Tarkastuslautakunta, kokous 3.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintakertomus ja tilinpäätös 2021

66/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, Kehittämispäällikkö, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen väliaikainen toimielin 25.2.2022 § 39:

Työjärjestyksen § 7:n mukaan (Vate 1.7.2021) väliaikaisen toimielimen tehtäviin ja toimivaltaan kuuluu laatia vuoden 2021 tilinpäätös. Hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi, joten hyvinvointialueen tilikausi vuodelta 2021 on 1.7. - 31.12.2021. 

Aluehallituksen on osaltaan käsiteltävä tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava tilinpäätös aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.  

Vuoden 2021 tilinpäätös laaditaan soveltuvin osin kuntajaoston tilinpäätösyleisohjeen mukaan. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot hyvinvointialueen tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. 

Vuoden 2021 valtionavustus hyvinvointialueen valmisteluun oli yhteensä n. 1,3 miljoonaa euroa. Rahalla palkattiin valmisteluhenkilökuntaa ja hoidettiin muut valmisteluun liittyvät toimintakulut. Näitä kuluja olivat mm. tilavuokrat ja tilojen siivous, lakisääteiset työnantajavelvoitteet ja vakuutukset, toimistokalusteet, toimistotarvikkeet, posti, henkilöstöetuudet sekä valmisteluhenkilöstölle hankitut työvälineet. Lisäksi valmistelun tueksi hankittiin jonkun verran ulkopuolista asiantuntijapalvelua. Tilikauden henkilöstökulut olivat yht. 0,9 miljoonaa euroa (n. 70 % toimintakuluista) sisältäen sivukulut ja luottamushenkilöpalkkiot. Hyvinvointialueen tilikauden tulos toteutui tarkasti talousarvion mukaisena ja oli lopulta vain hieman alijäämäinen, -2 530,07 euroa. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen tilinpäätös vuodelta 2021 on liitteenä. 

Päätösehdotus, esittelijä, Jukka Alasentie, Muutosjohtaja

Väliaikainen toimielin esittää aluehallituksen päätettäväksi:

1) Esittää tilikauden –2 530,07 euron tuloksen käsittelyksi, että tilikauden –2 530,07 euron alijäämä kirjataan taseeseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille kuluvan vuoden kirjanpidossa. 

2) Hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi. 

3) Oikeuttaa kehittämispäällikkö Heidi Pyykkösen tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa tilintarkastuksen yhteydessä tarpeelliseksi todettuja tarkennuksia ja teknisiä korjauksia ja pyytää tuomaan ne aluehallituksen tietoon ennen aluevaltuuston tilinpäätöksen käsittelyä.   

Kokouskäsittely

Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen kohtaan 1) tilikauden tulosta oikaistaan uusien tietojen mukaan (vaikutus alijäämään positiivisesti).

Päätös

Väliaikainen toimielin päätti esittää aluehallituksen päätettäväksi:

1) Esittää tilikauden –2 530,07 euron tuloksen käsittelyksi, että tilikauden –2 530,07 euron alijäämä kirjataan taseeseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille kuluvan vuoden kirjanpidossa. 

2) Hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi. 

3) Oikeuttaa kehittämispäällikkö Heidi Pyykkösen tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa tilintarkastuksen yhteydessä tarpeelliseksi todettuja tarkennuksia ja teknisiä korjauksia ja pyytää tuomaan ne aluehallituksen tietoon ennen aluevaltuuston tilinpäätöksen käsittelyä sekä

lisätään kohta 1) tilikauden tulosta oikaistaan uusien tietojen mukaan (vaikutus alijäämään positiivisesti).

Aluehallitus 21.3.2022

Pirkanmaan hyvinvointialueen tilikaudelle 2021 on tehty kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa ICT-ostolaskutuksen korjauksia. Korjausten myötä hyvinvointialueen vuoden 2021 tilikauden tulos muuttui ja toteutui lopulta hieman ylijäämäisenä. Ylijäämän suuruus on 469,93 euroa.

Tilinpäätös on päivitetty vastaamaan lopullista tilikauden tulosta (korjaukset tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan) ja lisäksi tasetta on tarkennettu ostovelkojen ja siirtovelkojen osalta.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää tilikauden tuloksen käsittelyksi seuraavaa:
    - tilikauden 469,93 euron ylijäämä kirjataan taseeseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille,
  • hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2021 ja esittää sen aluevaltuustolle käsiteltäväksi,
  • antaa tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi ennen aluevaltuuston käsittelyä ja lähettää tilinpäätöksen tarkastuslautakunnalle,
  • oikeuttaa kehittämispäällikkö Heidi Pyykkösen tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa tilintarkastuksen yhteydessä todettuja tarkennuksia sekä teknisiä korjauksia ja pyytää tuomaan ne aluehallituksen tietoon ennen aluevaltuuston tilinpäätöksen käsittelyä. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen 21.3.2022 § 53 käsittelyssä.

Tarkastuslautakunta saa selvityksen hyvinvointialueelueen vuoden 2021 tilinpäätöksestä. Selvityksen antavat hyvinvointialueen vt. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentie ja pelastustoimen valmistelukokonaisuuden johtaja Teemu-Taavetti Toivonen.

Hyvinvointialueen vuoden 2021 tilinpäätös on liitteenä. 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää:

  • merkitä tiedoksi selvityksen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 1.7.-31.12.2021.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti:

  • merkitä tiedoksi selvityksen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 1.7.-31.12.2021.

Kokouskäsittely

Kuultiin vt. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentien ja pelastustoimen valmistelukokonaisuuden johtaja Teemu-Taavetti Toivosen esitykset.

Merkitään tiedoksi, että § 20 ja 21 osalta esittelyt ja keskustelu käytiin yhtenä kokonaisuutena.

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).