Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 13.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Konserni- ja toimitilajaosto, jaoston kokoukset vuonna 2022

119/2022

Perustelut

Hallintosäännön 107 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. 

Kokous pidetään myös, mikäli puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 106 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä kokousjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

Kokousajoista päätetään pääsääntöisesti puolivuosittain. Syyskauden 2022 kokouksista päätetään kevätkauden viimeisessä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juho Ojares, Aluevaltuuston Jäsen, Juho.Ojares@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajoston kokouksen kevätkaudella 2022 pidetään pääsääntöisesti XXX (missä) seuraavasti:

viikonpäivä XX.XX.XXXX klo xx.xx

viikonpäivä XX.XX.XXXX klo xx.xx

Päätös

Konserni- ja toimitilajoston kokoukset kevät- ja syyskaudella 2022 pidetään pääsääntöisesti Tays kampusalueella seuraavasti:

kevätkaudella 

tiistaina 10.5. ja torstaina 16.6.

syyskaudella torstaisin 18.8. ,15.9., 13.10., 17.11., 15.12. 

kokoukset alkavat klo 17:00, jos ei muuta erikseen sovita, ja 

kokoukset ovat hybridikokouksia, joten osallistuminen etäyhteyden (Teams) kautta tai kokoustilassa.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti kokouspäiviä keväälle 2022 seuraavasti: 10.5. ja 16.6.

ja lisäksi syyskaudelle 2022 kokouspäiviä seuraavasti: 18.8. ,15.9., 13.10., 17.11., 15.12. ja

kokoukset alkavat klo 17:00, jos ei muuta erikseen sovita, ja 

kokoukset ovat hybridikokouksia, joten osallistuminen etäyhteyden (Teams) kautta tai kokoustilassa. Kokoustila järjestetään pääsääntöisesti Tays Kampualueelta.

Puheenjohtaja tiedusteli jaokselta, että voidaanko ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Jaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin, että kokouksista lähetetään kalenterimerkinnät jaoston jäsenille ja varajäsenille.

 

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).