Aluevaltuusto, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Vastaus valtuustoaloitteeseen, Valtuustoaloite ohjelmistoavusteiseen, keskitettyyn työvuorosuunnitteluun siirtymisen keskeyttäminen - Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä

91/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Markkula, kehittämispäällikkö, anne.markkula@pirha.fi
Taina Niiranen, henkilöstöjohtaja, taina.niiranen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä jätti aluevaltuustossa  5.12.2022 aloitteen keskitetyn työvuorosuunnittelun keskeyttämisestä.

Aloite on lähetetty henkilöstöpalvelujen vastuualueelle valmisteltavaksi. Henkilöstöpalvelujen selvitys on liitteenä. 

Työvuorosuunnittelu on hyvinvointialueen operatiivista työnantajatoimintaa. Työvuorosuunnittelun toteuttamista ohjaavat hyvinvointialueella asiakkaiden tarpeet, henkilöstömitoitusta koskeva lainsäädäntö ja osaavan henkilöstön riittävyyden varmistaminen palvelutuotannon tarpeisiin oikeudenmukaisesti ja vaikuttavasti.

Työvuorosuunnittelun uudistamisen tarve on tunnistettu. Suurimpia haasteita nykytilanteessa ovat työvuorosuunnitteluun kuluva työaika, runsas manuaalinen ja päällekkäinen työ, sekä toisistaan irralliset tietojärjestelmät, joilla hoidetaan prosessin eri vaiheita.

Ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelujärjestelmän käyttöönottamisella ja optimointiin perustuvalla työvuorosuunnittelulla tavoitellaan toiminnan tuloksellisuutta, palvelun laatua ja turvallisuutta sekä henkilöstön työssä jaksamista. Ohjelmistoavusteisuus ei poista työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.  Onnistuakseen se edellyttää esihenkilöltä hyvää pohjatyötä. Ohjelmistoavusteinen työvuorosuunnittelu vapauttaa työvuorosuunnittelijoiden työaikaa perustehtävään ja arjen johtamistyöhön. Samanaikaisesti työvoimanhallinnan prosesseista tulee tasalaatuisia ja systemaattisia tiedolla johtamisen prosesseja, joiden keskiössä on asiakas.

Ohjelmistoavusteisen työvoimanhallinnan järjestelmähankinnan toteuttamiseen ja käyttöönottoon on myönnetty hyvinvointialueelle rahoitus kestävän kasvun ohjelmasta (RRP), jonka hankesuunnitelman Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 10.10.2022 hyväksynyt vuosille 2023–2025. Hankesuunnitelman Investointi 4 osa-alue uudet digitaaliset innovaatiot, sisältää ohjelma-avusteisen työvuorosuunnittelun. Hyvinvointialueelle on myönnetty järjestelmän hankintaan ja käyttöönottoprosessiin RRP rahoitusta joulukuussa 2022 saadun rahoituspäätöksen mukaan yhteensä 0,7 M€ vuosille 2023–2025. Järjestelmä kilpailutetaan hallituksen päättämän hankesuunnitelman mukaisesti vuoden 2023 aikana ja järjestelmän käyttöönotto toteutetaan vuosina 2024–2025.

Työvuorosuunnittelun onnistumisen edellytys on, että sekä esihenkilöt että henkilöstö otetaan vahvasti mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Työvuorosuunnittelun uudistamistyötä on tehty kunnissa ja tehdään hyvinvointialueella hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja henkilöstön edustajien kanssa. Asiaa on esitelty viimeisen vuoden aikana useaan kertaan henkilöstöfoorumeissa, yhteistoimintaelimissä sekä henkilöstöjaostossa. Hyvinvointialueen yhteistoimintaelimen henkilöstöedustajille pidettiin yhteinen tilaisuus 11.1.2023. Muutoksessa mukana olevissa yksiköissä henkilöstön kokemuksia kuullaan säännöllisesti ja he osallistuvat uudistamistyöhön aktiivisesti. Lisäksi jo mukana olevien yksiköiden henkilöstönedustajien ja esihenkilöiden kanssa on ollut säännölliset tapaamiset, jotka on koettu hyväksi ja niitä jatketaan. 

Henkiöstöpalvelujen vastauksen mukaan ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun järjestelmähankinnan ja työvuorosuunnittelun prosessien uudistamisen keskeyttämiselle ei ole perusteita. 

Aluehallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä aluevaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja aluehallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita aluevaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Aluevaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. (Hallintosääntö 119 §)

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että

  • se merkitsee vasemmiston aluevaltuustoryhmän aloitteen ja henkilöstöpalveluiden lausunnon tiedoksi ja että 
     
  • aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin,
     
  • lisäksi aluehallitus edellyttää, että varmistetaan henkilöstön mahdollisuudet osallistua automaattisen työvuorosuunnittelun prosessien uudistamiseen.

Päätös

Aluehallitus päätti 

  • edellyttää, että varmistetaan henkilöstön mahdollisuudet osallistua ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun uudistamiseen,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto  merkitsee vasemmiston aluevaltuustoryhmän aloitteen ja henkilöstöpalveluiden lausunnon tiedoksi ja että ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun valmistelua jatketaan.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana § 23 henkilöstöjohtaja Taina Niirasta, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:

Aluehallitus päättää 

  • edellyttää, että varmistetaan henkilöstön mahdollisuudet osallistua ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun uudistamiseen,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto  merkitsee vasemmiston aluevaltuustoryhmän aloitteen ja henkilöstöpalveluiden lausunnon tiedoksi ja että ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun valmistelua jatketaan.

 

Merkittiin, että Jarmo Takala, Marko Jarva ja Johanna Loukaskorpi poistuivat kokouksesta kokonaan § 23 käsittelyn aikana.

Merkittiin, että varajäsen Ulla Kampman saapui kokoukseen § 23  käsittelyn aikana.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 23.1.2023 § 23.

 

Ehdotus

Aluehallitus päätti 

  • edellyttää, että varmistetaan henkilöstön mahdollisuudet osallistua ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun uudistamiseen,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto  merkitsee vasemmiston aluevaltuustoryhmän aloitteen ja henkilöstöpalveluiden lausunnon tiedoksi ja että ohjelmistoavusteisen työvuorosuunnittelun valmistelua jatketaan.

 

.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteluun

Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi seuraavan ponnen: "Työvuorosuunnittelun tulee toteuttamistavasta riippumatta mahdollistaa autonominen eli yhteisöllinen työvuorojen suunnittelu ja tukea työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista sekä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Aloitevastaus tuodaan henkilöstöjaoston käsittelyyn."

Kokouskäsittely

Merkittiin, että valtuutettu Sofia Vikman saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana ja varavaltuutettu Iikka Jäntti poistui kokouksesta. Valtuuston vahvuus 79 valtuutettua.

Milka Hanhela teki palautusesityksen: "Aloitevastauksessa sivuutetaan aloitteen ytimessä oleva henkilöstöltä tullut kritiikki. Siinä ei kerrota, millä tavalla, jos millään, työvuorosuunnittelu-uudistuksessa on reagoitu henkilöstöltä tähän asti tulleeseen palautteeseen, tai kuinka uudistuksessa aiotaan tulevaisuudessa ottaa kritiikki huomioon, eikä sitä kuinka uudistuksessa tullaan osallistamaan työntekijöitä, eikä sitä, kuinka sen etenemisestä tiedotetaan. Kun kyse on projektista, jossa pitäisi nimenomaan kuunnella henkilöstöä herkällä korvalla ja viestiä asioista avoimesti, tämä ei herätä luottamusta. Aloitevastauksethan ovat julkisia, ja myös suoraa viestintää henkilöstöllemme.

Vastauksessa ei myöskään ilmaista, että hyvinvointialueen korkeimman päättävän elimen eli valtuuston enemmistön allekirjoittama aloite olisi millään tavalla vaikuttanut uudistuksen valmisteluun.

Lisäksi aloitevastausta ei ole käsitelty henkilöstöjaostossa, mikä on hallintosäännön hengen vastainen käsittelyjärjestys, ellei aivan suora menettelytapavirhe.

Edellämainituista syistä esitän, että aloitevastaus palautetaan valmisteluun."

Aila Dündar-Järvinen, Leena Kostiainen, Hanna Holma, Sirpa Pursiainen, Iiris Suomela, Leena Saarela, Kari-Matti Hiltunen, Olga Haapa-aho, Johanna Loukaskorpi, Minna Sarvijärvi ja Miko Bergbom kannattivat palautusta.

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko palautusesitys hyväksytä yksimielisesti. Hyväksyttiin yksimielisesti.  

Lisäksi Milka Hanhela teki ponsiesityksen: "Työvuorosuunnittelun tulee toteuttamistavasta riippumatta mahdollistaa autonominen eli yhteisöllinen työvuorojen suunnittelu ja tukea työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista sekä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Aloitevastaus tuodaan henkilöstöjaoston käsittelyyn."

Aila Dündar-Järvinen, Minna Sarvijärvi, Sirpa Pursiainen, Perttu Jussila, Leena Saarela, Anne Nyman, Jenni Jokinen, Kukka Kunnari ja Kirsi Kaivonen kannattivat pontta.

Puheenjohtaja totesi, että pontta oli kannatettu, joten siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ponsi hyväksytään JAA, ponsi hylätään EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 43 JAA-ääntä ja 35 EI-ääntä sekä 1 TYHJÄ-ääni. Puheenjohtaja totesi Hanhelan ponsiesityksen tulleen hyväksytyksi äänin 43 - 35.

Äänestystulokset

  • Jaa 43 kpl 54%

    Klaus Myllymäki, Milka Hanhela, Anna Kontula, Minna Minkkinen, Jaakko Mustakallio, Kirsi Kaivonen, Ulla Kampman, Mikko Aaltonen, Johanna Loukaskorpi, Jenni Jokinen, Kukka Kunnari, Jouni Sirén, Iiris Suomela, Sirpa Pursiainen, Marjo Mäkinen-Aakula, Aila Dündar-Järvinen, Linda Lähdeniemi, Iina Hänninen, Hanna Holma, Markku Virkamäki, Mervi Veijola, Leena Saarela, Tarja Jokinen, Perttu Jussila, Anne Nyman, Julia Sangervo, Joni Kumlander, Sirpa Repo, Olga Haapa-aho, Riitta Kuismanen, Leena Mankkinen, Lotta Hamari, Reijo Koskela, Tuula Petäkoski-Hult, Lauri Lyly, Taru Tolvanen, Atanas Aleksovski, Katariina Pylsy, Tiina Wesslin, Kauko Turunen, Miia Kinnari, Minna Sarvijärvi, Piia Nurmela

  • Ei 35 kpl 44%

    Sami Kymäläinen, Joakim Vigelius, Kalervo Kummola, Aleksi Jäntti, Karoliina Kähönen, Lassi Kaleva, Jari Andersson, Leena Kostiainen, Veijo Niemi, Marko Jarva, Riitta Ollila, Erja Pelkonen, Pekka Järvinen, Kari-Matti Hiltunen, Ida Leino, Hanna Laine, Mauri Heiska, Touko Sikala, Anna-Kaisa Ikonen, Jori-Pekka Träskbäck, Kari Virtanen, Erkki Paloniemi, Miko Bergbom, Ilkka Sasi, Juho Ojares, Reeta Ahonen, Arja Laitinen, Kaija Holli, Sirja Kaartinen, Antti Ivanoff, Anitta Korpio, Arto Grönroos, Mauri Jussila, Anneli Taina, Sofia Vikman

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Petra Schulze-Steinen


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).