Asiakkuus- ja laatujaosto, kokous 20.10.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Erityisryhmien asumisen varallisuusrajojen vahvistaminen Varke-rahoitteisten asuntojen asukasvalintaan

26539/2025

Valmistelija

  • Tuija Kanto-Hannula, ASUNTOPALVELUPÄÄLLIKKÖ, tuija.kanto-hannula@pirha.fi

Perustelut

Asian taustaa

Valtion tukemilla asunnoilla, joita aikaisemmin kutsuttiin ara-asunnoiksi, tarkoitetaan asuntoja, joiden rakentamista tai hankkimista  valtio on tukenut. 1.3.2025 alkaen Valtion asuntorakentamisen keskus Varke hoitaa aikaisemmin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralle kuuluneet tehtävät.

Valtion tukea saaneiden asuntojen asukasvalintaan liittyy rajoituksia. Asukasvalinnasta säädetään aravarajoituslaissa (1190/1993), korkotukilaissa (604/2001) ja valtioneuvoston asetuksessa asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin (166/2008). Rajoituksilla pyritään varmistamaan, että valtion tuki kohdentuu oikein tukea tarvitseville. Hyvinvointialue valvoo niiden arava- ja korkotukivuokra-asuntojen asukasvalintoja, joissa tarjotaan sosiaalihuoltolain mukaisia asumispalveluja ja asukkaat kuuluvat sellaiseen erityisryhmään, jonka asumispalveluiden järjestämisestä hyvinvointialue vastaa. Valvontavastuu koskee kaikkia hyvinvointialueen alueella olevia edellä mainittuja asuntoja, ei vain niitä, joista hyvinvointialue ostaa palveluja. ja se päivitetään vuosittain.

Valtion tukemiin vuokra-asuntoihin asukkaat valitaan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Valtion asuntorakentamisen keskus Varke on ohjeistanut, että hyvinvointialueet ja kunta yhdessä määrittelevät erityisryhmien asukasvalinnassa käytettävät varallisuusrajat vuosittain Varken antaman ohjeistuksen mukaisesti. Pirkanmaan hyvinvointialueen kunnille on tehty kesäkuussa 2025 tietopyyntö, jossa on kysytty haluavatko he osallistua erityisryhmien asumisen asukasvalintojen varallisuusrajojen määrittelyyn. 19 kuntaa on vastannut, että Pirkanmaan hyvinvointialue voi määritellä varallisuusrajat. Kaksi kuntaa on ilmoittanut, että heillä ei ole ara-rahoitteisia kohteita. Ylöjärven kaupunki on tehnyt lisäkysymyksiä, joihin on vastattu. Tampere on määritellyt varallisuusrajan 1.7.2025 alkaen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimittamien hoitopäivän hintaa ja keskimääräistä asumisaikaa koskevien tietojen perusteella. Tampereen päätöksen mukaan valittaessa asukkaita asumispalveluasuntoon varallisuuden enimmäisraja on 221 000 euroa ja varallisuutta arvioitaessa voidaan hakijan vakituinen oma asunto jättää huomioimatta. Tampereella valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnassa 1.7.2025 alkaen käytettävät ns. yleiset varallisuuden enimmäisrajat ovat: yhden hakijan ruokakunnalle 59 000 euroa, kahden hakijan ruokakunnalle 75 000 euroa, kolmen hakijan ruokakunnalle 92 000 euroa ja neljän tai useamman henkilön ruokakunnan varallisuusrajaa korotetaan 10 000 eurolla jokaista ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä kohden. Hyvinvointialueen on määriteltävä Pirkanmaan muissa kunnissa sovellettavat varallisuusrajat.

Varken ohjeistuksen mukaiset varallisuusrajojen määrittelyt

Varken ohjeistuksen mukaan varallisuuden enimmäisrajat voidaan määritellä seuraavalla tavalla. Ensin lasketaan, paljonko olisi hakijaruokakunnalle sopivan asunnon kokonaishinta haetussa kunnassa. Laskennan pohjana käytetään Tilastokeskuksen julkaisemia vanhojen osakehuoneistojen velattomia neliöhintoja niistä kaupungeista, joiden tiedot löytyvät Tilastokeskuksen StatFin-tietokannan taulukosta 13mp (Tilastokeskuksen neljännesvuositilasto). Jos kunnan tietoa ei löydy taulukosta, käytetään samasta taulukosta löytyvää maakunnan keskiarvoa. Pirkanmaan kuntien osalta taulukossa on vain Tampereen hinnat, joten hyvinvointialue käyttää laskennassa maakunnan keskiarvoa. Asunnon kokonaishinnat lasketaan ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden määrään perustuvan asuntokoon ja keskihinnan avulla ja varallisuusraja saadaan kertomalla edellä mainitulla tavalla laskettu asunnon kokonaishinta 40 prosentilla. Näin laskettua varallisuusrajaa sovelletaan yhteisölliseen asumiseen ja tuettuun asumiseen.

Ympärivuorokautiseen palveluasumiseen hakevien varallisuus voi olla suurempi kuin mitä edellä on määritelty. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa varallisuuden arvioinnissa voidaan ottaa huomioon oletettu asumisaika ja palveluasumisen kustannus. Varken ohjeistuksen mukaan varallisuusraja lasketaan seuraavasti: Hyvinvointialueen alueella keskimääräinen ympärivuorokautisen palveluasumisen päivähinta kerrotaan 365 päivällä ja hyvinvointialueen tiedossa olevalla keskimääräisellä asumisajalla (vuosina). Koska kustannus ja oletettu asumisaika vaihtelevat asiakasryhmittäin, on jokaiselle asiakasryhmälle laskettu oma varallisuusraja.

Asian valmistelusta

Erityisryhmien asukasvuokrasopimusten hallinnointi kuuluu tukipalvelujen toimintasäännön mukaisesti tilahallinta-vastuualueen tehtäviin. Tukipalvelujen tehtäväalueen johtoryhmä on käsitellyt erityisryhmien asumisen varallisuusrajoja 24.9.2025 ja sote-johtoryhmä 1.10.25. Palvelulinjojen ja asiakasohjauksen kanssa varallisuusrajojen määrittelyä ja niiden vaikutusta asukasvalintoihin on käsitelty 6.5.2025.

Liittenä on esitysmateriaali. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuukka Salkoaho, INTEGRAATIOJOHTAJA, tuukka.salkoaho@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää, että

  1. ympärivuorokautisen palveluasumisen varallisuusraja määritetään Varken ohjeistuksen mukaisesti ja se on Tampereella sijaitsevia yksiköitä lukuun ottamatta
    • Ikääntyvien ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 138 047 €
    • Kehitysvammaisten ja vammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 240 462 €
    • Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 177 390 €
       
  2. yhteisöllisen ja tuetun asumisen ja näihin verrattavan asumisen varallisuusraja määritellään Varken ohjeistuksen mukaisesti ja se on Tampereella sijaitsevia yksiköitä lukuun ottamatta yhden hakijan ruokakunnalle 53000 euroa, kahden hakijan ruokakunnalle 64272 euroa, kolmen hakijan ruokakunnalle 80 384€.
     
  3. varallisuusrajat tulevat voimaan 1.12.2025 alkaen.​​​​ 
     
  4. Tampereen osalta noudatetaan Tampereen kaupungin vahvistamia varallisuusrajoja.
     
  5. Varken ohjeistuksen mukaan lasketut varallisuuden enimmäisrajat tuodaan asiakkuus- ja laatujaostolle tiedoksi vuosittain.
     

Päätös

Asiakkuus- ja laatujaosto päätti, että

  1. ympärivuorokautisen palveluasumisen varallisuusraja määritetään Varken ohjeistuksen mukaisesti ja se on Tampereella sijaitsevia yksiköitä lukuun ottamatta
    • Ikääntyvien ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 124 889 €
    • Kehitysvammaisten ja vammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 240 462 €
    • Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 177 390 €
       
  2. yhteisöllisen ja tuetun asumisen ja näihin verrattavan asumisen varallisuusraja määritellään Varken ohjeistuksen mukaisesti ja se on Tampereella sijaitsevia yksiköitä lukuun ottamatta yhden hakijan ruokakunnalle 53000 euroa, kahden hakijan ruokakunnalle 64272 euroa, kolmen hakijan ruokakunnalle 80 384€.
     
  3. varallisuusrajat tulevat voimaan 1.12.2025 alkaen.​​​​ 
     
  4. Tampereen osalta noudatetaan Tampereen kaupungin vahvistamia varallisuusrajoja.
     
  5. Varken ohjeistuksen mukaan lasketut varallisuuden enimmäisrajat tuodaan asiakkuus- ja laatujaostolle tiedoksi vuosittain.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana asuntopalvelupäällikkö Tuija Kanto-Hannulaa. 

Esittelijä muutti päätösehdotuksen ensimmäisen ponnen ensimmäisen kohdan osalta euromääräisen summan seuraavasti:
Ympärivuorokautisen palveluasumisen varallisuusraja määritetään Varken ohjeistuksen mukaisesti ja se on Tampereella sijaitsevia yksiköitä lukuun ottamatta ikääntyvien ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä 124 889 €”.

Puheenjohtaja totesi muutetun päätösehdotuksen 1. ponnen 1. kohdan olevan asian käsittelyn pohjana. Muilta osin päätösehdotus esittelijän ehdotuksen mukaisena käsittelyn pohjana.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
asiointi.pirha.fi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.