Aluehallitus, kokous 11.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 145 Oikaisuvaatimus osavuorokautisen kiertävän perhehoidon palkkioita koskevasta päätöksestä

33248/2025

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Jutila, TOIMIALUEJOHTAJA, tuula.jutila@pirha.fi
Kaisa Taimi, PALVELUJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Aluehallituksen päätöksestä 16.2.2026 § 59 koskien osavuorokautisen kiertävän perhehoidon palkkioita on saapunut 27.2.2026 päivätty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen ovat jättäneet yhteensä 35 kiertävää perhehoitajaa. Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa ja sen on tehnyt asianosaisiksi katsottava taho, jolla hyvinvointialuelain 142 §:n perusteella on oikeus tehdä oikaisuvaatimus. 

Aluehallitus päätti 16.2.2026 § 59 osavuorokautisen kiertävän perhehoidon kestosta ja palkkiosta. Päätöksen mukaan kesto asiakkaan kodissa on neljä (4) tuntia, ja palkkio kiertävälle perhehoitajalle on 60 euroa/ 4 tuntia/ asiakas.   

Kiertävä perhehoito on vain yksi tapa järjestää perhehoitoa. Perhehoitona toteutuvia muita palveluita ovat osavuorokautinen perhehoito (ryhmämuotoinen perhehoito, osavuorokautinen perhehoito perhehoitajan kodissa), tilapäinen perhehoito (perhehoitajan kodissa, asiakkaan kodissa, päivystyksellinen perhehoito joko asiakkaan tai perhehoitajan kodissa) ja pitkäaikainen perhehoito. Tarkempi kuvaus on aluehallituksen 16.2.2026 § 59 liitteessä. 

Oikaisuvaatimuksen sisältö 

Oikaisuvaatimuksessa esitetään päätöksen kumoamista, koska oikaisuvaatimuksen tekijöiden mielestä se tekisi kiertävien perhehoitajien toimeentulosta mahdotonta, heikentäisi omaishoitajien asemaa, olisi lainsäädännön vaatimusten sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen strategian vastainen, eikä huomioisi erilaisten asiakasryhmien erilaisia tarpeita.  

Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että palkkio tulisi määritellä sellaiselle tasolle, että se vastaisi asiakkaiden hoidettavuutta ja toiminnan luonnetta, eikä poistaisi perhehoitajilta vuosien aikana kertyneitä lainsäädännön mukaisen palkkakertoimen mukaisia korotuksia. 

Lisäksi esitetään, että käyntien kestoon tulisi palauttaa joustot, jotka palvelisivat asiakkaiden hoitotarvetta, mahdollistaisivat omaishoitajien jaksamista tukevien lakisääteisten vapaiden täysimääräisen pitämisen ja antaisivat perhehoitajille tosiasiallisen mahdollisuuden tehdä kaksikin asiakaskäyntiä saman päivän aikana. 

Oikaisuvaatimus on päätösesityksen liitteenä.

Perustelu 

Oikaisuvaatimuksessa tuotiin esille lukuisia asioita liittyen perhehoitoon, jotka eivät kuitenkaan olleet valituksen alaisessa päätöksessä käsiteltävinä tai päätettävinä. Oikaisuvaatimuksessa nostettuja muita asioita on mahdollista tarkastella osana perhehoidon kehittämistä. Lisäksi perhehoidon toimintaohje päivitetään. Toimintaohje on konkreettinen listaus käytännön asioista liittyen perhehoitoon ja se on tarkoitettu sekä viranhaltijoiden, perhehoitajien että perhehoidon asiakkaiden tueksi. Tässä oikaisuvaatimusasiassa käsitellään yksinomaan aluehallituksen päätöstä 16.2.2026 § 59 ja siihen kohdistunutta oikaisuvaatimusta. 

Perhehoitajat toimivat toimeksiantosopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Toimeksiantosopimus tehdään aina asiakaskohtaisesti perhehoitajan kanssa. Asiakkaan palvelutarve määrittää sen, millaisia palveluja hänelle järjestetään. Toimeksiantosopimuksessa määritellään yksilöllisesti asiakkaalle myönnetty palvelu, sen kesto ja siitä maksettava palkkio perhehoitajalle. On huomioitava, että perhehoitaja ei ole työsuhteessa, vaan hän toimii toimeksiantosopimuksella hyvinvointialueen kanssa. Tämä on selkeästi määritelty myös perhehoitolaissa (263/2015) sekä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamissa ohjeistuksissa. Toimeksiantosopimussuhteen kohdalla ei koskaan sovelleta työsopimus- ja/tai työaikalainsäädäntöä; käytännössä tämä tarkoittaa, että hoitopalkkio ei ole palkkaa, vaan palkkio. Perhehoitaja vastaa omista sosiaaliturvajärjestelyistään eri tavalla kuin työntekijä ja toimeksiantosuhde perustuu perhehoitolain mukaiseen tehtävään, ei työsopimuslakiin. 

Perhehoitajalta ei edellytetä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitutkintoa, vaan perhehoitajien tulee hyvinvointialueen voimassa olevien toimintaohjeiden mukaan käydä hyvinvointialueen järjestämä perhehoidon ennakkovalmennus. Tämän vuoksi perhehoitoon ei voida myöskään ohjata sellaisia asiakkaita, joilla on suuri hoitoisuus tai tarve hoitajan ammatilliselle osaamiselle. Kiertävässä osavuorokautisessa perhehoidossa asiakkaan kotona perhehoitaja vastaa yhden asiakkaan hoidosta kerrallaan. Perhehoidon asiakasohjaus ottaa tämän asian huomioon, kun järjestetään asiakkaan yksilöllisistä palvelutarvetta vastaavaa palvelua.  

Valmistelussa tarkasteltiin ja vertailtiin laajasti muiden hyvinvointialueiden perhehoidon järjestämisen tapoja ja perhehoitajille maksettavien palkkioiden suuruksia. Hyvinvointialueiden tuntipalkkion laskennallinen keskiarvo on 16 euroa/tunti. Vertailun vuoksi tarkasteltiin myös tutkinnon suorittaneen lähihoitajan tehtäväkohtaista tuntipalkkaa, joka on keskimäärin 16,74 euroa/tunti.  

Aluehallitus päätti 16.2.2026 § 59 osavuorokautisen kiertävän perhehoidon kestosta ja palkkiosta kolmen eri vaihtoehdon väliltä. Hyväksytyksi tullut vaihtoehto oli hyvinvointialueelle kustannusneutraalein. Vaihtoehto mahdollistaa myös muun toiminnan/työn ja perhehoidon yhdistämisen perhehoitajalle hänen valintansa mukaisesti. Malli mahdollistaa myös kahden eri asiakkaan hoitamisen samana päivänä. Malli takaa myös asiakkaalle myönnetyn palvelun toteutumisen myönnetyn tuntimäärän mukaisesti.   

Vaihtoehdoissa esitettiin myös tuntipalkkioperusteista mallia, jonka alin tuntimäärä olisi ollut kaksi (2) tuntia ja ylin kuusi (6) tuntia. Asiakkaan yksilöllinen palvelutarve olisi tällöin tarkemmin määritellyt kiertävän osavuorokautisen perhehoidon keston. Tämä vaihtoehto olisi kuitenkin lisännyt hyvinvointialueen kustannuksia ja resurssitarvetta. 

Osavuorokautisen kiertävän perhehoidon keston ja palkkion määräytymisen osalta ei ole rikottu voimassa olevaa lainsääsääntöä tai toimittu vastoin hyvinvointialueen strategiaa. 

Liitteenä oikaisuvaatimus (henkilötiedot poistettu). Oheismateriaalina oikaisuvaatimus (sis. henkilötiedot).

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana toimialuejohtaja Tuula Jutila.

Aluehallituksen jäsen Taru Tolvanen esitti, että asia jätetään pöydälle.

Kannatus: Atanas Aleksovski

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tuula Jutila, TOIMIALUEJOHTAJA, tuula.jutila@pirha.fi
Kaisa Taimi, PALVELUJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Asian esittely aluehallituksen 30.3.2026 kokouksella § 98.

Liitteenä oikaisuvaatimus (henkilötiedot poistettu). Oheismateriaalina oikaisuvaatimus (sis. henkilötiedot).

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana toimialuejohtaja Tuula Jutila.
 

Aluehallituksen jäsen Taru Tolvanen esitti, että asia jätetään pöydälle.

Kannatus: Milka Hanhela, Hanna Sareila, Petra Schulze Steinen

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tuula Jutila, TOIMIALUEJOHTAJA, tuula.jutila@pirha.fi
  • Kaisa Taimi, PALVELUJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Asian esittely aluehallituksen 30.3.2026 kokouksella § 98.

Liitteenä oikaisuvaatimus (henkilötiedot poistettu). Oheismateriaalina oikaisuvaatimus (sis. henkilötiedot).

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. hyväksyä oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin vaaditaan aiemman päätöksen kumoamista,
  2. Pirha ottaa kiertävän perhehoidon osalta käyttöön aikaisemman valmistelun pohjalta luodun mallin 3 (pöytäkirjan liitteenä).
  3. toimeksiantosopimukset jatkuvat vanhan mallin mukaisina kunnes uusi malli on saatu otettua käyttöön

Lisäksi aluehallitus hyväksyi seuraavan toivomusponnen: "Palkkiomallin toimeenpanossa ratkotaan oikaisuvaatimuksessa mainitut epäselvyydet liittyen kiertävien perhehoitajien vapaakertymiin sekä korvauksiin työhön liittyvistä velvoitteista kuten koulutuksiin ja ohjaukseen osallistumisesta."

 

 

Kokouskäsittely

Aluehallituksen jäsen Taru Tolvasen muutosesitys: 

  1. Hyväksytään oikaisuvaatimus siltä osin kuin vaaditaan aiemman päätöksen kumoamista.
  2. Pirha ottaa kiertävän perhehoidon osalta käyttöön aikaisemman valmistelun pohjalta luodun mallin 3.
  3. Toimeksiantosopimukset jatkuvat vanhan mallin mukaisina kunnes uusi malli on saatu otettua käyttöön.

Kannatus: Milka Hanhela, Hanna Sareila, Petra Schulze Steinen, Touko Sikala ja Petri Siuro. Hyväksyttiin.

Osavuorokautinen kiertävä perhehoito, vaihtoehto palkkiomalleista on pöytäkirjan liitteenä ja se on lähetetty 12.5.2026 aluehallituksen jäsenille. 

Aluehallituksen jäsen Milka Hanhelan ponsiesitys: "Palkkiomallin toimeenpanossa ratkotaan oikaisuvaatimuksessa mainitut epäselvyydet liittyen kiertävien perhehoitajien vapaakertymiin sekä korvauksiin työhön liittyvistä velvoitteista kuten koulutuksiin ja ohjaukseen osallistumisesta."

Kannatus: Hanna Sareila, Petra Schulze Steinen ja Petri Siuro. Hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta aluevalituksin vain se,​ joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut,​ saa päätökseen kuitenkin hakea muutosta aluevalituksin myös asianosainen sekä hyvinvointialueen jäsen. (Laki hyvinvointialueesta 142 §.)

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 
Postiosoite: 
Raatihuoneenkatu 1 
13100 Hämeenlinna 
Puhelin: 029 56 42210 

Valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen voi tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, postitse tai sähköpostitse. 

Asiointipalvelu: asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet. Sähköinen asiointipalvelu on tietoturvallinen tapa toimittaa salassa pidettäviä ja arkaluonteisia asiakirjoja. 

Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi. Erityisesti salassa pidettävien ja arkaluontoisten asiakirjojen osalta on suositeltavaa käyttää ensisijaisesti sähköistä asiointipalvelua tai oikeusministeriön turvapostia

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. 

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. 

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot. Myös kotikunta on hyvä ilmoittaa. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle. 

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:   
1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;   
2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;   
3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.  

Oikeudenkäyntimaksu 

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu. Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455 

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta.