Henkilöstöjaosto, kokous 6.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Hyvinvointialueen henkilöstön määräaikaisista työsopimuksista

92/2023

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hallintosäännön 119 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Aloite toimitetaan aluevaltuuston sihteeristön sähköpostiin ennen kokouksen alkamista. Aloitteen jättäneen valtuutetun tehtävänä on varmistaa, että aloitteessa mukana olevat valtuutetut ovat antaneet tähän suostumuksensa.

Puheenjohtaja toteaa jätetyt aloitteet.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu

Ehdotus

.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • merkitä tiedoksi vastaanotetuksi liitteenä olevat seuraavat valtuustoaloitteet:
    • Valtuustoaloite - Ajanvaraussysteemistä lisätehoja – kalenterit auki ja tekniikka avuksi - Antti Ivanoff
    • Valtuustoaloite - Kansansairauksista kartoittavista rutiininomaisista ikäkausitarkastuksista edistäen mm. diabeteksen ennaltaehkäisyä ja varhaista hoitoa - Petra Schultze-Steinen
    • Valtuustoaloite - Nuorisovaltuuston vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia parannettava - Tuula Petäkoski Hult
    • Valtuustoaloite - Hyvinvointialueen henkilöstön määräaikaiset työsopimukset - Miia Kinnari
    • Valtuustoaloite - Paperisen ja toisen puolesta asioinnin mahdollistaminen - Sinikka Torkkola

Valmistelija

  • Teija Liimatainen, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, teija.liimatainen@pirha.fi
  • Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi
  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Perustelut

Miia Kinnarin ja Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmän tekemässä valtuustoaloitteessa (käsitelty 16.1.2023) on tuotu esille, että hyvinvointialueelle siirtyvän hoitohenkilöstön keskuudessa on paljon työntekijöitä määräaikaisilla sopimuksilla, joita on tehty toistuvasti. Valtuustoaloitteessa on esitetty, että hyvinvointialueen tulee selvittää yksikkötasolla määräaikaisen hoitohenkilöstön määrä ja yksiköiden todellinen henkilöstötarve ja tämän selvityksen pohjalta ryhtyä mahdollisiin toimenpiteisiin työsopimusten muuttamisesta toistaiseksi voimassa oleviksi.

Valtuustoaloitevastaus palautui valmisteluun 27.9.2023 konsernipalveluiden johtoryhmäkäsittelyn jälkeen, jonka jälkeen vastausta on täydennetty resurssipoolin, määräaikaisuuksien perusteiden (kuvio), taulukon yksi sekä tukipalveluista saadun palautteen perusteella. Valtuustoaloitevastausta on käsitelty tammi-helmikuussa 2024 ennen henkilöstöjaoston kokousta konserni-, pelastus-, sote- ja tukipalveluiden johtoryhmissä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Henkilöstöjaosto päättää 

  • toimittaa vastauksen valtuustoaloitteeseen "Hyvinvointialueen henkilöstön määräaikaisista työsopimuksista" tiedoksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).