorisopsykiatria

Kaija Puura, prof, lastenpsykiatria

Päivi Leikkola, vastuualuejohtaja

Jyrki Lähde, hallinnollinen ylilääkäri 1.5. alkaen

Kirsi Keiholehti, henkilöstöpäällikkö

 

Vammaisten palvelut nimeää jäsenen työryhmään myöhemmin.

Lisäksi pyydetään työntekijäjärjestöiltä kaksi henkilöstöedustajaa työryhmään mukaan.

 

Ohjausryhmän jäseniksi on nimetty:

sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanne pj

linjajohtaja Juha Kinnunen

linjajohtaja Tiitta Pelttari

vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo

vastaava hoitotyönjohtaja Kaija Leino

toimialuejohtaja Marja-Leena Lähdeaho

ylilääkäri Tuire Sannisto

esittelijänä projektipäällikkö Johanna Hämäläinen

sihteerinä Hanna Krekula

 

Lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden selvityksen luonnos oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin päättää

  • merkitä tiedoksi Pirkanmaan hyvinvointialueen lasten- ja nuorisopsykiatrian, mielenterveys- ja päihdepalveluiden selvitystyöryhmän nimeämisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesaloa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).