Asiakkuus- ja laatujaosto, kokous 12.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Asiakkuus- ja laatujaosto, kokoukset vuonna 2022

123/2022

Perustelut

Hallintosäännön 107 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. 

Kokous pidetään myös, mikäli puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 106 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä kokousjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

Kokousajoista päätetään pääsääntöisesti puolivuosittain. Syyskauden 2022 kokouksista päätetään kevätkauden viimeisessä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anna Kontula, Aluevaltuuston Jäsen, Anna.Kontula@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaoston kokouksen kevätkaudella 2022 pidetään pääsääntöisesti XXX (missä) seuraavasti:

viikonpäivä XX.XX.XXXX klo xx.xx

viikonpäivä XX.XX.XXXX klo xx.xx

 

Päätös

Asiakkuus- ja laatujaosto päätti

  • kokoukset järjestetään kevätkaudella erikseen nimettävinä maanantaipäivinä klo 9.00 alkaen
  • kevätkaudella suunnitellaan jaoston jäsenille kohdennettua koulutusta.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että kokouksiin lisätään vakiopykälä "Muut asiat", sekä lisäksi puheenjohtaja ehdotti, että jaoston jäsenille ja varajäsenille perustetaan WhatsApp- ryhmä. Ehdotuksia kannatettiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).