Perustelut
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää lähitoritoimintaa palveluverkkosuunnitelman mukaisesti jokaisen Pirkanmaan kunnan alueella. Lähitorilta saa neuvontaa, ohjausta ja tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä mahdollisuuden osallistua. Yleinen neuvonta on tarkoitettu kaikille pirkanmaalaisille, jotka tarvitsevat neuvontaa hyvinvointialueen tai oman alueensa palveluista tai neuvoa digipalvelujen käyttöön kasvokkain. Syvällisempi asiakkaan tilanteeseen paneutuva palveluohjaus on tarkoitettu ikääntyneille ja vammaisille, jotka eivät ole vielä säännöllisten sosiaalipalvelujen piirissä.
Palveluneuvonnan tavoitteena on tukea mahdollisimman pitkään omassa kodissa asumista muun muassa kuntien, yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin toimijoiden tuella sekä vahvistaa asiakkaan omaa verkostoa. Lähitorin kautta tullaan ikäihmisten ja vammaisten palveluihin. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä osallisuutta tuetaan lähitoreilla yhdessä kumppanien kanssa.
Syksyllä 2024 käytiin neuvottelut edellä mainitun yhteistyön lisäksi myös lähitorin palveluverkosta jokaisen Pirkanmaan kunnan kanssa. Tavoitteena on, että liikkuva lähitoritoiminta tavoittaa mahdollisimman monen pirkanmaalaisen ja yhteistyö kunnan ja kolmannen sektorin kanssa on erittäin tärkeää. Lähitoritoiminnan palvelukuvaus niin omalle tuotannolle kuin ostopalveluillekin on juuri valmistunut.
Oheismateriaalina Pirkanmaan hyvinvointialueen lähitoritoiminta -diaesitys.
Ehdotus
Monipalveluvaliokunta päättää merkitä esityksen Lähitorien toimintamallista tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.