Aluevaltuusto, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Aluehallituksen varajäsenen vaihtuminen

773/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, hallintojohtaja, Vuokko.Ylinen@pirha.fi
Vilma Kiilunen, Hallintolakimies, Vilma.Kiilunen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallituksen varajäsen Anni Molari on 15.12.2022 toimittamallaan ilmoituksella ilmoittanut luopuvansa aluehallituksen varajäsenyydestä. Molari ilmoittaa luopuvansa tehtävästä, koska hän on Pirkanmaan hyvinvointialueella palvelussuhteessa ja tämän vuoksi menettää vaalikelpoisuuden aluehallituksessa 1.1.2023 alkaen.

Hyvinvointialuelain 78 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vaalikelpoinen aluehallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan välittömästi aluehallituksen alaisena toimiva hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö. Aluehallituksen alaisena työskentelevä henkilö ei voi olla samaan aikaan aluehallituksen jäsenenä.

Hallintosäännön 7 §:n mukaan aluevaltuusto valitsee aluehallituksen jäsenet ja varajäsenet. Jäsenet ja varajäsenet valitaan toimikaudelle 2022 - 2023 siten, että toimikausi päättyy, kun kesäkuussa 2023 on valittu uusi aluehallitus. Vuoden 2023 kesäkuun aikana valitaan aluehallitus toimikaudelle 2023-2025.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se

  • myöntää eron Anni Molarille aluehallituksen varajäsenyydestä,
     
  • nimeää uuden aluehallituksen varajäsenen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 9.1.2023 § 6.

Aluehallituksen varajäsen Anni Molarin ilmoitus 15.12.2022 aluehallituksen varajäsenyydestä luopumisesta on liitteenä.

Ehdotus

Aluhallituksen ehdotus:

aluevaltuusto päättää

  • myöntää eron Anni Molarille aluehallituksen varajäsenyydestä,
     
  • nimetä uuden aluehallituksen varajäsenen jäljellä olevaksi.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • myöntää eron Anni Molarille aluehallituksen varajäsenyydestä,
     
  • nimetä Lisa Wesinin aluehallituksen varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kokouskäsittely

Sami Kymäläinen esitti, että hallituksen varajäseneksi valitaan Lisa Wesin jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.  Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

"Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 260 euroa (v. 2021).

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).”