Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 10.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Keiturin Sote Oy:lle asetettavat tavoitteet vuodelle 2025

15587/2024

Valmistelija

  • Timo Tiainen, KONSERNIOHJAUKSEN PÄÄLLIKKÖ, timo.tiainen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialuekonserniin kuuluu neljä toiminnassa olevaa tytäryhtiötä, joita ovat Coxa Oy, Keiturin Sote Oy, Tays Sydänkeskus Oy ja Tuomi Logistiikka Oy. Tays Kehitysyhtiö Oy:n purkamisprosessi on meneillään eikä sille siten aseteta tavoitteita. Tytäryhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, jossa kirjanpitovelvollisella on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. Kirjanpitovelvollisella on määräysvalta yhteisössä, kun sillä on enemmän kuin puolet kohdeyrityksen kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä tai sillä on oikeus nimittää tai erottaa enemmistö jäsenistä yhteisön hallituksesta tai siihen verrattavassa toimielimestä.

Hyvinvointialuelain mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että hyvinvointialueen tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon hyvinvointialuekonsernin kokonaisetu. Omistajaohjauksella varmistetaan palveluiden yhdenvertainen saatavuus sekä palveluiden laatu, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus hyvinvointialueen tytäryhteisöjen toiminnassa. Lisäksi omistajaohjauksella varmistetaan myös avoimuuden ja viestinnän samoin kuin palvelujen käyttäjien ja hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutuminen.

Pirkanmaan hyvinvointialueen omistajaohjauksen strategisen johtamismallin muodostavat Pirkanmaan hyvinvointialueen strategia, konserniohje ja sen sisältämät omistajaohjauksen periaatteet. Hyvinvointialuekonsernin tytäryhtiöiden omistajaohjaukseen kuuluu vuosittain asetettavat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niiden seuranta.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan konserni- ja toimitilajaosto valmistelee tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden tavoitteet. Konserni- ja toimitilajaosto kävi lähetekeskustelun asetettavista tavoitteista kokouksessaan 13.8.2024. Lähetekeskustelun jälkeen tavoitteista neuvoteltiin kunkin tytäryhtiön kanssa. Lopullisesti tytäryhtiöille asetettavista tavoitteista päättää aluevaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää

  • hyväksyä osaltaan Keiturin Sote Oy:lle seuraavat tavoitteet:
    • Pirkanmaan hyvinvointialueelle kohdistuva myynti on enintään 32,6 miljoonaa euroa
    • Tilikauden tulos (verojen jälkeen) on lievästi positiivinen
    • Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-arvo on yli 80 (”Kuinka todennäköisesti suosittelisit Keiturin Sote Oy:tä parhaalle ystävällesi, jos hän tarvitsee Keiturin Sote Oy:n tuottamaa hoitoa?”)
    • Henkilöstön tyytyväisyyttä mittaava eNPS-arvo on yli 20 ("Kuinka todennäköisesti suosittelisit Keiturin Sote Oy:tä työnantajana ystävällesi tai tuttavallesi?")
  • toimittaa asian aluehallituksen ja edelleen aluevaltuuston päätettäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Konserni- ja toimitilajaoston jäsen Anne-Mari Jussila poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).