Perustelut
Hyvinvointialuelain 127 § mukaan tilintarkastajien on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.
Tilintarkastajan on tarkastettava:
1) onko hyvinvointialueen hallintoa hoidettu lain ja aluevaltuuston päätösten mukaisesti;
2) antavatko hyvinvointialueen tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös sekä toimintakertomus tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikean ja riittävän kuvan hyvinvointialueen tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;
3) ovatko hyvinvointialueen rahoituksen perusteista annetut tiedot oikeita;
4) onko hyvinvointialueen sisäinen valvonta, sisäinen tarkastus ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Hyvinvointialuelain 130 § mukaan tilintarkastajan on annettava aluevaltuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.
Havaitsemistaan olennaisista epäkohdista tilintarkastajan on viipymättä ilmoitettava aluehallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Jos tilintarkastaja havaitsee, että hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai aluevaltuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Tilikaudella 2025 Pirkanmaan hyvinvointialue ei ole saanut tilintarkastajalta olennaisista epäkohdista tilintarkastuspöytäkirjaa eikä tilintarkastaja ole kohdistanut tilivelvollisiin muistutusta.
Hyväksyessään tilinpäätöksen aluevaltuusto päättää vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
Liitteinä hyvinvointialueen vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus. Lisäksi erillisinä liitteinä ovat raportit strategian toimeenpano-ohjelman tavoitteiden toteutumisesta sekä monituottajaohjelman toteutumisesta vuonna 2025. Oheismateriaaleina tilintarkastuksen loppuraportti sekä henkilöstöjärjestöjen lausunto.
BDO Audiator Oy:n vastuunalainen tilintarkastaja Minna Ainasvuori, JHT, HT esittelee vuoden 2025 tilintarkastuksen loppuraportin ja tilintarkastuskertomuksen kokouksessa.
Ehdotus
Esittelijä
Annikka Paavola, TULOKSELLISUUSTARKASTAJA, annikka.paavola@pirha.fi
Tarkastuslautakunta päättää
- merkitä hyvinvointialueen tilinpäätöksen vuodelta 2025 tiedoksi
- merkitä hyvinvointialueen tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2025 tiedoksi
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle
- esittää aluevaltuustolle, että tilinpäätös tilikaudelta 1.1.–31.12.2025 hyväksytään
- esittää aluevaltuustolle, että hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.–31.12.2025.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.