Monipalveluvaliokunta, kokous 5.3.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Vaihtoehtoisia toimintamuotoja ikäihmisten toimintakyvyn tukemiseen ja yksinäisyyden lievittämiseen

30047/2024

Valmistelija

  • Tuukka Salkoaho, INTEGRAATIOJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten palveluja kehitetään seuraavina vuosina IKI2035 suunnitelmaan pohjautuen. Suunnitelman mukaisesti ikäihmisten päivätoimintaa vähennetään ja muutetaan näyttöön perustuvaksi vuorovaikutteiseksi etäpäivätoiminnaksi vuoden 2025 aikana.

Samalla Pirkanmaan hyvinvointialueella etsitään vaihtoehtoisia keinoja ikääntyneiden toimintakyvyn tukemiseksi ja yksinäisyyden lievittämiseksi. Tukea pyritään säästöjen saamiseksi toteuttamaan kustannustehokkaampina lähipalveluina sekä ikäihmisten tarpeita palvelevina, näyttöön pohjautuvina etäpalveluina yhdessä kuntien ja järjestöjen sekä seurakuntien kanssa aktiivisesti keskustellen. Lisäksi vahvistetaan Lähitorien matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa sekä erilaista hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Toimintamalleja kehitetään osana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain mukaisia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja ja sosiaalipalvelulain mukaisia osallisuuden ja sosiaalisen kanssa käymisen tuen palveluja.

Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola asettanut päätöksellään (24.11.2024) laaja-alaisen työryhmän korvaavan ryhmätoiminnan toteutusvaihtoehtojen selvittämiseksi järjestö- ja kuntakentän kanssa on. Tavoitteena on edelleen vastata ikääntyneiden toimintakyvyn tukemisen ja osallisuuden tarpeisiin sekä torjua yksinäisyyttä.

Työryhmän loppuraportti ja ehdotus etenemisestä valmistuvat maaliskuun loppuun mennessä. Integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho antaa kokouksessa tilannekatsauksen työryhmän työn etenemisestä.

Oheismateriaalina vaihtoehtoiset toimintamuodot ikäihmisten toimintakyvyn tukemiseen ja yksinäisyyden lievittämiseen -diaesitys.

Ehdotus

Monipalveluvaliokunta päättää

  1. merkitä käydyn keskustelun ja työryhmän tilannekatsauksen tiedoksi sekä
     
  2. kannanoton jatkovalmistelusta.

Päätös

Monipalveluvaliokunta päätti

  1. merkitä käydyn keskustelun ja työryhmän tilannekatsauksen tiedoksi sekä
     
  2. antaa liitteenä olevan monipalveluvaliokunnan seitsemän eri puolueita edustavien jäsenten kannanoton.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana integraatiojohtaja Tuukka Salkoahoa.

Salkoaho esitteli työryhmän selvityksen tavoitteita, toimintaa sekä kuntouttavan päivätoiminnan nykytilaa ja päivätoimintaan suunniteltua muutosta.

Valiokunta keskusteli ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan hyödyistä ja suunnitelmiin liittyvistä huolistaan. Valiokunnan keskustelussa tuli esille ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan merkitys ikäihmisille kasvokkaisena, fyysisesti läsnäolevana toimintana. Kuntouttavan etäpäivätoiminnan osalta valiokunnan keskustelussa todettiin, että  etänä tapahtuva toiminta ei voi korvata kasvokkaista kohtaamista. Riskeinä pidettiin ikäihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn heikentymisen ohella ja myötä  mahdollista palvelutarpeen kasvua toisaalla. Keskustelussa koettiin, että täydentävää toimintaa tarvitaan, kasvavaan ikääntyneiden määrään on vastattava erilaisin ratkaisuin, hyödynnettävä nykyteknologiaa ja lisättävä ennaltaehkäiseviä työtapoja. Keskustelussa todettiin myös, että palveluja on tuotettava vaikuttavasti

Lisäksi valiokunta keskusteli omaishoidon ja perhehoidon tilanteesta Pirkanmaan hyvinvointialueella. Kuntouttavaa päivätoimintaa pidettiin tärkeänä esimerkiksi omaishoitajien jaksamisen kannalta. Valiokunnalle kerrottiin, että omaishoitajien jaksamisen ja hyvinvoinnin vahvistamista tullaan edistämään Pirkanmaan hyvinvointialueella alkavassa PIRKKO-hankkeessa. Perhehoidosta valiokunnalle kerrottiin sen laajentamisesta hyvinvointialueella sekä yleisellä tasolla siitä, miten asiakkaita tarjotaan perhehoitajille.

Valiokunnan puheenjohtaja esitti, että puheenjohtajisto valmistelee keskustelun pohjalta valiokunnan tai sen eri puolueita edustavien jäsenten kannanoton, joka lisätään muistion liitteeksi. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Matti Höyssä ja Henri Backman saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana. Mikael Rinnetmäki ja Tuija Kaivanto poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana. Mauri Jussila poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).