Aluehallitus, kokous 27.10.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 295 Nuorisovaltuuston jäsenten nimeämispyyntö kaudelle 2026-2027

23854/2025

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iina Toivonen, HALLINTOASSISTENTTI, iina.toivonen@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelaissa (611/2021) säädetään hyvinvointialueen asukkaiden osallistumismahdollisuuden yhdeksi muodoksi vaikuttamistoimielinten asettaminen. Hyvinvointialuelain 32 §:n mukaan aluehallituksen tulee asettaa nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto.

Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Nuorisovaltuusto nimeää itse ns. vapaiden paikkojen jäsenet nuorisovaltuuston seuraavalle kaudelle 2026-2027 työjärjestyksensä mukaisesti.

Aluehallitus asetti kokouksessaan 19.2.2024 hyvinvointialueen nuorisovaltuuston toimikaudelle 2024-2025. Nykyisen nuorisovaltuuston kausi päättyy, kun aluehallitus on asettanut nuorisovaltuuston seuraavalle toimikaudelle. Nuorisovaltuuston seuraavan kauden järjestäytymiskokouksen ajankohdaksi on suunniteltu helmikuu 2026, ajankohta tarkentuu myöhemmin. Lisäksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsee kokouksessaan 11.12.2025 vapaiden paikkojen edustajat nuorisovaltuuston seuraavalle kaudelle.

Nimettävän nuorisovaltuuston jäsenen tai varajäsenen tulee olla kunnan nuorisovaltuuston jäsen vuonna 2026.

Nimeämiset pyydetään lähettämään 14.1.2026 mennessä Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon, kirjaamo@pirha.fi. Aluehallitus nimeää nuorisovaltuuston jäsenet ja varajäsenet päätöksellään tammikuussa 2026. Jäsenten sekä varajäsenten yhteystiedot kerätään sähköisellä lomakkeella kutsuja sekä yhteydenpitoa varten.

Ehdotus

Esittelijä

Eemeli Tuominen, Pirha nuorisovaltuuston puheenjohtaja, eemeli.tuominen@pirha.fi

Nuorisovaltuusto päättää esittää aluehallitukselle

  1. että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen
  2. että aluehallitus oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdeksalla (8) vapaiden paikkojen edustajalla
  3. merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti esittää aluehallitukselle

  1. että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen
  2. että aluehallitus oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdellatoista (12) vapaiden paikkojen edustajalla
  3. että aluehallitus muuttaa nuorisovaltuuston työjärjestyksen 5.1 §:n kuulumaan päätöksen 2. kohdan mukaisesti
  4. että nuorisovaltuuston työjärjestystä muutetaan siten, että nuorisovaltuuston kokouksista, sekä nuorisovaltuuston edustajien edustaessa muiden toimielinten kokouksissa, maksetaan hyvinvointialueen hallintosäännön palkkioliitteen mukaiset asionmenetyskorvaukset.
  5. merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Tuominen esitti päätöksen 2. kohdan kuulumaan seuraavasti "että aluehallitus oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdellatoista (12) vapaiden paikkojen edustajalla" ja, että lisätään päätökseen kohta 3. kuulumaan seuraavasti "että aluehallitus muuttaa nuorisovaltuuston työjärjestyksen 5.1 §:n kuulumaan päätöksen 2. kohdan mukaisesti". Eetu Hukkanen kannatti esityksiä. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Palattiin §:n 114 jälkeen täydentämään §:n 107 päätöstä.

Puheenjohtaja Tuominen esitti, että päätöksen kohdaksi 4. kirjataan seuraavasti "että nuorisovaltuuston työjärjestystä muutetaan siten, että nuorisovaltuuston kokouksista, sekä nuorisovaltuuston edustajien edustaessa muiden toimielinten kokouksissa, maksetaan hyvinvointialueen hallintosäännön palkkioliitteen mukaiset asionmenetyskorvaukset". Eetu Hukkanen kannatti esitystä. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Neea Loimuvirta, PALVELUPÄÄLLIKKÖ, neea.loimuvirta@pirha.fi
  • Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain (611/2021) 32 §:n mukaan aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuusto asetetaan toimikaudeksi 2026-2027. 

Nuorisovaltuusto on käsitellyt nimeämisasiaa 18.9.2025. Nuorisovaltuusto esittää,

  1. että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon seuraavasti:
    • yli 200 000 asukkaan kunnat: neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 200 000, mutta yli 20 000 asukkaan kunnat: kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
    • alle 20 000 kunnat: yksi (1) jäsen ja varajäsen
  2. että aluehallitus oikeuttaa nuorisovaltuuston täydentämään kokoonpanoaan puuttuvilla kuntien edustajilla sekä kahdellatoista (12) vapaiden paikkojen edustajalla


Nuorisovaltuuston esityksestä ei ilmene perusteluja vapaavalintaisten jäsenten määrän lisäämiselle. Hyvinvointialueen vammaisneuvostossa on 34 jäsentä ja vanhusneuvostossa 36 jäsentä. Nuorisovaltuustossa on yhteensä 41 jäsentä (33 kuntien nuorisovaltuustojen edustajaa ja 8 muuta edustajaa). Vaikuttamistoimielinten tasapuolinen kohtelu ja toimintaedellytysten turvaaminen yhtenäisin perustein on tärkeää. Nuorisovaltuuston vapaavalintaisten jäsenten määrän kasvattaminen lisää myös hallinnollisia kustannuksia. Jäsenmäärän lisäykselle ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti riittäviä perusteita. 

Nuorisovaluuston esittämät muutokset työjärjestykseen eivät ole ajankohtaisia eikä niitä tässä vaiheessa ole otettu valmisteluun. Aluehallitus on päättänyt vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä valmistelun pohjalta viimeksi 16.6.20225 § 202. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet sekä jokaiselle jäsenelle henkilökohtaiset varajäsenet nuorisovaltuustoon kunnissa toimivien vastaavan vaikuttamistoimielimen jäsenistä seuraavasti:  

  • yli 200 000 asukkaan kunnat neljä (4) jäsentä ja varajäsentä
  • yli 20 000 asukkaan kunnat kaksi (2) jäsentä ja varajäsentä
  • alle 20 000 asukkaan kunnat yksi (1) jäsen ja varajäsen


Lisäksi aluehallitus oikeuttaa nuorisovaltuuston valitsemaan kahdeksan (8) vapaavalintaista jäsentä.